Sisällissodan aikaisista teloituksista 100 vuotta – Kaksi Hausjärven metsähaudan vainajaa tunnistettu

Keskusrikospoliisi löysi keväällä 2017 Kanta-Hämeen Hausjärveltä metsähaudan, jossa lepäsi neljä todennäköisesti sisällissodan aikana teloitettua nuorta miestä. Hautapaikka sijaitsi Hikiäntien varrella ja poliisi tutki haudan, koska sen epäiltiin mahdollisesti liittyvän toiseen, merkittävästi tuoreempaan henkirikostutkintaan.

Koska vainajat olivat tuntemattomia, KRP pyysi viime vuoden kesäkuussa yleisövihjeitä vainajien mahdollisista henkilöllisyyksistä. Vihjeitä tuli kaikkiaan 30 ja niistä kymmenen johti DNA-vertailuun vainajien ja heidän mahdollisten omaistensa välillä. Vainajien DNA-näytteet saatiin haudoista löytyneistä luista, jotka tutkittiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiloissa Helsingissä.

DNA-tutkimusten avulla kaksi neljästä Hausjärven vainajasta on nyt onnistuttu tunnistamaan. Toinen vainajista on vuonna 1893 syntynyt Karl Ivar Stenroos ja toinen vuonna 1903 syntynyt Niilo Johannes Lindqvist. Nuorukaiset olivat kuollessaan 24- ja 15-vuotiaita. Luututkimusten perusteella nuoret miehet teloitettiin ampumalla ja teloitusten epäillään liittyvän Hausjärvestä huhtikuussa 1918 käytyihin taisteluihin. Ampujat olivat mahdollisesti saksalaisia sotilaita, jotka mielsivät nuorukaisten kuuluneen punaisten joukkoihin.

Keskusrikospoliisi on järjestelemässä vainajien hautausta yhdessä omaisten ja Hausjärven seurakunnan kanssa. Kolme vainajista haudataan Hausjärven hautausmaalle, Karl Ivar Stenroos sen sijaan Hyvinkäälle samaan hautaan vaimonsa kanssa.

– Sadan vuoden takaisten rikosten ratkaiseminen tai vainajien henkilöllisyyksien selvittäminen ei varsinaisesti kuulu poliisin tehtäviin, mutta tässä tapauksessa koin tärkeäksi, että vainajat saadaan laskettua asianmukaisesti hautaan. Tämä tarina saa nyt päätöksensä, vaikka valitettavasti kaikkien vainajien henkilöllisyyttä emme onnistuneet selvittämään, sanoo jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Olli Töyräs Keskusrikospoliisista.

Keskusrikospoliisi kiittää saamistaan tiedoista ja vihjeistä. Ilman niitä ja tiivistä yhteistyötä eri asiantuntijatahojen kanssa ei henkilöllisyyksiä olisi pystytty selvittämään.

– Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella sekä Keskusrikospoliisin Rikosteknisellä laboratoriolla oli keskeinen rooli luiden iän arvioimisessa, kuolemansyyn selvittämisessä ja vainajien tunnistamisessa DNA-testien avulla. Suurena apuna olivat myös alueen historiasta kertoneet sekä siitä aikanaan kirjoittaneet henkilöt, samoin kuin Hausjärven seurakunta, joka vastaa nyt vainajien laskemisesta haudan lepoon, Töyräs sanoo.

Hausjärven hautakumpu löydettiin ”Hausjärven hiekkakuoppasurmina” tunnetun jutun tutkinnan yhteydessä. Asiasta lähetettiin keväällä 2017 yleisövihje, sillä ristillä merkitty hautakumpu sijaitsi muutaman kilometrin päässä 1990-luvun alussa murhatun Tuula Lukkarisen ruumiin löytöpaikasta. Henkirikos on yhä ratkaisematta.

Lähde: KRP

6 thoughts on “Sisällissodan aikaisista teloituksista 100 vuotta – Kaksi Hausjärven metsähaudan vainajaa tunnistettu

  • 29.3.2018 at 23:37
    Permalink

    Uusi sisällissota on edessä ellei kyykyttämisestä tule loppua.

