Petteri Orpo: Olemme sitoutuneet pankkiunionin loppuunsaattamiseen

Valtiovarainministeriö julkaisi valtiovarainministeri Petteri Orpon kirjoittaman kolumnin. Orpo kirjoittaa:

Euron kehittäminen on projektina verrattavissa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamiseen Suomessa. Euroopan unionin jäsenmaat ovat keskustelleet kehittämisen painopisteistä pitkään ja hartaasti. Olemme yhtä mieltä siitä, että kehittäminen on välttämätöntä. Kaikkien jäsenmaiden tavoitteena on vahva ja vakaa euro, mutta keinoista siihen pääsemiseksi olemme eri mieltä, kuten puolueet Suomessa sote-uudistuksen toteutuksesta.

Euron taustalla olevia rakenteita täytyy uudistaa, jotta yhteinen valuuttamme toimisi mahdollisimman hyvin. Kukaan ei halua uutta eurokriisiä. Suomen näkökulmasta keskeiset ongelmat ovat ylivelkaantuminen ja markkinakurin puute sekä valtioiden ja pankkien välinen kohtalonyhteys. Suomi korostaa jokaisen jäsenmaan omaa vastuuta taloudestaan. Alankomaat, Irlanti, Latvia, Liettua, Ruotsi, Tanska ja Viro ovat kanssamme samoilla linjoilla.

Otimme näiden jäsenmaiden valtiovarainministereiden kesken kantaa euron kehittämiseen. Kannanotto on suunnattu loppuviikosta Brysseliin kokoontuvalle eurohuippukokoukselle, johon osallistuvat euroalueen jäsenmaat. Yhteinen viestimme on kuusiosainen.

Ensinnäkin, euro on Euroopan unionin valuutta ja sitä koskevat päätökset ovat merkittäviä kaikille jäsenmaille riippumatta siitä, kuuluvatko ne euroalueeseen. Siksi niistä tulisi päättää yhdessä kaikkien EU-jäsenmaiden kesken.

Toiseksi, vahvempi euro edellyttää, että jokaisen jäsenmaan oma talous on kunnossa ja että noudatamme yhdessä sovittuja sääntöjä. Tämä tarkoittaa rakenteellisten uudistusten toteuttamista ja vakaus- ja kasvusopimuksen kunnioittamista kaikissa jäsenmaissa. Talouden rakenteiden uudistaminen on edellytys sille, settä eurooppalaisille on tarjolla töitä ja hyvinvointia myös tulevaisuudessa.

Kolmanneksi, meidän tulee keskittyä aloitteisiin, joilla on kansalaisten tuki, ja löytämään yhteisymmärrys niistä asioista, joita euro ehdottomasti tarvitsee. Pankkiunionin loppuunsaattaminen ja Euroopan vakausmekanismin muuttaminen Euroopan valuuttarahastoksi ovat etusijalla.

Neljänneksi, olemme kaikki sitoutuneet pankkiunionin loppuunsaattamiseen, mutta yhteiseen talletussuojajärjestelmään voimme siirtyä vasta, kun riskejä on vähennetty riittävästi. Meidän tulisi edistyä myös pääomamarkkinaunionin kehittämisessä.

Viidenneksi, meidän tulisi vahvistaa Europan vakausmekanismia ja mahdollisesti kehittää siitä Euroopan valuuttarahasto. Euroopan valuuttarahastolla tulisi olla suurempi vastuu rahoitustukiohjelmista ja niiden seurannasta. Päätöksenteon tulisi edelleen säilyä jäsenvaltioiden käsissä. Euroopan valuuttarahastoon voitaisiin liittää velkajärjestelymekanismi.

Kuudenneksi, EU:n budjettia tulisi mukauttaa tukemaan rakenneuudistusten tekemistä jäsenmaissa. Jäsenmailla täytyy kuitenkin säilyä päävastuu rakenneuudistusten tekemisestä. Jäsenmaiden on uudistettava taloutensa rakenteet itsensä ja omien kansalaistensa vuoksi, ei EU:n tai komission. Rakenneuudistukset ovat poliittisesti vaikeita. Siksi tarvitsemme kannustimia, joista hyviä esimerkkejä ovat rakenneuudistustuen tukiohjelma ja globalisaatiorahasto.

Pohjoisten EU-maiden eurokannanotossa on kyse reiluudesta: riskien vähentämisestä ja tasaamisesta ennen riskien jakamista. Pankkiunioniin siirtymisen täytyy tapahtua tasavertaiselta pohjalta. Eurokriisi jakoi EU-maat velkojiin ja velallisiin, eikä se tehnyt hyvää keskinäisille suhteillemme. Meidän on löydettävä sellainen tasapaino riskien vähentämisen ja jakamisen välillä, joka ei aseta meitä toisiamme vastaan. Silloin voimme siirtyä eteenpäin euron kehittämisessä.

