Haluatko päästä assistentiksi Sannin kesäkiertueelle? – Haku on päällä nyt!

SANNI, yksi tämän hetken suosituimmista ja omaleimaisimmista pop-artisteista starttaa kesäkiertueensa yhdessä VMP:n kanssa. VMP toteuttaa SANNI:n kiertueella Suomen mageimman työhaastattelun kesällä 2018. VMP tulee näkymään SANNIn keikkabussissa sekä digitaalisesti VMP:n kanavissa.

Tarttuvista riimeistään tunnettu musiikintekijä SANNI kiertää koko kesän ahkerasti Suomen suurimpia festivaaleja ja yleisön villitsemisen ohessa valikoi nyt myös työnhakijoita mitä makeimmilla mestoilla kiertueen yhteydessä.

Suurta suosiota kaikissa ikäryhmissä nauttiva SANNI on loistava esikuva nuorille, joka mahdollistaa luontevan yhteistyön VMP:n kanssa. Ainutlaatuinen ja avoin asenne, omiin vahvuuksiin uskominen, tiimityö ja monipuolinen kokemus ovat vieneet SANNIa omalla urallaan eteenpäin, mutta auttavat myös nykypäivän työn etsijää.

Alkukesästä alkavan kampanjan tarkoituksena on antaa SANNIn faneille mahdollisuus päästä osallistumaan kiertueen päätösmatkaan assistentin roolissa, keikkabussin puitteissa. Samassa yhteydessä VMP jakaa hakijoille yleiseen työnhakuun liittyviä vinkkejä ja palkitsee aktiivisia ”hyviä tyyppejä” erilaisin kilpailupalkinnoin. Vaikka assarin lopulliselle paikalle valitaankin vain yksi hakija, voi työura avautua kampanjan kautta ympäri Suomen useille tuhansille nuorille.

Erityisesti sosiaalisen median kanavissa seurattu SANNI istuu aitoudellaan vastuullisuudesta ja työviihtyvyydestään palkitun VMP:n tyyliin. ”SANNI on meidän näköinen tekijä, joka piristää olemassaolollaan koko duunipaikan fiiliksen. Hänessä on samaa valoa ja positiivisuutta, mistä VMP:läisiä usein kehutaan. Uusien työnhakijoiden löytäminen on koko ajan haasteellisempaa ja SANNIn kiertue tarjoaa meille ihanteellisen kanavan löytää tuoreita, innokkaita tekijöitä mielenkiintoisiin työpaikkoihin ympäri Suomen”, vahvistaa VMP:n viestintä- ja markkinointipäällikkö Kirsi Lönnmark.

Lähde ja kuvat: Warner Music Finland ja VMP Group

11 thoughts on “Haluatko päästä assistentiksi Sannin kesäkiertueelle? – Haku on päällä nyt!

  • 14.2.2018 at 20:11
    Permalink

    Täytyy antaa tunnustus. Se, joka valitsee tuollaisen organisaation nimeksi VMP osoittaa joko todella hyvää huumorintajua, ultimaattista härskiyttä tai mitä todennäköisimmin molempia.

    Reply
  • 14.2.2018 at 20:55
    Permalink

    Kuka tuota honottajaa jaksaa tai haluaa edes kuunnella..todella ärsyttävää ”musiikkia”. Olisi vaan jäänyt tuokin kaupan myyjäksi, kun ei osaa edes laulaa. Minkä takia tuo pää pitää olla kans, joka hiton kuvassa kenossa, onko kyseessä joku pakkoliike vai vika niskassa ?

    Jopa Johannes Rojolan ”lennetään avaruustanssiin”, voittaa tämän roska-artistin tuotannon.

    Reply
  • 14.2.2018 at 20:57
    Permalink

    Tuo pissis on kaikissa kuvissa aina saman näköinen ”ei vois vähempää kiinnostaa”. Siksi tuo nimi ”vittu mitä paskaa” on todella osuva. Ja miten niin Sanni on ”kuumin stara”?? Saattaa olla kehä-III:n karsinan sisäpuolella muttei todellakaan ole mikään stara ruuhkasuomen ulkopuolella. Olikos se niin että toi ole se Miss Farkku-Suomen näyttelijä? Ei ikinä uskoisi kun katsoo sitä nyt. Nälkiintynyt naama ja ripakintut entisen nuoren nätin tytön tilalla.

    Reply
  • 14.2.2018 at 21:47
    Permalink

    Olematon lantio, teinipojan perse, tikkujalat.

    Ai tylyä? Itse esiintyy joten turhaa loukkaantua. Ei auta latexit eikä PVC:t kun ei ole makkaraan täytettä.

    Jaa niin se kai lauloikin jotakin….

    Reply
  • 14.2.2018 at 22:00
    Permalink

    Jos pillua saan niin lähden assistentiksi..

    Reply
  • 15.2.2018 at 05:50
    Permalink

    En ymmärrä tätä nykyajan mitäänsanomatonta sössöttävien ohutäänisten pissisten ”musiikkia”, olen kait tullut jo vanhaksi. Sanoitukset, kuten tämä jotenkin näin. Haluutsää kokeilla mua, mulla on yksiö jne…Ja sitten kun joka kanavalta tulee joko kaijakoota tai näitä, aarghhhh Surkeintahan tässä on kun +50 vuotiaat elähtäneet entiset jo unohtuneet muusikot yrittävät tunkea itsensä samoille, ”päivitettynä”

    Reply
  • 15.2.2018 at 06:52
    Permalink

    Missä sitä paikkaa voi hakea, kun tässäkin uutisessa vain kerrottiin, mutta paikan hakemisesta ei ollut mitään tietoa.

    Reply
  • 15.2.2018 at 09:13
    Permalink

    Vai artisti, pieru vessakin kuulostaa paremmalta kun tuon lepakon rääkiminen.

    Reply
  • 15.2.2018 at 17:17
    Permalink

    Niin että missäs tätä paikkaa nyt pystyy hakemaan?

    Reply
  • 15.3.2018 at 02:22
    Permalink

    Ketä vittu on sanni, joku idols talent bimbo taas? Tätä nykyajan kaupallista tusina roskaa selkeästi, ja näkyy tuokin jo riisuvan kun roska ei mene kaupaksi.

    Reply
  • 25.7.2018 at 20:59
    Permalink

    Pillupalkallla lähden vaikka heti!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.