Jussi Halla-aho: Viharikosten tekijöihin keskitytään vain silloin, kun tekijät ovat äärioikeistolaisia

7
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi Facebook-sivullaan tapausta, jossa aikanaan natsienkin vainoista selvinnyt juutalaisvanhus kuoli puukotuksessa Pariisissa.

Halla-aho kirjoittaa:

”On mielenkiintoista, että viharikosten tekijöihin ja näiden taustoihin keskitytään vain silloin, kun tekijät ovat äärioikeistolaisia.

Kansainvälisistä lähteistä käy ilmi, että toinen rouva Knollin tappaneista miehistä on hänen 29-vuotias musliminaapurinsa, joka oli aiemmin tuomittu 12-vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Viime vuonna niin ikään naapurissa asunut muslimimies tappoi 66-vuotiaan Sarah Halimin heittämällä tämän ikkunasta ulos. Tapauksesta on hiljattain uutisoitu Suomessakin, ei tosin tekijästä. Tuomioistuin vahvisti antisemitistisen motiivin, vaikka poliisi oli ollut haluton tutkimaan tekoa viharikoksena.

Antisemitismin lisääntymisestä Ranskassa, ja ranskanjuutalaisten muuttoliikkeestä Israeliin, on puhuttu mediassa paljon. Tietoinen hiljaisuus tekijöistä saattaa kuitenkin synnyttää virheellisiä mielikuvia siitä, mitä on tekeillä. Ehkä sen on tarkoituskin synnyttää niitä.”

Lähde: Facebook

Katso myös:

Jussi Halla-aho: Putinia ja Venäjää saa tukea sanoin, ajatuksin ja teoin, jos on demari

7 KOMMENTIT

  1. Koskahan Jussi ymmärtää että kansallissosialistit eivät ole äärioikeistoa, vaan poliittiselta asemapaikaltaaan keskustan ja vasemmiston välistä.

    Äärioikeistoa ovat kristilliset ja vanhoolliset jotka yrittävät pitää vallan ja omaisuuden instituutioilla.

    • Ja missähän Jussi on väittänyt kansallissosialisteja äärioikeistoksi, sekopää?

      Mediahan niin tekee.

  2. Julkisen sanan neuvosto on asettanut jäsen medioilleen velvoitteen pimittää factoja, muunnella factoja, valikoida factoja ja ohjata sana valinnoillaan mielikuvaa haluttuun suuntaan, joka on vihervasemmistolaisen ja kulttuurimarxistisen agendan mukainen.
    Valtamedia ja poliittiset puolueet kepu, kok, vihreät, vas, sdp, rkp ja juudakset ovat täysin NWO eliitin hallinnassa.

  3. Eliitti varmaan mietti että suomen mädättämiseen pitää kuluttaa miljardi poikineen mutta toisin kävi hölmöläiset antoivat kaiken puoli-ilmaiseksi ja jatkoivat tyytyväisenä kulissien ylläpitämistä.

  4. Kylläpä Jussi Halla-aho taas sanoi ruman sanan. Taitaa taas valtakunnan _”teilaaja” kirjoittaa Suomen perustuslakia uusiksi aivan samoin kuin entisen pojan rippipukua isonnetaan uutta tarkoitustaan vastaavaksi. Puku kuten ei Suomen Perustuslakikaan ei uusio -luennasta muutu, vaikka näin heikkopäisimmät väittävät, vaan se on vain luettu ”eri valossa”. On aivan eri asia, jos opusta luetaan hämärässä huoneessa tai sitten hyvin valaistussa. Luonnollisesti se ”hämärä huone” teilaajan kidutuskammio, jossa on erilaisia käyttötarkoituksiinsa kehiteltyjä ”työkaluja”, jotka korjaavat pahimmat ”puheviat” tehokkaasti ja aivan ilman Kelan osakorvauksia annetusta ”hoidosta”. Tämä herättää perin yrmeissä virkailijoissa suurta iloa ja keväistä mieltä, sillä näin rahavaroja säästyy todella tärkeisiin kohteisiin, joista yhden mainitaksení on somalien roskapussin viennin tulomatkan matka-avustukset ja oivasti samaan syssyyn ympättynä määräraha rasisminvastaiseen työhön, joka toteutuu sillä, että kanttiksia alaspäin katsova ja arvonsa tunteva rikaste, voi purkaa raskaasti rasittunutta mieltään – roskapussinvienti – potkaisemalla suomi-huoran räkänokkaista kurahousuista 2-vuotiasta tyttöä, joka katsoo exodus -immeistä suurilla sinisillä silmillään kauhusta kankeana ilman, ettei äitikään voi asiaan mitenkään puuttua, koska äippä ei halua viettää poliisiasemalla, joka jumalan päivää seuraavaan aamuun pytyssä, jossa ei ole pyttyä, ei käsienpesu mahdollisuuksia, eikä edes sitä Raamattua, vaan lukemisina on Sipilän kootut valheet eli kaikki Eduskunnan kyselytunnin vastaukset hyvin perusteltuihin kysymyksiin, jotka saavat huonot perustelemattomat vastaukset. Sillä onhan se hallituksen taholta niin jäykkää ja kankean pönöttävää esiintymistä. Sen sijaan kun kaiken voi hoitaa vitsihuumorilla ja närhet munat välillä näyttäen julistamalla opposiition arvostelut sillä, että kertoo niiden olevan vihapuhetta.

  5. Perussuomalaiset voisi kysellä hallitukselta että kenen luvalla perustuslakia poliisi rikkoo kun rikoksen kuvaaja kopitetaan ja sitten hän ei saa edes paperia siitä jotta voisi valittaa. Sitten myös että miksi viranomaiset ja oikeusasiamies jättävät tutkimatta kansallimielisten valitukset viranomaisista. Vaikka juuri nuo olisi tärkeitä eriarvoistumisen ehkäisemiseksi. Eikö laki ole sama kaikille? Vai odottaako hallitus kansallimielisten nousua jotta voivat lahdata heidät? Tuohon se eriarvoisuus johtaa. Kansallismielisille nostan hattua jotta ovat hillinneet itsensä vaikka poliisi käyttää kyseenalaisia keinoja. Hallitukselle tiedoksi tuo väärin kohtelu sai minutkin, rauhallisen henkilön aktivoitumaan ja meitä tuntuu olevan monia.

VASTAA: Sana vapaa. Jokainen vastaa omista kommenteista.