Petteri Orpo

Valtiovarainministeri

Lähde: Valtiovarainministeriö

16 thoughts on “Petteri Orpo: Olemme sitoutuneet pankkiunionin loppuunsaattamiseen

  • 21.3.2018 at 13:12
    Permalink

    Petterin lääkityksen toimivuutta on syytä epäillä.

    Reply
  • 21.3.2018 at 13:28
    Permalink

    Jos Suomen myyjät, kokoomus niin ajattelee, se ei tarkoita että koko Suomi näin ajattelisi, läskipää. Koita nyt ääliö tajuta että 20 % ”kannatus” joka tosin on harhaa, ei tehdä koko kansaa koskevia päätökisä.

    Reply
  • 21.3.2018 at 13:56
    Permalink

    Hemmetti noi kaikki EU hankkeet pitäisi ehdottomasti saattaa jäihin, niistä ei seuraa mitään hyvää tavallisille kansalaisille.

    Reply
  • 21.3.2018 at 14:08
    Permalink

    Minä en kyllä ole sitoutunut, joten Urpo puhukoot vain omasta puolestaan.

    Reply
  • 21.3.2018 at 14:26
    Permalink

    Kohta 7. Viimeiseksi, kun edeltävät toimenpiteet on tehty. Euro lakkaa olemasta, kun eteläinen eurooppa on irtautunut sittä kohtien 1-6 takia…
    Lisäksi pohjoiseurooppa sitoutuu irtisanoutumaan eurosta ennen kohtia 1-6….
    NO, JOO…
    Eiköhän se euroilu olisi jo muutenkin aika lopettaa ja tunnustaa virhe?

    Reply
  • 21.3.2018 at 15:29
    Permalink

    Liittovaltiota ollaan petaamassa kovaavauhtia! Sen jälkeen meiltä on viety kaikki määräämisoikeudet!

    Reply
  • 21.3.2018 at 16:32
    Permalink

    Vitun urpo, Suomi ei ole sitoutunut yhtikäs mihinkään, ei varsinkaan niin kauan kunnes kansa on asiasta äänestänyt. Nämä kusipäiset ministerit ja hallitus ajaa toistuvasti kansan tahdon vastaisesti asioita, ja kuvittelevat että se on ok. Kokoomus ja kepu perslävet ulos eduskunnasta, mitään muuta eivät ole saaneet aikaan kuin vahinkoa, ja minullakin on älli riittänyt aina siihen, etten näitä paskoja ikinä oole äänestänyt, enkä vittu myöskään äänestä!

    Reply
  • 21.3.2018 at 17:03
    Permalink

    Nää pelle päättäjät ovat ryöstäneet ja raiskanneet Suomen mutta maksun aika tulee vielä.

    Reply
  • 21.3.2018 at 17:08
    Permalink

    Suomalaisten täytyy herätä todellisuuteen ja lopettaa valemedian suoltaman paskan uskominen pelkkää propagandaa.Suurin osa vaeltaa aivopestynä täysin median kontroiloimana. Kun seuraa asemilla tai junissa ihmisiä niin eivät muuta tee kun tuijottavat zombiena kädessään olevaa laitetta. Käyttäkää aivojanne sitä varten ne on.

    Reply
  • 21.3.2018 at 17:24
    Permalink

    Saneludemokratian airut siellä kiimaisena ytimessä pudotta goimeille taqiaa.

    Reply
  • 21.3.2018 at 18:03
    Permalink

    Kyllä on hieno tehdä päätöksiä kun ei ole mitään vastuuta mistään ja miljoonien sopeutumis eläkeet odottavat . Ministereille ja kansan edustajille joku vastuu suomen hyvin voinnista muuten ei tule mitään kun siellä pyörii kaiken laisia pellejä

    Reply
  • 21.3.2018 at 18:05
    Permalink

    Petteri Orpon poliittinen väri on punainen. Orpo on Sirola opiston priimus. Orpo toteuttaa Trotskin neljättä vallankumousta. Internationaali laulelma vain helkkää Petterin huulilla kun maanpetturi toteuttaa Kalergin suunnitelmaa Paneurooppalaista rodun jalostusta.
    Kaviaari kommunisti Sipilä kävelee vielä käsi kädessä Orpon kanssa viimeiselle tuomiolle.

    Reply
  • 25.3.2018 at 15:19
    Permalink

    Suomen kansa: olemme sitoutuneet Euroopan Unionin saattohoitoon.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.