    Se alkaa verokapinalla. Verot jätetään maksamatta. Tehdään pimeästi töitä.

    Sipilä ja Berner voivat käyttää samaa virka-autoa. Eivät he tarvitse molemmat omia virka-autoja. Ministereiden on omalla esimerkillään osallistuttava hyvinvointiyhteiskunnan edistämiseen.

    Kaikkien ministereiden on tästä lähtien ajettava virka-ajot kimppakyydeillä.

    Kansanedustajilta taksikortit pois! Lisäksi Finnairin kotimaan lentoihin 50% omavastuu lipun hinnasta.

    Kaikki virat julistetaan avoimeen hakuun. Mitään hyväveli virkojen jakamisia ei enää tehdä.

    Kaikki salaisiin Bilderberg kokouksiin osallistuneet suomalaiset päättäjät tulee välittömästi ottaa kiinni. Heitä on perustelluista syistä epäiltävä vehkeilystä Suomen valtiota vastaan.

    Suomen kultavaranto palautetaan tänne missä sen kuuluu sijaita, eli takaisin Suomeen. Mikäli osa kultavarannosta puuttuu on vastuussa olevat Suomen Pankin nykyiset ja entiset johtajat otettava kiinni. Vastuussa olevat valtiovarainministerit otettava myös kiinni.

    Kaikki paikallisradio taajuudet menevät uusjakoon. Lupaa ei jatkossa heru ellei ohjelmasta vähintään 1/3 osa ole uutisia.

    Yleisradio uudistetaan kokonaan. Mitään yleveroja ei enää makseta.

    Aseenkanto, käyttö ja omistus oikeudesta jokamiehenoikeus.

    Mitään pakolais tai ”turvapaikka” vyöryjä ei enää tule koska rajat otetaan valvontaan ja estetään laittomien maahantunkeutujien pääsy Suomeen.

    Tässä näin alkajaisiksi.

    Reply
  • 30.3.2018 at 07:07
    Permalink

    Täällä missä itse asun, tapettiin teloitettuna ”punaisia” väkilukuun suhteutettuna melkoiset määrät vaikka rintamalinjat kulkivat paljon etelämmässä. Pari paikkaa on merkattukin muistomerkillä, mutta moni ”hävisi” lopullisesti. Täällä oli kuitenkin vahva suojeluskunta ja selittää kait sen. Myös täällä käytetteiin sisällissotaa omien kaunojen selvittämiseen.Tappamisen syyksi riitti että kuului työväenliikkeseen vaikka edes rintamalle ei ollut käynyt. Työväenliike oli melko vahva jo siihen aikaan täällä ja heiltä otetiin kait luulot pois. Sinänsä on silmiinpistävää että vaikka kirkko viimein myöntyi myös punaisten muistomerkille, se osoitettiin hautausmaan perimmäiseen nurkkaan pois ihmisten silmistä. Valkoisten muistomerkki on taas kirkon pihan parhaalla paikalla. Mekoista jeesustelua.

