Näin Jari Sillanpää ja hänen asianajajansa kommentoivat uusinta huumekäryä

Huippusuosittu laulajatähti Jari Sillanpää kommentoi äskettäin Facebook-sivullaan uusinta huumekäryään. Oman sanansa asiaan sanoo myös Sillanpään asianajaja.

Sillanpää kirjoittaa:

”Hei!

Kiitos kaikista viesteistä. Haluan tämän uuden mylläkän keskeltä kertoa teille kaikille, että kun eilen pääsin kotiin Pasilan poliisivankilasta tunsin itseni niin onnelliseksi, että halusin syleillä koko maailmaa, vaikka tilanne on mikä on ja vaikka vietetty aika siellä oli niin lyhyt niin sain pienen tovin tuntea todella syvältä mitä merkitsee kun menettää vapautensa. Meillä on kaikilla omat riippakivemme ja haasteet elämässä. Pieniä ja suuria. Niiden yli kun ajallaan pääsee olen vakuuttunut, että oman sisäisen vankilan ovet avautuvat ja voimme hengittää vapaammin ja nähdä asiat uudessa valossa ja taas tepastella eteenpäin kohti uusia haasteita. Jotta tämä ei menisi liian syvälliseksi haluan antaa puhevuoron avustajalleni Juha Räihälle, joka selkokielellä kertoo mistä tällä hetkellä on kyse.
Aurinkoista kevättä toivoopi / Jari
Ps. Elämä ei ole helpoksi tarkoitettukaan.

—-

Sillanpää on 25.3.-26.3.2018 suoritetussa esitutkinnassa myöntänyt käyttäneensä metamfetamiinia satunnaisesti viihdekäyttönä vuodesta 2014 asti. Jotta sanottu viihdekäyttö on ollut mahdollista, on huumausainetta täytynyt jostain hankkia. Sillanpää on esitutkinnassa myöntänyt hankkineensa metamfetamiinia sekä omaa käyttöään varten että juhlissa tarjottavaksi satunnaisesti pieniä noin 1-10 g:n eriä vuosina 2014-2017. Hankitun huumausaineen yhteismäärä näinä vuosina on ollut noin 110 g.

Kyseessä oleva omaa käyttöä varten tapahtunut huumausaineiden hankkiminen muodostaa kokonaisuudessaan sen huumausainerikoksen, josta poliisi Sillanpäätä epäilee. Sillanpää korostaa, että poliisi epäilee häntä nimenomaan huumausaineen hankkimisesta omaan käyttöön, eikä mistään muusta osallisuudesta huumeverkostoon. Hankitut määrät ovat olleet kuitenkin sen verran suuria, että kysymyksessä on huumausainerikos eikä huumausaineen käyttörikos.

Toisaalta on totta, että tulli on löytänyt Sillanpään matkatavaroiden joukosta pienen määrän eli alle yhden gramman suuruisen erän metamfetamiinia hänen palatessaan Suomeen Thaimaasta lauantaina 24.3.2018. Sillanpää ei osaa kertoa, mistä aine on peräisin, eikä aineen alkuperää ole vielä saatu selvitettyä.

Sillanpää on tämän asian tiimoilta ollut ensin kiinniotettuna ja sitten pidätettynä. Hänet on päästetty Helsingin poliisivankilasta vapaaksi maanantaina 26.3.2018. Sillanpään asuntoihin on suoritettu kotietsinnät 25.3.2018. Kotietsinnöissä ei ole löydetty huumausaineita.

Ystävällisin terveisin,

Juha Räihä
asianajaja
Asianajotoimisto Advoline Oy”

Lähde: Facebook

13 thoughts on “Näin Jari Sillanpää ja hänen asianajajansa kommentoivat uusinta huumekäryä

  • 27.3.2018 at 18:01
    Permalink

    Ei osaa sanoa mistä aine on peräisin, typerääkin typerämpi ja lapsellinen selitys! Olisipa jäänyt kiinni Thaimaassa, ei tarvitsisi täällä kuluttaa verorahoja tuonkaan oikeudenkäynneissä sen eri kuluineen. Thaimaassa tuomion saatuaan ainakin tietäisi mitä on vankeus, toisin kun nyt sanoo tietävänsä jotain vapauden menettämisestä.

    Reply
    • 28.3.2018 at 23:09
      Permalink

      tervetuloa v.2018, nykyään hyvikin moni saattaa ajatella että huumeidenkäyttö on jokaisen aivan oma asia, teitä verorahoista naputtavia spedejä kyllä myös riittää, tietokone kiinni ja nukkumaan huomenna on työpäivä.

      Reply
  • 27.3.2018 at 18:38
    Permalink

    Vankilaan ja rautoihin vaan nämä lammaskansaa viihdyttävät puuteroidut juntit. Laki kuuluu olla sama kaikille. Miten se menikään se kulunut korulause että ollaan yhdenvertaisia lain edessä…

    Iltapaskojen otsikoissa lukisi jos Sillanpää olisi jäänyt kiinni Thaimaassa: Sillanpää perseraiskattiin Thaimaan vankilassa. Viihdetähti kommentoi: – nyt tuntuu tosi hyvältä.

