Reijo Tossavainen: Media vääristelee ja luo yksipuolisen kuvan asioista

Erään tutkimuksen mukaan noin 10 % kansalaisista vaikuttaa erityisen voimakkaasti muiden ihmisten mielipiteisiin. Jopa niin, että he toimivat toisin kuin sisimmässään ajattelevat.

Äskeisissä presidentinvaaleissa vaalikoneisiin vastanneista peräti noin 40 prosentille Laura Huhtasaaren näkemykset ovat lähimpänä omia näkemyksiä. Kuitenkin vain pieni osa heistä äänesti Huhtasaarta.

Tässä tapauksessa kyse ei ole vain 10 prosentista kansalaisia, vaan huomattavasti pienemmästä ryhmästä. He ovat toimittajia, ja heistä suurin osa kuuluu ryhmään punavihreät. Työssään he päättävät keneltä kysytään, mitä kysytään ja mitä johtopäätöksiä tehdään. Kaikki tuo tapahtuu punavihreän suodattimen läpi.

Tosiasioita ei tarvitse edes välttämättä vääristellä. Paljon tehokkaampi ja uskottavampi tapa on kertoa jostakin asiasta tosiasioita yksipuolisesti valikoiden, jolloin lukijalle/katsojalle/kuulijalle syntyy vääristynyt kuva asiasta. Vaikka lopputulema näennäisesti on totta, se on kuitenkin valheellinen.

JSN:n puh.joht. Elina Grundström totesi Ylen haastattelussa, että “tiedotusvälineillä ja yksittäisissä jutuissakin täytyy olla vapaus valita näkökulma ja haastatellut asiantuntijat”. 

Kyllä. Tätä lähtökohtaa en usko kenenkään kyseenalaistavan, jos pyrkimys on objektiiviseen ja neutraaliin journalismiin. Mutta kun niin ei useimmiten ole.

Tampereella toimittajiksi opiskelevista noin puolet ilmoittaa puoluekannakseen vihreät ja noin neljännes on vasemmistoliiton kannattajia. Työssä olevien näkemyksiä ei ole selvitetty riittävän laajasti, mutta luultavasti tilanne on samansuuntainen.

Punavihreä tarkoitushakuisuus näkyy nyt myös journalistin ohjeiden johdannossa.

Aiemmin siellä luki: “Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.”

Nykytoimittajien mielestä se oli väärin. Nyt siinä lukee: “Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.”

Toistan vielä: oikeus vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.

Ei siis enää oikeutta saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla voidaan muodostaa totuudenmukainen kuva maailmasta ja yhteiskunnasta.

Yhteiskunnan kehitys on aaltoliikettä. Olemme palanneet suvaitsemattomalle 1970-luvulle. Elämme eräänlaista uustaistolaisuuden aikaa.

Kuluttajasuojan kannalta tarvitsemme kaksi uudistusta.

1) JSN:n tilalle tarvitaan riippumaton elin. Nykyinen katsoo asioita liiaksi toimittajien näkökulmasta. Ei korppi korpin silmää noki.

2) Jos median ja toimittajan pyrkityksenä ei ole objektiivinen ja neutraali journalismi, niin juttujen yhteydessä pitäisi mainita näkökulma, esim. punavihreä tai arvokonservatiivinen.

…..

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saa uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

2 thoughts on “Reijo Tossavainen: Media vääristelee ja luo yksipuolisen kuvan asioista

  • 14.3.2018 at 05:20
    Permalink

    Nyt Youtube alkaa lisäämään salaliittoteoria videoiden alkuun ns. Fakta laatikoita.
    Jonkinlainen viite ”fakta” sivustoon, joka on wikipedia. Tämä on sitä laatu tiedon jakoa.

    Wikipedia on tunnettu siitä, että sinne voi kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa. Faktaa tai fictiota.
    Kumpa saisimme Youtubelle kunnollisen kilpailijan.

    Reply
  • 14.3.2018 at 06:42
    Permalink

    Eilen Ylen;n uutisissa OLI KORJAUS: JSN ei ole puolueeton elin vaan ”omavalvontalaitos”. Eli joku oli valittanut Ylen VALHEELLISESTA uutisesta JSN:n suhteen ? … Sen mukaan JSN:n valvoo uutisoinnin ”oikeellisuutta”.

    Oliko tämä teko tahallinen, jolla yritettiin saada kansan kirjoittelua tosiasioista ( Suomen tuhonvieminen) kuriin.

    Minulla esimerkisi EI ole sananvapautta tai IHMISOIKEUKSIA; edes MV-lehteen en enää saa kommnetoida ja sen keskustelufoorumikin poistettiin !

    Mistä tässä kaikessa sitten on kyse ? …Suomen ryöstämisestä ja lainsäädäntävallan myymisestä …

    Julkiset todisteet archive.is / kimmoleaks.fi ( syyteilmoitus ihmisoikeudettomien kansanryhmien TEKEMISESTÄ ( PL 118 §:n esiaste Eoa päätös 876/2/05) on toimestani jätetty Valtakunnansyyttäjänvirastoon 9. 12. 2005 ja ilmoitus ihmisoikeudettomista kansanosista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle 2006 – 2008 ( EIT 24221/06) … molemmat jätetty käsittelemättä; koska ne olisivat estäneet PL 118 §:n VALTIOPETOKSEN tekemisen !

    Vonkin siis noiden JULKISTEN asiakirjojen nojalla tunnustautua PL 118 §:n mukaiseksi IHMISOIKEUDETTOMAKSI Suomen kansalaiseksi !

    Tämän julkisista asiakirjoista luettavissaolevan totuuden kirjoittaminen siis on estetty kaikissa suurimmissa ”medioissa” Suomessa …. juuri PL 118 §:n valtiopetoksellisuuden takia ?

    Julkinen lakitietokanta Finnlex … PL 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Tällaisessa tapauksessa kansainvälisten eliten pitäisi kansianvälisen lain mukaan saada toimivalta, mutta Suomi on ne LAHJONUT toimivallattomaiksi ja toimihaluttomksi .

    Julkinen todiste Eoa kanslaiapäätös 1350/4/08 …Suomalaishenkilökunnan jääviyksiä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ei voida tutkia …’

    Tai He 55/2007 mukaan kansanedustajille valehdellen 2008 Kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssa tehty ”sopimus” ( lahjonta ) …Suomi maksaa ja pitää Ruanda-”oikeudenkäynnin” ja Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi Suomea koskevissa yksittäistapauksissa.

    KAIKKI PL 118 §:n mukaiset asiat ovat tällaisia ”yksittäistapauksia”; joiden käsittely LAHJONNALLA ( HE 55/2007) estettiin Suomen osalta !

    Olen valmis koska tahansa todistamaan asioista 9. 12. 2005 jättämäni SYYTEILMOITUKSEN mukaisesti ( VKSV 9. 12. 2005 ; kirjattu diaariin 8 kuukautta myöhässä ).

    Näin ”pientä” juttua siis koko Suomen ”laatu”media peittelee kansalaisilta ….

    Ja lisää Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduksunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasioitusvastuurhata aiotaan kaapata ..

    3 miljardia vaihtoi omistajaa … tämänkin VARKAUDEN suora kohde yrittäjänä olen … sistäkkään ei voda tutkia / syyttää ( PL 118 §).

    Mitä muita todisteita vielä kaivataan ?

    Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille.” Jorma Heikkinen: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.”

    Rahalla on saatu ”omanlaista lainsääädntöä” …PL 118 §( valtiopetos); ”laki 444/212”; miljardivarkaus !

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.