Kolumni: Mistä maailma palkitsee Israelia?

Israel on ilmoittanut, että se aikoo työntää 16 000 afrikkalaista pakolaista länsimaihin. Odotettavasti tämä tarkoittaa Eurooppaa, sillä esimerkiksi Yhdysvallat on kovin laiska ottamaan vastaan pakolaisia aloittamistaan sodista… Alkuperäinen suunnitelma Israelilla oli lähettää afrikkalaiset Afrikkaan ja mikäpäs siinä, tuollainen toiminta olisi kertakaikkisen mahtavaa ja kaikin puolin kannatettavaa mutta… Jälleen se kaiken pilaava mutta, tämä ei kelvannut esimerkiksi YK:lle. Perusteluina oli, että afrikkalaiset saattaisivat joutua vaaraan Afrikassa. Ajatella… Sitten Israel sai neronleimauksen ja päätti työntää afrikkalaiset länsimaihin ja sehän vain passasi! Melkein kaikille osapuolille…

On nimittäin niin, että pakolaisten karkoittamisen on alulle pannut israelilaiset nationalistit. Varmaankin ainoat nationalistit maailmassa, joidenka persettä kansainvälinen kapitalistieliittikin on valmis, syystä tai toisesta nuolemaan. Todellakin, israelilaiset nationalistit eivät tahdo afrikkalaisia pakolaisia muunmuassa siksi, että nämä eivät sovellu paikalliseen kulttuuriin ja siksi, että Israel nyt sattuu olemaan maailman rasistisin valtio. ”Se heille suotakoon”- tuumaa kansainvälinen yhteisö, mutta jostakin kummallisesta syystä samaa oikeutta ei suoda esimerkiksi eurooppalaisille nationalisteille. Se olisi ilmeisesti ”väärällä tavalla rasistista”? Mikä niin mullistava ero on Euroopalla ja Israelilla, että se mikä ei kuulemamme mukaan ole edes mahdollista, saati suvaittavaa eurooppalaisilta valtioilta, on täysin ok Israelilta (kunhan pakolaiset tulevat länsimaihin eivätkä omalle mantereelleen)?

Mistä maailma palkitsee Israelia? Miksi se saa näitä kummallisia eri vapauksia, kuten ylläpitää systemaattista kansanmurhaa, olla avoimen rasistinen ja sotia mielin määrin ilman, että sen tarvitsee kantaa minkäänlaista vastuuta tekemisistään? Oikein kurantteja kysymyksiä ja väitän, että hyvin perusteltuja vastauksia on turha odottaa. Jokunen anti-semitismi-syytös sen sijaan on taattu…

Petri Perta

Katso myös:

25 thoughts on “Kolumni: Mistä maailma palkitsee Israelia?

  • 2.4.2018 at 22:33
    Permalink

    Mitä raamatussa sanottiin? Juutalaiset hajoitettiin neljään ilmansuuntaan ja että Israelin valtiota ei saa päästää syntymään. Nyt maksamme karmaa siitä että emme ole totelleet Jumalan sanaa. Kiivas Jumala kostaa toiseen ja kolmanteen polveen isien pahat teot. Ja se että Israel päästetiin syntymään, se oli isiemme paha teko.

    Reply
    • 3.4.2018 at 06:54
      Permalink

      No huh huh… Oletko koskaan avannutkaan raamattua?

