Emma Kari: Tarvitaan feminismiä

13
Mainos
Vihreiden kansanedustaja Emma Karin mielestä tasa-arvo ottaa Suomessa askeleita taaksepäin.

Kari ottaa kantaa äskettäin julkaistussa Facebook-kirjoituksessaan:

”Tässä maassa on yksi ainoa liputuspäivä naisen kunniaksi ja se on tänään. Minna Canth totesi aikoinaan, että: ”Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys vaan ihmiskunnan kysymys”. Hän oli nainen, joka uskalsi puhua siitä, mikä oli kipeää, vaiettua ja kiellettyä. Hänellä oli rohkeutta olla hankala nainen.

Miksi erityisesti juuri nyt on tärkeää arvostaa Canthin työtä? Koska tasa-arvo ottaa askeleita taaksepäin Suomessa. Naiset loistavat nyt poissaolollaan lähes kaikilta keskeisiltä vallan paikoilta. Edellisen kerran Suomessa naisten osuus ministereistä oli näin pieni vuonna 1987 aloittaneessa hallituksessa. Politiikan äijäytymisen jäljet näkyivät nopeasti, kun tasa-arvoinen päivähoito-oikeus lopetettiin ja Suomen kilpailukykyä hoidettiin kuntoon julkisen sektorin pienipalkkaisten naisten lomarahoja leikkaamalla. Työmarkkinamme ovat Euroopan sukupuolittuneimpia ja Suomi on edelleen lähisuhdeväkivallan kärkimaita.

Mainos

Olen usein sanonut olevani feministi, jotta tyttäreni ei joutuisi käymään samoja taisteluita, joita hänen isoäitinsä on jo käynyt. Haluan hänen kasvavan tasa-arvoisemmassa maassa kuin missä olen itse kasvanut. Se on tärkeää ja sekä hänen että hänen veljensä etu.

Siksi tarvitaan feminismiä. Siksi on puhuttava siitä, mikä on kipeää, vaiettua ja kiellettyä. Siksi tarvitaan niitä, jotka eivät vaikene.”

Lähde: Facebook

13 KOMMENTIT

  1. Mutta eihän tänään ole äitienpäivä!?!?!

    Tämä aivopieru on jälleen politikoille yleinen lausahdus. Puhutaan yleiseti kolmannessa persoonassa, ei tarkoiteta ketään eikä asiaan sanota kenellekkään. Aivan hyvin tämänkin lausahdukse olisi voinut sanoa yksin metsässä ja maailma pyörisi kuten ennenkin.

    Arvotonta otsikkojen käyttöä.

    Koskahan muuten Emma aikoo hankkia lapsia?

  2. Kyseinen feministi näyttää mielipuoliselta joka kuvassa, sairas kiihottunut ilme naamallaan puhuu pelkkää paskaa, esimerkkinä vaikka matuleirissä tehdessään videota jossa kehui, täällä on naisia ja lapsia, tavallisia ihmisiä… Taustalla oli pelkkiä nuoria miehiä, henkilöitä joiden pitäisi olla puolustamassa maataan, perheitään ja kulttuuriaan eikä pitämässä Helsingissä laitonta leiriä.

    Miksi nämä feministit, vihreät, punaiset ja muut sairaat valittavat naisten osuudesta missään yhteydessä kun kuitenkin samaan hengenvetoon kieltävät sukupuolten olemassaoloa? Onko Emma nainen, jos on, miten hän tuntee olevansa nainen? Löytykö vastaus jalkojen välistä vai luuleko hän vain olevansa nainen?

  3. Minna Canth menestyi miesten avulla…

    ”..kirjoittaa miehensä toimittamiin Keski-Suomi- ja Päijänne-sanomalehtiin novelleja, uutisia ja yhteiskunnallisia kannanottoja, erityisesti raittiuteen ja naisiin liittyvistä aiheista.[13]”

    ”…hän ryhtyi hoitamaan vuonna 1877 kuolleen isänsä lankakauppaa, joka oli kehnossa taloudellisessa kunnossa.[16] Canth sai liikkeen jaloilleen, ja perheen taloudellinen asema parani. Kolmen vuoden kuluttua Canth otti vastuun myös sekatavarakaupasta, jota hänen veljensä oli hoitanut.[16”

    ”Gustaf Johnsonin liiketoimet sujuivat hyvin, ja hänellä oli varaa pitää kaupassa apulaista tyttärensä sijaan”

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Minna_Canth

  4. Feminismi pitäisi sen politisoitumisen takia ajaa alas, lopettaa kokonaan ja keksiä uudelleen.
    Ennen vanhaan femakko oli todella kova luu. Nyt se tuijottaa omaan napaansa, eikä aja mitenkään naisasiaa. Enemmänkin on poliittisia kukkahattu täti kerhoja. Emmalle riittää kun saa päänsä näkyviin, vittumaisella ilmeellä. Todellisuudessa tuo ei auta yhtään, eikä vie eteenpäin romuttunutta feminisminkuvaa.

  5. Vai on politiikka äijäytynyt. Eiköhän nämä leikkaukset johdu ennemminkin Kokoomuksen ja KEPUn porvarillisesta politiikasta. Molemmissa puolueissa on myös naisia johtavilla paikoilla. Äijäytymisellä ei ole mitään tekemistä harjoitetun politiikan kanssa.

  6. Miten ajat alas kun soros pumppaa lisä miljardeja koko ajan lisää.

  7. Jos feminismin tarkoituksena on ajaa naisten oikeuksia ja varjella suomalaisia lähisuhde väkivallalta, niin miksi helvetissä feministit kannattavat naisia alistavaa ja raakaa väkivaltakulttuuria edustavien maahantunkeutujien tuontia ennen niin rauhaisaan maahamme?
    Sitä paitsi kantasuomalaiset heteromiehet ovat kaikkein alistetuin kansanryhmä.

  8. Minna Canth tulisi heti kerralla hulluksi lehmäksi, jos hän nousisi haudastaan ja näkisi kaiken nyky-feministien ”agendat” ym. … en tiedä edes miksi sanoisin niitä. Olen wanhan liiton miehiä, joten olen aivan liian täysipäinen vastoin rakkaan entisen opettajani antamaa tulevaisuuden ennustetta kun taisi olla jokin ”Ympäristöopin” koepaperin palautus, jossa ennustettiin fossiilistenpolttoaineden loppumista ylihuomenna ja pömppö vatsaisten kärpäsiä naamat täynnä olevien pienten mustien lasten olosuhteiden olevan minun syytäni niin ja tietysti vanhempieni, jotka olivat olleet rikollisesti sotimassa maan puolesta eivätkä olleet edes kommunisteja.

  9. Nämä feministit voisi aloittaa sieltä missä ongelma pahin, eli poistaa ihan ensimmäiseksi nämä naisia halveksivat ”uussuomalaiset” tästä maasta!

  10. Feminismistä on tullut ällöttävä ilmiö joka pitäisi hiljentää todella äkkiä. Tai kyllähän se loppuu kun islamisaatio etenee, silloin akat ovat todella hellan ja nyrkin välissä ja paluu keskiajalle on tosi. Siinä maailmassa tämäkin akka kulkee musta kaapu päällä ja turpa visusti tukossa.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.