Ifolor: Suomalaiset teettävät Sauli Niinistön kuvia kotiensa seinille

Lemmikit ovat nousseet lasten ohella suomalaisten lempikuvauskohteiksi. Myös luontokuvien suosio kasvaa entisestään, ja uutena tulokkaana mieluisaksi kuvauskohteeksi on kiilannut presidentti Sauli Niinistö.

”Suomalaiset ovat bonganneet presidentti Sauli Niinistön lukuisilla maakuntamatkoilla, toritapahtumissa ja vaalikiertueella. Yhteiskuva presidentin kanssa on monelle niin tärkeä, ettei sitä haluta säilyttää vain puhelimessa, vaan ihmiset teettävät meillä siitä kuvataulun seinälle ripustettavaksi. Jopa Sauli-palapelejä on tilattu”, kertoo Ifolorin markkinointipäällikkö Päivi Pietarinen.

Myös suomalaisten kasvava rakkaus lemmikkeihin näkyy Ifolorilla. Etenkin koirista ja kissoista tehdään isojakin kuvatauluja ja julisteita. Ihmiset tilaavat yhä useammin myös muistotauluja edesmenneistä lemmikeistään.

”Lemmikkitaulujen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti. Muistotauluissa voi kuvan lisäksi olla lemmikin nimi, elinkaari ja jokin kaunis runonpätkä tai lausahdus.”

Päivi Pietarisen mukaan Ifolor näkee selvästi suomalaisten entisestäänkin voimistuvan kaipuun hiljaisuuteen, rauhaan ja pieniin onnen hetkiin.

”Tämä näkyy suurena luontokuvien määränä, ja kuvien taso nousee jatkuvasti. Välillä oikein haukomme henkeämme, kun näemme miten upeita luontokuvia suomalaiset teettävät seinätauluiksi, julisteiksi, kuvakirjoiksi ja jopa mukeihin. Jos metsään ei jokin päivä pääsekään, kodin seinällä oleva kuva luonnosta tasapainottaa mieltä kiireen keskellä.”

”Rakkaus lemmikkeihin ja luontoon toistuu vahvasti myös ifolorin vuosittaisissa kuvakisoissa. Näistä kahdesta kohteesta saamme ylivoimaisesti eniten kuvia”, kertoo markkinointipäällikkö Päivi Pietarinen.

Lähde: Ifolor, kuva: Tasavallan presidentin kanslia

10 thoughts on “Ifolor: Suomalaiset teettävät Sauli Niinistön kuvia kotiensa seinille

  • 14.2.2018 at 13:55
    Permalink

    Paavo Väyrysen vaalijulisteesta maksetaan vähintään 20 euroa, jopa 100 euroakin on tarjottu.

    Reply
  • 14.2.2018 at 14:12
    Permalink

    Niin varmaan joo. Sauli-Il Sung.

    Reply
  • 14.2.2018 at 14:26
    Permalink

    Epäilemättä, tikkatauluksi.

    Reply
  • 14.2.2018 at 14:38
    Permalink

    Matut kans. Täytyyhän polkupyörän lahjoittajan kuva olla seinällä.

    Reply
  • 14.2.2018 at 14:58
    Permalink

    Eipä kyllä tulisi mieleenikään isänmaanpetturin kuvaa seinilleni ripustaa

    Reply
  • 14.2.2018 at 15:52
    Permalink

    Lemmikkien kuvat ymmärrän -jopomiehen kuvia en. Uskon vahvasti että tämä sauli väinämö niinistön fanittaminen loppuu lähivuosina kun hermannin todelliset tekemiset paljastuvat valtamedian luoman illuusion takaa.

    Tai voi myös olla niin ettei mitään saulin kuvia todellisuudessa edes teetätetä vaan tämä oli ifolorin ovelaa mainontaa. Löytyykö kyseinen lafka jopomiehen vaalirahoittajien listalta?

    Reply
  • 14.2.2018 at 19:08
    Permalink

    Itse en laittaisi juutalaisten juoksupojan kuvaa seinälle mistään hinnasta. En, vaikka oma elämäni olisi siitä kiinni. Maanpetturi mikä maanpetturi, federalisti, mikä federalisti. ”Paperiton” lakimies, johon ei ole luottamista, kun ei ole sellaisiinkaan lakimiehiin, joilla ovat ”plagiaatit” kunnossa. Tulevaisuus tulee paljastamaan kaikki ne salaisuudet, mitkä Sauli Niinistön toimintaan ja henkilökohtaiseen elämään liittyy. Se, onko se edes mahdollista saavuttaa sellaista aikaa suomalaisessa yhteiskunnassa onkin sitten oma kysymyksensä. Mutta aina tulevat sukupolvet ovat kaataneet ne peruskallioon istutetut paadet ja ”totuudet”, joista on kuviteltu maailmanloppuun olevan niin, ettei ole ”kahta sanaa”.

    Reply
  • 14.2.2018 at 23:38
    Permalink

    Hautausmaat ovat täynnä korvaamattomia miehiä. 6 vuotta linnaa.

    Reply
  • 16.2.2018 at 06:15
    Permalink

    Tuota naamaa kun vilkaisee on päivä pilalla. Kuka saatana haluaa tämän pankkimaakarin ja eliitin juoksupojan kuvan seinälleen vapaaehtoisesti, aivan sairasta itsensä kiduttamista.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.