Reijo Tossavainen: Suomen kielen syrjintä Ruotsissa kiihtyy. Koska bättre folk!

Suomenkielisten syrjintä Ruotsissa saa jo rasistisia piirteitä. Siitä huolimatta mukasuvaitsevaisto ummistaa silmänsä epäkohdalle. Tärkeämpää heille on esimerkiksi vahtia eteläisistä maista tulevien ihmisten oikeuksia ja hyysäämistä.

Ruotsin valtion ja sitä kautta myös ruotsalaisten valtaenemmistön mielestä suomenkielisten oikeuksista ei tarvitse välittää juuri mitenkään. Vähäisiä kielellisiä oikeuksia ei noudateta kuten lainsäädäntö edellyttäisi.

Äskettäin uutisoitiin tapauksesta, jolloin eräältä koululaiselta oli kielletty suomen kielen puhuminen. Todellakin, tällainen on suvaitsevaisuuttaan korostava Ruotsi vuonna 2018!

Omakohtaisesti muistan erään tapaamisen  Tornionjoen Kukkolankoskella. Siellä kosken kuohuja oli ihailemassa myös vanhempi mies Ruotsin puolelta jokea. Hän kertoi, että hän sai aikoinaan koulussa jälki-istuntoa, koska oli käyttänyt välitunnilla suomen kieltä.

Suomessa ruotsinkielisen vähemmistön edut on turvattu paremmin kuin missään muussa maassa vastaavankokoisen kielivähemmistön edut. Jopa niin, että suomenkieliset joutuvat Suomessa kärsimään pakkoruotsista.

Suomessa ja Ruotsissa itseään sivistyneinä ja suvaitsevina pitävät huutavat jokaisen pienenkin tasa-arvoon liittyvän epäkohdan vuoksi. Jostakin kumman syystä kielellinen syrjintä ei kiinnosta tippaakaan. Ei Suomessa eikä Ruotsissa.

Ehkä siksi, että “bättre folk” asenne on juurtunut niin syvälle ihmismieliin. Nyt olisi kuitenkin herättävä toimimaan suomen kielen puolesta. Ruotsissa jopa pikaisesti.

Lopuksi pieni historiallinen harmittelu:

Ruotsin ja Venäjän välillä solmittiin Haminan rauha vuonna 1809. Silloin venäläiset vaativat rajan vetämistä Kalix-jokeen ja ruotsalaiset Kemijokeen. Lopulta raja vedettiin puoliväliin eli siihen missä se nykyisin on.

Tuolloin Kalix-joen pohjoispuolinen alue oli pääosin suomenkielisten asuttama. Jos seutu olisi siirtynyt osaksi Venäjää, niin se kuuluisi nykyisin Suomeen ja siellä puhuttaisiin suomea. Pakkoruotsitusta ei olisi tapahtunut.

……………

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saa uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

9 thoughts on “Reijo Tossavainen: Suomen kielen syrjintä Ruotsissa kiihtyy. Koska bättre folk!

  • 18.3.2018 at 14:56
    Permalink

    Ruotsalaisten Januskasvot paljastuvat juurikin Tossavaisen esille tuomassa kieli kysymyksessä. Yltiö suvaitsevaiset ruotsalaiset vainoavat törkeällä tavalla suomenkielistä kansanryhmää, vain koska he puhuvat äidinkielenään Suomea. Ruotsi suhtautuu siis rasistisesti suomalaisiin ja suomenkielisiin ruotsalaisiin. Miksi ruotsalaiset suvakit eivät pidä mielenosoituksia, marsseja, tv keskusteluja ynnä muuta.
    Meillä Suomessa sen sijaan ruotsinkielisiä hyysätään. Kaksikielisyys maksaa helvetisti rahaa kun hurreille pitää painattaa kaikki ruotsinkielellä. Miksi poliitikkomme ovat munattomia pellejä? Tulisi kohdella ruotsinkielistä vähemmistöä juuri samoin kuin Ruotsi kohtelee suomenkielisiä Ruotsissa.
    Tästä lähin luen nauttien jokaisen kranaatti-ja ampumis uutisen joita humanitarian supervallassa tapahtuu. Ruotsi on sen ansainnut.

