Ministeri Mattila: Kansalaisaloite aktiivimallin kumoamiseksi nyt eduskunnan käsissä

3
Mainos
Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin.) kirjoittaa kolumnissaan, miten työttömyysturvan aktiivimallin kumoamiseksi tehdyn kansalaisaloitteen käsittely etenee.

Mattila kirjoittaa:

Työttömyysturvan niin kutsuttu aktiivimalli tuli voimaan tämän vuoden alussa. Malli on herättänyt laajaa julkista keskustelua ja ehkä voisin sanoa niin, että mallin asioista työttömyydestä on puhuttu enemmän kuin koskaan aiemmin. Tämä on hyvä, sillä keskustelu on nostanut päivänvaloon niin ihmisten erilaiset elämäntilanteet kuin koko työttömyysturvajärjestelmän moninaisuuden.

Keskustelun lisäksi osa kansalaisista on ryhtynyt sanoista tekoihin. Aktiivimallin kumoamista esittävä kansalaisaloite on toimitettu käsiteltäväksi eduskuntaan.

Mainos

Kansalaisaloite on arvokas tapa tuoda eduskunnan käsiteltäväksi sellaisia suomalaisten ihmisten tärkeiksi kokemia asioita, joihin halutaan saada muutos.

Se on suoraa kansalaispalautetta voimakkaimmillaan.

Nyt aloitteen käsittely on eduskunnan käsissä ja se päättää täysistunnossaan lähetekeskustelun käytyään, mille valiokunnalle aloite lähetetään valmisteltavaksi. Eduskunnan puhemiesneuvosto suosittelee, että valmistelusta vastaava valiokunnan on ilmoittava aloitteen tekijöiden edustajille kuuden kuukauden sisällä, mihin toimenpiteisiin valiokunta ryhtyy.

Sosiaali- ja terveysministeriö saa myös käsittelyn kuluessa eduskunnalta tiedon, miten se haluaa meidän osallistuvan kansalaisaloitteen käsittelyyn.

Kansalaisaloitteessa vaaditaan aktiivimallin kumoamista kokonaan.

Aloitteen tekijöiden mukaan muutoksen myötä työttömyysturvalaki rokottaa työttömyysetuuden saajia asioilla, joihin he eivät itse pysty vaikuttamaan.

Aktiivimallin soveltamisen vaikutuksia seurataan. Eduskunta edellytti tätä, kun lakimuutosta käsiteltiin. Seuranta on osa kansanvallan toteutumista. Seuranta tehdään erillään kansalaisaloitteen eduskuntakäsittelystä, rinnan tämän kanssa sen kanssa, jos aikataulut niin edellyttävät.

Tämän aloitteen allekirjoittajien määrästä käy selkeästi ilmi se, että työttömyysturva ja se, kuinka sitä kehitetään, koskettaa ja kiinnostaa suurta ryhmää suomalaisia.

Eduskunnan verkkosivu Kansalaisaloitteet: KAA 3/2018 vp

Lisätietoa kansalaisaloitteen käsittelystä eduskunnassa

Pirkko Mattila
sosiaali- ja terveysministeriö

Lähde: STM

Katso myös:

Näkökulma: Aktiivimalli – Kun työttömiltä viedään ihmisarvon rippeetkin

Mainos

3 KOMMENTIT

  1. Olis kannattanut pitää savupiippu teollisuus Suomessa, niin olisi mihin aktivoitua. Liberaalikapitalismilla on tuhottu Suomen talous ja luonnonvarat myyty. Samaan aikaan on kulttuurimarxismilla luotu turvattomuus ja vastakkain asettelu kansan kesken.

  2. Tähän ”varauduttiin” jo 2011 … Suomen ”perustuslaki” 118 § ..( julkinen lakitietokanta Finnlex )… Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Mihin tätä ”lakia” ( valtiopetos oikeasti ) sitten on tarvittu ?

    Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduksunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurahat aiotaan kaapata. ( suomeksi varastaa).

    Jopa 3 miljardin euron varkaus toteutetiin ”lailla 444/2012” puolueiden saaman lahjonnan takia .

    Tuolla lailla vietiin pienyritysten investointivarat tehden 10 000 – 20 000 työtöntä LISÄÄ tähän maahan !

    Julkiset todisteet : archive.is / kimmoleaks.fi ; saa ja pitää jakaa, jotta kansa tietää olla enää ikinä äänestämättä PL 118 §:n valtiopetoksen ja miljardivarkauden tehneitä !

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.