    Reply
  • 27.3.2018 at 18:57
    Permalink

    Jo päällepäin näkee, että mies on sekaisin ja elämä on henkisestikin tuuliajolla. Jos urheilija ei tervettä päivää näe, niin eivätpä ”julkimot” ja muut esiintyjät / näyttelijät selväpäisinä pysy puhumattakaan maailmantähtien kohdalla sekaantumatta huumeisiin ja alkoholiin, jota loppujen lopuksi päämäärätön, rahakas ja VIP asemassa saadut etuisuudet eivät kuitenkaan pysty täyttämään sitä henkistä tyhjyyttä jota levoton ja jatkuvasti julkisuuden keilassa eläminen tuo tullessaan.
    Moni haaveilee kuuluisuudesta ja tekee mitä hyvänsä sen eteen, että voisi ponnahtaa framille yleisön ihailemaksi ja palvonnan kohteeksi. Kuitenkin tuo tähteys on kaksiteräinen miekka, joka samalla kun tuo onnea voi kuitenkin samoin koitua aina kuolemaksi asti. Eräs surullisimmista esimerkeistä on Amy Winehouse (1983-2011), joka kuoli huumeiden sekakäyttäjänä ja varsinainen kuolinsyy oli alkoholimyrkytys. Syynä oli lähinnä henkisen ongelma selviytyä äärettömän kuuluisuuden kanssa paparatseineen ja innokkaine faneineen, joka merkitsee jokseenkin 24/7 olemista valokeilassa sekä uuden tuotannon luomispaineineen hektisessä elämässä.

    Reply
  • 27.3.2018 at 19:44
    Permalink

    Mitä nappeja jari otti laskuihin?

    Reply
  • 27.3.2018 at 19:48
    Permalink

    ”Elämä ei ole helpoksi tarkoitettukaan.”.

    Juu, muttei sitä tarvii myöskään tarkoituksella tehdä vaikeaksi.

    Reply
  • 27.3.2018 at 20:59
    Permalink

    Homonistin tilitys -omat koirat purivat kun kyllästyivät Sillanpään sekoiluun. Mutta keitä löytyy toimeksiantajien joukosta? Minne Jari sitä ”valkeaa unelmaa” oikeiin diilaa?

    Reply
  • 28.3.2018 at 02:18
    Permalink

    Saa Siltsu olla onnellinen ettei jäänyt kiinni Thaimaassa. Siellä voi nimittäin napsahtaa ihan oikea kuolemantuomio noista hommista.

    Oma kantani on että Jabetsi tarvii hoitoa.

    Ihme on tosin (not) miten media kohtelee eri taustaisia ja viiteryhmiin kuuluvia niin räikeän eri tavalla.

    Suomen n.s. perinteinen propagandamedia on helvetillisen seksistinen ja rasistinen… syvä viha, inho ja peniskateus valkoisia keski-ikäisiä heteromiehiä kohtaan on suorastaan skitsoidisen megalomaanista.

    Sori tästä. Ei mulla mulla muuta eikä määtä eikä edes kotkottia.

    Reply
  • 28.3.2018 at 08:26
    Permalink

    Uusi Ola, pönttö sekaisin!

    Reply
  • 28.3.2018 at 14:07
    Permalink

    Veikkaisin että jos eduskunnassa tehtäisiiin kaiken kattava huumetesti, käryjä tulisi. Siihen lisäksi opiaatit, kodeiini, mielialalääkkeet ym. Ei monatkaan täysin selväpäistä löytyisi. Etelä-suomi käy huumeiden ja mömmöjen voimalla, johan nuo vesinäytteet sen todistaa.

    Reply
  • 28.3.2018 at 21:42
    Permalink

    Jotenkin tuntuu että tässäkään tapauksessa laki ei ole sama – julkuille (lue mulkuille)! Ja jäbä tilittää pokkana tippa linssissä… Että siis kehtaa! Olisipa tosiaan jäänyt kiinni Thaimaassa.

    Reply
  • 29.3.2018 at 18:32
    Permalink

    Hetkinen vaan…. siis ketä Jari Sillanpää on yksityisellä huumeiden käytöllään loukannut? Onko hän kenties pahoinpidellyt jonkun, raiskannut lapsen, tai aiheuttanut muuta harmia kun valheellinen virkavalta on käynnistänyt näinkin mittavan ajojahdin. Naurettavia nää junttien kommentit, mitä helvetin väliä sillä on mitä ihminen tekee itselleen niin kauan kun ei vahingoita toista ihmistä.

    ANALYYSI: Sillanpää, samoin kuin Brother Christmas, on luultavasti astunut MAFIAN (lue: poliisin suojeluksessa oleva korkein pedofiili-eliitti) varpaille, ja sen vuoksi näemme tämän naurettavan ajojahdin!

    Reply
  • 3.4.2018 at 20:49
    Permalink

    Totuuden torvelle; Ajeli ainakin kamoissa. Onko sekin mielestäsi oikein ja hyväksyttävää? Vielä ei käynyt sivullisille huonosti. Ihme ajattelua – teiltä ”faneilta”. Onko niin ihana, että saa tehdä mitä lystää…näyttää esimerkkiä? Että oikein ajojahti – hah! Sitä saa mitä tilaa!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.