Törkeää ajoa Salon keskustassa – Kuljettajalla 8 etsintäkuulutusta

Salon keskustan alueella 28.3.2018 kello 17.00 aikoihin poliisipartio yritti pysäyttää henkilöautoa, jonka kuljettajan epäiltiin olevan ajokiellossa. Havaittuaan poliisin auto kiihdytti voimakkaasti ja yritti karistaa poliisin kintereiltään.

Poliisia pakenevan henkilöauton nopeus Salon keskustassa oli enimmillään n. 90 km/h alueilla joissa suurin sallittu nopeus oli 40 km/h ja 30 km/h. Auto myös ohitti harjanteella samaan suuntaan ajavan ajoneuvon, vaikka näkyvyyttä eteenpäin ei ollut ollenkaan.

Poliisi tavoitti auton Sairaalatien parkkipaikalta ja autoa kuljettanut vuonna -98 syntynyt salolaismies otettiin kiinni. Kuljettaja on ajokiellossa ja hänellä oli 18 aikaisempaa kortitta-ajoa.

Kuljettajalla oli voimassa myös kahdeksan etsintäkuulutusta, joissa miehen epäillään syyllistyneen erilaisiin rikoksiin. Päättömällä ajollaan kuljettaja vaaransi vakavasti muiden tienkäyttäjien terveyttä ja henkeä.

Kuljettajan epäillään tässä tapauksessa syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Lähde: Poliisi

2 thoughts on “Törkeää ajoa Salon keskustassa – Kuljettajalla 8 etsintäkuulutusta

  • 29.3.2018 at 11:43
    Permalink

    Ilmeisestikään kyseinen kiinniotettu ei ollut harjoittanut vihapuhetta koska oli saanut liikennerikkomukseensa asti liikkua vapaalla jalalla.

    Reply
  • 29.3.2018 at 14:02
    Permalink

    Tälläiset todellista vaaraa aiheuttavat tapaukset taputellaan varsin armollisin sanankääntein demlassa, vaikka poliisi-sedät raflaafia kertomuksia antavat kyseisten tyyppien edesottamuksista liikenteessä. Jos joku onneton kuolee tälläisen käytöksen tuloksena. Yleensä vasta tuolloin yritetään jotain painavampaa tuomiota nuijia kun ei muutakaan iletä. Suomessa ”säästetään” vankilakustannuksissa sakottamalla ja antamalla ehdonalaista tai sitten ”yhdyskuntapalvelua”, joka käsitteenäkin on varsin irvokas. Toinen fakta on, että vankilamme ovat täyttyneet ”rikastuttajista” ja ”EU-siirtolaisista”, joita onneksemme olemme ”jäsenetuna” tänne saaneet ”lihottamaan” kansantuotettamme aivan kuten meille luvattiin EU-jäsenyys äänestyksen aikana v. 1994. Ulkopuolelle jäämisen uhkakuva oli suunnilleen maailman laidalta putoaminen ja vaipuminen ikuiseen kuolon uneen unohdettuna sekä hyljättynä perikylänä, jossa pyörääkään ei oltu vielä keksitty.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.