Husu Hussein ei päässyt Suomen armeijaan, vaikka olisi halunnut

Helsinkiläinen toimittaja, vienninedistämiskonsultti, kaupunginvaltuutettu ja asennemuutostyön ammattilainen Abdirahim ”Husu” Hussein kertoo Facebook-sivullaan halustaan päästä Suomen armeijaan.

Husu kirjoittaa:

”Jo varhaisessa vaiheessa tänne tuloni jälkeen oivalsin, millainen aikuistumisriitti inttiinmeno pojille täällä on. Se tekee heistä sanonnan mukaan miehiä, mutta myös antaa ne valmiudet, joiden turvin he tarvittaessa maataan puolustavat. Minulle oli alusta saakka selvää, että halusin mukaan.

Sain kuitenkin kansalaisuuden niin myöhään, että olin jo ylittänyt asevelvollisuusiän. Kyllä minä yritin perään soitella ja tarjota palveluksiani, mutta lopulta minulle sanottiin, että kyllä he sitten soittavat, jos tarve tulee.

Tänä vuonna 100-vuotisjuhlaansa viettävän armeijan slogan on ”maanpuolustus kuuluu kaikille”. Ja niin se onkin. Itse en voi ymmärtää, miksi kenelläkään olisi erityisvapauksia tuon suhteen. Tarpeen tullen siellä rintamalla puolustetaan myös heidän kotimaataan.

Vaikka en armeijaan itse koskaan päässytkään, aion pitää huolen siitä, että lapseni eivät koskaan unohda sitä kallista hintaa, joka tästä kaikesta on maksettu ja sitä kovaa työtä, jonka ansiosta tämä maa nousi koko maailman huippuihin vain muutamien vuosikymmenien aikana.

#Armeija #Suomi101 #Puolustusvoimat100

Lähde: Facebook

10 thoughts on “Husu Hussein ei päässyt Suomen armeijaan, vaikka olisi halunnut

  • 27.3.2018 at 11:44
    Permalink

    Jo oli lämmintä itkua ”Syö paskaa ja kuole” mieheltä. Huomasittekos että Husu ei maininnut kummalla puolella rintamaa hän olisi? Mieleeni tulee että jos mies niin kovasti rakastaa Suomea, kuten sanoo, niin miksi sitten hän on alasajamassa Suomen taloutta muiden kanssa? Ja miksei hän mene oikeisiin töihin, niihin joista maksettavilla veroilla Suomen talous pysyy pystyssä. Kunnan/valtion virkamiehet rasittavat tätä maata eikä konsulttienkaan palkkioita yrittäjien tuloista makseta. Kyllä se on valmistava yritystoiminta joka maata pitää pystyssä ja sitä taloudellisesti vahvistaa.

    Mitä sellaista Husu voisi valmistaa joka kävisi kaupaksi ulkomailla?

    Reply
  • 27.3.2018 at 12:15
    Permalink

    Husulle voin lohdutuksena kertoa että vielä tulee päivä kun tässä maassa aseisiin tartutaan ja päästään tositoimiin. Se kuka tähtäilee ketäkin onkin sitten toinen asia…joukkueiden jako on parhaillaan käynnissä ja itse valitsesen puoleni etnistä profilointia käyttäen -eli Husu Husseinin tiimiin en tule koskaan kuulumaan. En koskaan!

    Reply
  • 27.3.2018 at 12:39
    Permalink

    Sisällissota 2.0
    ja taas VALKOISET VOITTAA!

    Reply
  • 27.3.2018 at 13:46
    Permalink

    En minäkää tuollaista arvaamatonta ääriislmaistia huolisi joukko-osatooni. Ei sille ainakaan rynkkyä ja kovia pateja olisi voinut antaa ihan muiden turavllisuuden takia.Vessoja siivoamaan toki olisi voinut johonkin huoltokoppaniaan laittaa tai näyttämään ammunnoissa maalialueelle mihin osui.

    Reply
  • 27.3.2018 at 13:54
    Permalink

    Husulta pitäisi kysyä, että jos hyökkääjät on Ruotsalaisia islamilaisen invaasioharrastajia niin saako hänen lapset ampua kovilla pitäen yllä luterilaista maailman katsomusta ja estää Ruotsalaisen kalifaatin leviämisen Suomen sisälle. Miten on Husu, käyt kuitenkin täällä lukemassa?

    Reply
  • 27.3.2018 at 14:07
    Permalink

    Niin, eikös se ollutkin Husu, joka jonkun sanaharkan jälkeen muistutti suomalaista: ”muista sitten väistyä toiselle puolelle katua jos tulet vastaan kadulla”? Muistaakseni islamin oppien mukaan vääräuskoisen (= kristityn) tulee väistää kadulla ellei halua orjaksi. Nythän me olemmekin jo palvelijoita.

    Reply
  • 27.3.2018 at 16:46
    Permalink

    Hususta olisi tullut hyvä ammuntataulu talvella, olisi näkynyt hankea vasten hyvin. Tai hyvä toisenjalan jalkarätti isommalle miehelle. Miinanpolkijana ”nuo” menee kriisitilanteessa ilman koulutustakin, muuhunhan islamia kannattavista somaleista ei ole suomen raskaassa.

    Reply
  • 27.3.2018 at 17:15
    Permalink

    Kuka mahtaa kirjoittaa puhtaaksi Husun kirjallisen annin? Itse ei todellisuudessa osaa Suomeksi juurikaan kirjoittaa.

    Reply
  • 27.3.2018 at 17:48
    Permalink

    Husu kerää sympatioita että mies kehtaa olla populistinen.

    Reply
  • 27.3.2018 at 18:05
    Permalink

    Sinne vaan takas somaliaan puolustamaan omaa maata, jos se noin kovasti kiinnostaa

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.