Turvapaikanhakijoiden edustajille ja asiamiehille kehitetään sähköistä asiointia

Maahanmuuttovirastossa kehitetään parhaillaan sähköistä asiointipalvelua turvapaikanhakijoiden oikeudellisille avustajille ja edustajille.

Asiakirjoja toimitetaan avustajien, edustajien ja viraston välillä tällä hetkellä salatulla sähköpostilla, kirjeitse ja faksilla. Tulevaisuudessa asiakirjaliikennettä saadaan aiempaa tietoturvallisemmaksi ja nopeammaksi sähköisen palvelun kautta.

Valmiiseen palveluun on suunniteltu seuraavia toiminnallisuuksia:

avustaja ja edustaja pystyvät

–  näkemään hakemuksen käsittelyvaiheen

–  lähettämään lisäselvityksiä virastoon

–  pyytämään asiakirjoja virastosta

virasto voi

–  pyytää avustajalta tai edustajalta lisäselvitystä

–  lähettää avustajalle tai edustajalle turvapaikkapuhuttelukutsun tiedoksi

–  lähettää avustajalle tai edustajalle muun lisäselvityksen tai tiedotteen

Samalla pyritään tarjoamaan uusi asiakaspalvelukanava myös turvapaikanhakijoille itselleen, vaikka sitä voivatkin käyttää vain edustajat ja asiamiehet. Asiakaspalvelu turvapaikanhakijoille on aina haasteellista käsiteltävien asioiden salassapitovelvollisuuden vuoksi. Esimerkiksi puhelimessa hakemuksen käsittelyyn liittyvistä asioista ei voida antaa hakijalle mitään tietoja, sillä soittajan henkilöllisyydestä ei pystytä saamaan varmuutta.

Tilannetta pyritään parantamaan sähköisen asioinnin avulla: turvapaikanhakijoilla ei ole tähän mennessä ollut minkäänlaista pääsyä sähköisten palveluiden piiriin.

Tarkoituksena on saada palvelu pilottiryhmän kokeiltavaksi kevään aikana ja käyttöön kaikille alkusyksystä 2018. Palvelun kehittäminen jatkuu senkin jälkeen. 

Turvapaikkaprosessia kehitetään edelleen – tavoitteena käsittelyaikojen lyhentäminen

Samaan aikaan kehitetään jatkuvasti myös turvapaikkahakemusten käsittelyä.

Kehitystyötä on tehty päivittäisen kehittämisen lisäksi esimerkiksi 2016 alkaneessa Flow-hankkeessa. Sen tuloksena muutettiin mm. turvapaikkapuhuttelumallia ja kehitettiin tietojärjestelmäämme vastaamaan paremmin turvapaikkaprosessin tarpeita.

Työ jatkuu edelleen. Elokuussa 2017 alkaneessa jatkohankkeessa kehitetään sähköisiä työkaluja edelleen, mutta pyritään myös selvittämään keinoja, joita turvapaikkaprosessissa mukana olevilla viranomaisilla on selvittää turvapaikanhakijoiden henkilöllisyyttä ja taustatietoja.

Kehitystyö nopeuttaa ja helpottaa viranomaisten työtä, mutta kaiken työn perustavoite tarjota entistä parempaa palvelua asiakkaille: kun hakemusten käsittely nopeutuu, käsittelyajat lyhenevät.

Flow2-hanke (1.8.2017–31.1.2019) ja AsylE-Service-hanke (1.10.2017–31.12.2018.) saavat tukea EU:n Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (AMIF).

Lähde: Migri

8 thoughts on “Turvapaikanhakijoiden edustajille ja asiamiehille kehitetään sähköistä asiointia

  • 21.3.2018 at 17:59
    Permalink

    Elintaso siirtolaisuus ei ole ihmisoikeus, eikä helvetinmoinen verorahojen siirto edustajien ja avustajien tileille.
    Nimilistat on kerättävä valmiiksi jotta kenttäoikeus saa aikanaan julistaa pikatuomionsa.

    Reply
  • 21.3.2018 at 18:08
    Permalink

    Ja näppärät suvakki avustajat käyttävät tätä mahdollisuutta hyväkseen. Ei helvetti mikä ohituskaista matuille.Vain Suomi tekee maasta VIELÄ houkuttelevamman sosiaalisurffareille. Olemme Ruotsin tiellä.

    Reply
  • 21.3.2018 at 18:11
    Permalink

    Eiköhän nämä sähkö-sokki -aseet olisi varteenotettavampi vaihtoehto.
    Sen nyt arvaa, mitä siitä tulisi, jos kamelin kusta juovat ”kaulakirurgit” ja ”jyystö-insinjöörit” laitettaisiin Commedore 6-nelosen kanssa naamatusten ja joys-stikki käteen. Hermot menisivät alta minareetin mölinän ja ”kestävyysvajeen seljättäjä” heittäisi mokoman vempeleen päin ateistia ja tarttuisi ”omaansa”, jonka tietää varmasti toimivan kunhan vain vuohilta aikaa yli liikenee.
    Tuhmaako?
    Ehei! Vaan ”rumakirjallisuutta”.

    Reply
  • 21.3.2018 at 18:36
    Permalink

    Asiakkaat 🙂

    Reply
  • 22.3.2018 at 11:15
    Permalink

    Mitä helvetin kehittämistä siinä järjestelmässä on, kun päätös on annettu niin saman vuorokauden aikana ulos maasta eikä valituslupaa päätöksille anneta, niin simppeli juttu kuin olla ja voi. Eiköhän tämä uusi järjestelmä kehittely touhu lisää pelkkiä kustannuksia, aivan kuten SPR:än vokki bisneskään ei ihan pysynyt budjetissaan, vaan turposi mahdottomuuklsiin, ja kustannukset kasvoivat 10 kertaisiksi.

    Reply
  • 23.3.2018 at 03:18
    Permalink

    Kiitos vapaamuurarit kun tuhoatte suomen. Juutalaista kabbalaa gojimeille.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.