Jussi Halla-aho: Putinia ja Venäjää saa tukea sanoin, ajatuksin ja teoin, jos on demari

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ottaa Facebook-sivullaan kantaa Venäjä-kysymykseen.

Halla-aho kirjoittaa:

”Pitkäaikaisen mediaseurannan perusteella olen tullut siihen tulokseen, että Putinia ja Venäjää saa tukea sanoin, ajatuksin ja teoin, jos on demari.

Esimerkiksi Paavo Lipponen, Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja ovat aina saaneet juosta Putinin asioilla ilman sen kummempaa kritiikkiä ainakaan median taholta.

Jos sen sijaan on Trump tai persu, on Putinin trolli, ellei räksytä riittävän kovaa ja usein Venäjän suuntaan. Ja oikeastaan on sittenkin, koska räksytys on todennäköisesti vain Trumpin tai persun yritys piilotella sitä, että on Putinin trolli.

Mitä venäläisen diplomaatin karkotukseen tulee, sekä motiivit että tavoitteet ovat hiukan epäselviä. Mediassa julkaistujen analyysien mukaan karkotus todistaa, että Suomi kuuluu länteen. Tämä ajattelu heijastaa suomalaisten yleistä suuruudenhulluutta ja lujaa uskoa siihen, että jotakuta Euroopassa kiinnostaa, mitä Suomi tekee.

Toiseksi tällaiset toimet eivät tehoa Venäjän kaltaiseen toimijaan. Venäläisillä on pysyvä piiritysmentaliteetti, joka saa heidät ryhmittymään johtajan ympärille ja taakse.”

Lähde: Facebook

5 thoughts on “Jussi Halla-aho: Putinia ja Venäjää saa tukea sanoin, ajatuksin ja teoin, jos on demari

  • 27.3.2018 at 13:12
    Permalink

    Jälleen oivaltavaa tekstiä Jussilta.

    Reply
  • 27.3.2018 at 13:32
    Permalink

    Halla-aho kertoi jälleen totuuden. Kohta SDP:n puoluetoimisto käskee YLE:ä Hesaria ja muita sanomia maalittamaan ja haukkumaaan Halla-ahoa totuuden puhumisesta, kuten aina ennenkin.

    Miähän pakkomielle tosiaankin on todistella jatkuvasti Suomen kuulumisesta länteen? Niin tehtiin kun Eu jäsenyyttä tahkottiin väkisin. Samoin tietyt poliitikot perustelevat kaikkia muitakin päätöksiä.
    Mielestäni Suomi kuuluu Suomen kansalle. Ei länteen eikä itään ja sitä riippumattomuutta tulisi puolustaa tarvittaessa myös asein.

    Reply
    • 27.3.2018 at 19:19
      Permalink

      Suomen pitää olla aina johonkin suuntaan rähmäällään. Ei ole väliä, mihin suuntaan, kunhan ollaan. Ennen se oli Neuvostoliitto, nyt se on €urostoliitto. Tämä on nykyään sitä €urottumista, jota ennen kutsuttiin suomettumiseksi.

      Reply
  • 27.3.2018 at 13:32
    Permalink

    Näihän asia on, ei lisättävää.

    Reply
  • 27.3.2018 at 16:17
    Permalink

    Asiallinen yhteenveto tämänhetkisestä tilanteesta. Suomen tämänhetkinen valtiojohto on täysin globaalin länsimafian ohjailtavissa ja toimii oman kansansa vastaisesti euroopan unionin käskyttämänä. Kaikkeen toimintaan kysytään ohjeistus maan rajojen ulkopuolelta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.