Kuolonkolari 9-tiellä Jämsässä – Useita vakavasti loukkaantuneita

Jämsä, VT 9, Jyväskyläntie, Patalahden huoltoaseman eteläinen liittymä, 24.3.2018 klo 09.17. Kahden henkilöauton kolari.

Jämsän suunnasta Jyväskylän suuntaan ajoi henkilöautoja jonossa, ja jonossa ollut auto alkoi kääntyä oikealle Patalahden huoltoaseman Jämsän puoleiseen liittymään. Jonossa oikealle kääntyvän auton takana ajanut henkilöauto oli alkanut jarruttaa ja siirtyi sitten vastaantulevan liikenteen kaistalle. Samanaikaisesti oli Jyväskylänsuunnasta tulossa henkilöauto ja henkilöautot osuivat nokakkain toisiinsa Jyväskylästä tulleen kaistalla.

Onnettomuusautoissa oli henkilöitä yhteensä kuusi, ja heistä neljä sai vakavia leikkaushoitoa vaativia vammoja. Neljästä vakavemmin loukkaantuneista yksi henkilö menehtyi myöhemmin sairaalassa.

Osa potilaista kuljetettiin Keski-Suomen keskussairaalaan ja osa Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Loukkaantuneiden hoitoon ja kuljetukseen osallistui myös Finnhems-helikopteri.

Henkilöautot vaurioituivat pahoin, ja liikenne ohjattiin kiertotielle tapahtuman selvittelyn ajaksi.

Tie oli tapahtumapaikalla ajourasta märkä, ei jäässä. Kaistojen välissä oli lunta.

Lähde: Poliisi

Katso myös:

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.