Lapsen hyväksikäytöstä syytetty teki tutkintapyynnön Jussi Halla-ahon eduskuntakysymyksestä

Muun muassa maahanmuuttajanuorille suunnattua yksityistä perhekotia pyörittänyt, nyt lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytettynä oleva Lieksan kunnallispoliitikko teki poliisille tutkintapyynnön Jussi Halla-ahon kirjallisesta kysymyksestä eduskunnalle. Kysymyksessään Halla-aho otti esille jääviysasiat tapauksissa, joissa sama henkilö on päättämässä maahanmuuttajien vastaanottamisesta paikkakunnalle, ja samalla tarjoaa heille yksityisiä kotouttamispalveluita.

Eilen uutisoitiin monissa tiedotusvälineissä, kuinka Lieksan kaupunginvaltuutettu, entinen Lieksan kapunginvaltuuston puheenjohtaja ja viime eduskuntavaaleissa SDP:n kansanedustajaehdokkaanakin ollut Ari Marjeta on saanut syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoo Facebook-sivullaan mielenkiintoisen asian Marjetasta.

Halla-aho kirjoittaa:

”Mielenkiintoinen tapaus. Marjeta on kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ajanut voimakkaasti Lieksan monikulttuuristamista ja siinä sivussa pyörittänyt yksityistä perhekoti Topinkaa, jonka nettisivuilla sanottiin näin:

”Perhekoti Topinkassa erityisosaamisemme alueeseen kuuluvat myös monikulttuurisuus­kysymykset. Näin ollen perhekotimme sopii myös eri kulttuuritaustasta tuleville (esimerkiksi maahanmuuttajaperheiden) nuorille. Ymmärrämme Topinkassa maahan­muuttajanuoren kohtaamia haasteita oman kotikulttuurin ja ympäröivän kulttuurin asettamien vaatimusten ristipaineessa. Pidämme perhekodissamme tärkeänä, että maahanmuuttajanuorta tuetaan oman kulttuurisen identiteetin säilyttämisessä ja nuori oppii arvostamaan kulttuurista taustaansa.”

Tein huhtikuussa 2014 kirjallisen eduskuntakysymyksen kunnallisesta maahanmuuttobisneksestä. Nostin esille moraaliset jääviyskysymykset tilanteessa, jossa sama henkilö on vaikutusvaltaisena poliitikkona päättämässä sosiaaliperäisten maahanmuuttajien vastaanottamisesta ja yrittäjänä tarjoamassa verorahoitteisia kotouttamispalveluja samaisille maahanmuuttajille.

Marjeta teki kirjallisesta kysymyksestäni tutkintapyynnön poliisille, mutta se ei johtanut toimenpiteisiin. Kysymys löytyy täältä:

http://www.halla-aho.com/scripta/kysymys_kunnallisesta_mamubisneksesta.html

Lähde: Facebook

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.