    Reply
  • 18.3.2018 at 15:01
    Permalink

    Suomen tulisi asettaa ruotsinkielen asema vastaavaksi kuin suomenkielen Ruotsissa. Eikös se olisikin hyvä ja tasapuolinen ratkaisu?
    Enemmistö äänestäjistä vastustaa pakkoruotsia, samoin kansanedustajaehdokkaat lupailevat sen poistoa. Jostain kumman syystä päästyään eduskuntaan koko asia unohtuu taas seuraaviin vaaleihin asti. Vanha selitys tässäkin lienee: (säätiö)raha ratkaisee.

    Reply
  • 18.3.2018 at 15:57
    Permalink

    Ruotsalaiset on kyllä täysiä idiootteja. Imevät arabien ja nekrujen palleja mieluummin.

    Reply
  • 18.3.2018 at 17:33
    Permalink

    Ruotsalaiset vellihousut eivät enää uskalla pitää – eivätkä ole koskaan sitä uskaltaneetkaan – puoliaan tai asettua mitenkään poikkiteloin muslimeita ja Afrikasta tulleita mulliturpia vastaan, jotka yksiselitteisesti valtaavat Ruotsin itselleen tuon alaismais -demarivaltion poliittisten päättäjien silkan raukkamaisuuden takia jonka voi rinnastaa täysin sohvaperunamaiseen kunnottomuuteen sekä äärimmäiseen mukavuudenhaluun pyrkiä hoitamaan asiat pelkällä lässytyksellä vielä silloinkin kun muslimin veitsi on svedun kurkulla. Suomalaiset ovat tunnetusti selvinpäin ollessaan säntillisiä, kunnollisia, työteliäitä, pitkäpinnaisia, eivätkä lähde kadulle rotestoimaan, vaikka toinen jalka vietäisiin jonkin paska -syyllä perusteltuna. Uskallan väittää omakohtaisesti oman perheen sisällä Ruotsiin töihin lähteneen veljeni silmin nähtynä, että tuo kurja kermaperseinen ”hannu hanhi” -maa porskuttelee vieläkin niillä kansallisvaroilla ja kansantuotteella, jotka suomalaiset rasvakourat ja mutterinvääntäjät raskaalla ja säntillisellä työllä ovat kerryttäneet vain siksi, että ruotsalainen sosiaalidemokraatti Olof Palme (1827-1985) sai päähänsä v. 1975 sen, että Ruotsista täytyy tehdä monikulttuurinen valtio äärettömällä ”pakolaisten” vastaanottamisella vielä sen lisäksi, että Ruotsi tuli tunnetuksi maana, jolla oli melkeinpä kaikkiin maailman valtioihin yhtä huonot ulkopoliittiset suhteet kuin sitä vastoin Suomi pyrki pitämään hyviä ja rakentavia suhteita kaikkiin maihin. Pääministeri Olof Palme tuli tunnetuksi erityisesti siitä, että hän aukoi päätään joka asiasta kaikille, mutta demarina luonnollisesti päähuomio kiinnittyi Yhdysvaltoihin ja kapitalistisiin valtioihin.

    Reply
    • 18.3.2018 at 20:39
      Permalink

      Ja tosiasiassa Palmen taustalla vaikutusvaltaiset tahot vetelivät naruista

      Reply
  • 18.3.2018 at 17:47
    Permalink

    Sen, minkä tunnen torneådalilalisia, ovat ne, jotka osaavat meänkieltä, jopa nykyisin ylpeitä kielestään.

    Reply
  • 18.3.2018 at 19:54
    Permalink

    Tämä on loistava tilaisuus lopettaa pakkoruotsi ja kaksikielisyys. Tämä Suomalaisten nöyryyttäminen saa jo riittää. Meidän ei kannata opiskella kahta marginaalikieltä joita suomi ja ruotsi ovat. Meidän pitää opiskella sellaisia kieliä kuin saksa, espanja, venäjä, kiina.

    Reply
  • 18.3.2018 at 20:15
    Permalink

    Olennaista on ymmärtää, että valtiolla on oma ja itsenäinen, siis (omasta) kansasta riippumaton, tahto jos valtio on itsenäinen.