    Reply
    • 30.3.2018 at 18:53
      Permalink

      Oli voittaja kuka hyvänsä, voittaja määrää tahdin se on ”luonnonlaki”. Jos punaiset olisivat voittaneet ”pitkänvetonsa” ei valkoisista olisi jäljellä enää kynttäkään ja mistään ”muistomerkeistä” saatika luujauhojen etsinnöistä ei olisi puhettakaan. Tosin onnistuneiden vallankumousten jälkeen kun ”viholliset” on tapettu tähtäimellä on taipumus kääntyä ”tovereita” kohti syistä, joita en halua koskaa edes oppia. On wanha fakta, että sisällissodat ovat sodista raa’impia ja kansakuntia rikki repivimpiä. Tuolloin Suomessa ei ollut varsinaista ”ammattiarmeijaa” eli puolustusvoimia eli kummankin osapuolen taistelijat koostuivat tavallisista miehistä, joilla ei ollut sotilaallista koulutusta ja joukko kuria sekä ammattitaitoista auktoritääristä päällystöä selvine komento suhteineen, joten niin valkoiset kuin punaisetkin olivat enemmän tai vähemmän villejä joukkioita varsinkin paikallisesti vapaussodan alussa, mutta saavuttaen toisen huippunsa sen loppuvaiheessa, jolloin etenkään punaisilla ei ollut enää mitään menetettävää ja kiinni jääneet vastustajat teloitettiin niille jalan sijoilleen ja samoin sotavangit hoideltiin ”lähönpäihin” kostona sekä mentaliteellillä, että ”laitetaan homma haisemaan”.
      Loppujen lopuksi Suomi on eheytynyt 100-vuotta sitten kansakuntaa kohdanneesta katastrofista, jonka alkusysäyksenä oli paljolti Venäjällä tapahtunut v. 1917 Lokakuun Vallankumous, jossa bolsevikit perustivat proleriäätin diktatuuriin perustuvan Proletariaatin diktatuurin vallankumousjohtaja Vladimir Leninin johdolla.
      Se, että sosiaalidemokraatit ryhtyivät kaatamaan Suomen laillista hallitusta lähtemällä vallankumouksen onnettomalle tielle johtui Vladimir Leninin yllytyksestä ja Tampereella kävi tuolloin bolsevikkien etumiehiin kuulunut Josif Stalin puhumassa työväentalolla suomalaisille punaisille luvaten aseita ja elintarvikkeita sekä tuolloin maassa olevien venäläisten sotilaiden osallistumisesta heidän rinnallaan taisteluihin kaataen kapitalistiset porvarit ja näin auttaen valtaan sosiaalidemokraatit, jotka tekevät Suomesta kommunistisen yhteiskunnan sosialisoimalla yritykset, pankit, vakuutusyhtiöt ja maat tehden niistä kollektiivisia kolhooseja. Se, ettei vallankumous ei onnistunut johtui pitkälti siitä, ettei Neuvostoliitto pitänyt lupaustaan avusta, koska bolsevikkien oma ote vallankahvasta Venäjällä oli tuolloin enemmän kuin hutera ja sota Saksaa vastaan oli katastrofaalisessa tilassa, johon Tsaari Nikolai II yhtyi tukeakseen Serbiaa (WWI).

      Reply
  • 1.4.2018 at 08:08
    Permalink

    En ole varma siitä että sisällissodan haavat olisivat vieläkään arpeutuneet. Esimerkiksi äidin isoisä joka taisteli punaisten puolella kaatui sisällissodan loppuvaiheessa Viipurissa. Emme tiedä mihin hänet on haudattu. Jos häntä on edes haudattu. Hänen veli joutui valkoisten vankileirille josta selviytyi hengissä nälkiintyneenä ja heikossa kunnossa. Nämä asiat ovat tulleet minun tietooni vasta hiljattain.

    Juuri tuossa miten vankeja kohdeltiin on jotain sellaista sadismia mikä elää ja voi hyvin edelleen Suomessa. Julkinen valta, viranomaiset, valtio ovat luoneet itselleen aivan oman yhteiskuntaluokkansa joka säälittä painaa alas alamaisiaan. Mentaliteetti ja draivi on samanlainen kuin vuonna 1918 vaikka ei ole piikkilankaa ympärillä.

    Helsingin poliisi on politisoitunut, se on tosiasia. Poliittisessa ohjauksessa olevan poliisilaitoksen toiminnalla ei voi olla hyvät seuraukset yhteiskuntarauhan kannalta. Sama koskee oikeuslaitoksen kylmiä kammareita.

    Suomen päättäjät olivat he sitten kaupungin päättäjiä, hallituksen ministereitä, lainsäätäjiä tai kasvottomia ja korruptoituneita virkamiehiä eivät nauti kansan luottamusta. Luottamusta ei ole. Mutta ei ole kovin suurta luottamusta myöskään ammattiliittoihin jotka ovatkin erittäin pirstaloituneina ja epäyhtenäisinä kentällä.

    Ei vuonna 1918 suomalaisen työmiehen johtoajatuksena ollut se että Suomesta tehtäisiin proletariaatin diktatuuri. Se oli bolshevikki johtajien ja vehkeilevien vapaamuurareiden(Lenin kuului mm. pariisilaiseen vapaamuurari loosiin) tavoite. Työ, leipä, yleinen oikeudenmukaisuus ja jonkin verran aatteen palo ajoivat duunarin liikkeelle.