    Itse kysyn. Onko suomalaisten ja suomen kielen syrjiminen Ruotsin valtion tahto? Jos on, niin asiahan on kunnossa.

    Ihmisoikeudet. Siis oikeastaan ihmisvapaudet.
    Ovatko Ruotsissa asuvat suomalaiset vapaita ottamaan kaiken omaisuutensa (omistusoikeus myös on ihmisoikeus) ja muuttamaan maasta pois? Jos ovat, niin siltäkin osin asia on kunnossa.

    Jos Ruotsin suomalaiset siltikin haluavat jäädä maahan, mukavuuden halusta tai mistä tahansa syystä, on se heidän oma asiansa. Keitä me olemme heitä neuvomaan? Suomalaisiako? Oikeuttaako suomalaisuus määräilemään toisia valtioita tai toisia ihmisyksilöitä sen suhteen, mitä heidän pitäisi tehdä.

    Reply
  • 18.3.2018 at 21:47
    Permalink

    ei liity asiaan mutta olisi idea

    voisiko vastamedia testata miltä tuntuu tehdä identisiä juttuja valtamedian kanssa
    ilman mitään vastarintaa

    siis lähdetieto kaivetaan ruotsin liberali vasureiden lehdistöstä ja ollaan samaa mieltä
    siis kaikien maailman liberaali vasureiden kanssa

    lähdetietona esim CNN Nykysuomessa MV ssä ilman purnausta vaikka viikon ajan

    kaikesta samaa mieltä Ylen kanssa sensuurit tapissa politisen ideologian takia

    vasuri anarkistit olisivat viikon MV N kin mielestä vain vastamielen osoittajia
    ja matut tämän maan pelastus ja suurta rasismia kokevia ainoataan uhreja
    jopa teroristeja pitää valkopyykätä
    ja sana islamilainen terrorismi on kieletty Viikon

    vaikka selainen tapahtuisi siitä ei kerrota

    viikon MV NYKYSUOMEN TOIMITUKSESSA

    Mitähän valtamedia olisi mieltä asiasta kun MV Kompaisi sata lasissa iltalehteä iltasanomia
    YLEÄ JA HESARIA

    lööpit olisivat samanlaisia

    Todistitko rasistista purkausta julkisissa? Näin voit antaa tukesi pilkatulle
    https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/619571-todistitko-rasistista-purkausta-julkisissa-nain-voit-antaa-tukesi-pilkatulle

    Näkökulma: Miksi kiire palauttaa? IL toimittaja Nina Leinonen.

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201707182200271636_ul.shtml

    MV Kompaaikin yht äkkiä että perskeles
    Niina Leinonen. IL toimittaja tehän puhutte asiaa

    MV löppit viikon

    Miksi kiire palauttaa laittomasti maassa olevat mamut se on niin väärin

    hävetkää suomen lain säätäjät poliisit ja mikri supo ja perkele koko valtion oikeuslaitos
    tuomarit ja oikeus joka pykälässä kun loppu tulos on väärä 3 vuoden prossein jälkeen
    karkoitus maasta
    hävetkää ihmisoikeuksien polkiat

    T -Nykysuomi MV

    Viikkon Suvakki testin toimitukset
    *vale toimittajat *

    puolessa välissä testiä kim kardasin asianaja soitaa Mv lle
    ja tarjoaa mainos diiliä

    jossa 2 miljoonan euron potti
    mutta sen vastineeksi pitää kertoa Kimin
    Nännien turpoamis ongelmista

    ja kuinka hyödylinen naiselle on sexiskäs Kim lanseerattu bitchi body

    jakku puvun alla yleneminen uralla mielessä

    sen jälkeen analyysit vastamedian toimituksille

    kuinka monta kertaa tuntui että petät itsesi ja lukijat

    miltä tuntui olla punaviher vasuri liberaali tomitaja viikon

    valehtelitko itselesi

    jouduitko pimitämään tietoa ja kuinka paljon

    oliko olo kuin kalleri orjalla

    tekikö mieli hajoitaa jotain itsepetoksen takia

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.