    Ennen kuin joku väittää minua punikiksi todettakoon että isän isoisä taisteli valkoisten puolella.

    Suomessa on liian kauan vaiettu sisällissodasta. On hyvä muistaa että vaikka ymmärrys asioista ehkä lisääntyy, se ei välttämättä kykene estämään että yhteiskunnalliset vastakkainasettelut kärjistyvät ja leimahtavat tässä ajassa.

    Kun omalla nimellään ei voi julkaista mielipiteitä ilman sakkoja tai vankeutta on sananvapaus mennyttä. Kansainväliset ”lahtarit” jahtaavat poliittisesti epäkorrekteja mielipiteiden esittäjiä. Vainoojan käsi ulottuu maan rajojen ulkopuolelle.

    Suomen päättäjät varastavat meidän taskusta ja antavat vieraalle, aggressiiviselle tungettelijalle.

    Turussa veri on jo virrannut. Pääministeri Sipilän hallinnon kädet ovat veren tahrimat.

    Reply
  • 1.4.2018 at 13:07
    Permalink

    Kyllä punasia joutikin teloittaan. Itsehän aloittivat koko sodan ja halusivat tehtdä tästä maasta neuvostohelvetin. Samoilla linjoilla nykyisin vihervasemmisto.

    Reply
    • 1.4.2018 at 19:21
      Permalink

      Ei Kansanvaltuuskunta mitään Neuvostoliittoa ollut tekemässä Suomesta. Ongelmana oli se että Kansanvaltuuskunta ei saanut pidettyä kurissa punaisten kaartien toimintaa.

      Se on aivan sama tilanne tänään. Jos me kansallismieliset halutaan voittaa, me ei voida jäädä odottamaan paikoilleen että mitäköhän se vastapuoli nyt tekee, eli Sipilän murha ja terrori hallinto(muistakaa mitä Turussa tapahtui).

      Ja on aivan turha yrittää selittää asioita paremmaksi kuin ne ovat. Eduskuntavaaleilla voi pyyhkiä persettä. Jos lähtökohta on se että yritetään pelastaa se mikä pelastettavissa on, silloin peli on jo menetetty. Mistään Suomen kaupungista ei saa tulla uutta Antwerpeniä. Tämä on mahdollista vain syrjäyttämällä hallinto. Edes eroaminen EU:sta ei välttämättä riitä että Suomi saadaan takaisin suomalaisille. Kaikki tätä vähempi toiminta on pelkkää haihattelua. Striimien ja blogien pidosta on siirryttävä todelliseen toimintaan. Tai sitten voi yhtä hyvin jäädä uuninpankolle.

      Meidän kansallismielisten on järjestettävä yhteisiä ampumaleirejä.

      Odineiden katupartiotoiminta näyttää aika hyvältä, mutta tarvitaan sata kertainen määrä sotureita. Jne.

      Myös Etel-Afrikan tilanne jossa valkoiset on ajettu seinää vasten vaatii toimia meiltä muilta valkoisilta. Solidaarisuudesta Etelä-afrikan valkoisia kohtaan. Pitäisi koota valkoisista vapaaehtoisista osasto eri puolilta maailmaa ja lähteä sinne sniputtaa mustia. Karaistuneet ja paras johtaja aines sitten takaisin sieltä Suomeen johtamaan hallinnon syrjäyttämistä täälllä.

      Meidän täytyy ajatella suuresti. Think BIG. Se on meidän ainoa keino selviytyä.

      Miksi uutta kansanäänestystä EU:sta ei järjestetä? Koska mikään petturihallinto ei suostu siihen.

      Eli vaihtoehdoksi jää syrjäyttää hallinto.

      Afrikasta on tulossa kymmeniä miljoonia lisää Eurooppaan. Ei niitä pysäytetä laulukuoroilla.

      Brysseliin retkikunta hävittämään EU hallinto. Tähän se menee, jos me halutaan selviytyä.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.