      Reply
    • 3.4.2018 at 10:00
      Permalink

      Jos minä nyt Raamatun Vanhasta Testamentista mitään ymmärrän, niin juutalaiset ovat nimenomaan Jumalan Valittu Kansa, jonka kanssa Hän on tehnyt Liiton, jota säilytetään Liiton Arkissa. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumala on siunannut tuon kansan ja nostanut sen kaikkien kansakuntien yläpuolelle ”paremmaksi” kuin muut. Jumala on antanut ”tukkapöllyä” tottelemattomalle Israelin kansalle useaan otteeseen ja näkyvimpänä rangaistuksena juutalaiset karkotettiin omasta Jumalan heille antaman ja siunaaman maan rajojen sisäpuolelta maailmalle mieron tielle muiden kansojen tönittäviksi maattomiksi kulkureiksi. Juutalaiset eivät tunnusta krisittyjen Jeesusta Messiaakseen, vaan Hän on Jumalan pilkkaan syyllistynyt ”taikuri”, joka korotti itsensä Jumalan Pojan asemaan syyllistyen näin kaikkein pahimpaan rikokseen Mooseksen uskoisten Jumalaa ja Hänen käskyjään vastaan. Juutalaiset murhasivat Jeesuksen, vaikka he yrittivät etniseen ominaispiirteisiinsä kuuluen sälyttää koko arvottoman näytelmän roomalaisten niskoille antamalla Jeesuksen tuomittavaksi heille, josta kuitenkin tunnetusti Juudean Maaherra Pontius Pilatus ”pesi kätensä” sanoen ettei hän löydä mitään vikaa ”miehestä”, joka hänelle olivat Ylipapit hänelle retuuttaneet tuomittavaksi. Lopulta juutalaiset kansanjoukot huusivat ”Hänen verensä heidän päälleen” sukupolvesta toiseen epäviisaasti sokeassa verenhimoisessa kiihkossaan, johon heitä yllytti Ylipappien kätyrit, jotka ”jalkautuneena” väkijoukon sekaan saivat yllytettyä juutalaiset vaatimaan Jeesuksen surmaamista Ristillä. Kuten aivan kuten lammaslaumassa. Kun yksi lammas määkii koko lauma alkaa myös määkimään. Tuo veren päälleen huutaminen realisoitui runsas 70-vuotta sitten Euroopassa juutalaisten vainossa ja murhaamisissa Saksassa eli kuten tuota ajanjaksoa pidetään framilla pahimpana kansanmurhana ja rikoksena joka kuunaan on maailmassa tapahtunut on viime kädessä yksinkertaisesti vain ”tilaus”, joka toteutettiin kun kerran ravintelissa tuotiin sitä ”kateenkorvaa”, jota ”tarjoilija” suositteli juutalaisille. Juutalaiset eivät luonnollisesti tunnusta mitään tälläistä ”kuviota” heitä kohdanneesta katastrofista 70-vuotta sitten, koska he eivät tunnusta kristinuskon olevan yhtään mitään muuta kuin pakanoiden eli goyimien satuja, joka on koottu ”Uudeksi Testamentiksi” meitä ”pakanoita” varten. Juutalaiset vihaavat kristittyjä vähintäinkin yhtä paljon ellei jopa enemmän kuin muslimit meitä ”vääräuskoisia”. Suureksi valkoisten kristittyjen tuhoksi he eivät käsitä tätä tosiasiaa, vaan kuten etenkin Yhdysvallat pitää Israelia ylimmässä suojeluksessaan, joka myös johtuu juutalaisten suuresta asemasta USA:ssa pankkien, tiedotusvälineiden, lobbareiden, poliitikkojen aina kulloisenkin presidentin neuvonantajiksi myöten, vaikuttavat Yhdysvaltain politiikkaan ja jopa määräävät juutalaisjärjestöjensä kautta painostusjärjestöinä, jotka nostavat metelin ”rasismista” ja ”antiseminismistä” joka käänteessä oli asia mikä hyvänsä, jos he vähänkin katsovat valkoisen miehen ”laariin satavan” liikaa, joka ei menekkään suoraan juutalaisille itselleen. Lisäksi he toimivat Yhdysvaltain yliopistomaailmassa radikalisoimassa valkoisia nuoria kommunistiseen maailmankuvaan, jossa valkoiset katsotaan olevan syypäitä rotusortoon ja muiden rotujen syrjintään aina hampaidenpesu -tasolta alkaen vain sen vuoksi, että nämä ”valkoiset negridit” eli vassarit käyvät avointa sotaa globalisti -hallitusten tukiessa tätä toimintaa eurooppalaislähtöisiä ihmisiä vastaan kummi setänänä ja rahoittajana toimivan George Soroksen tuella nk. ”Avoimen yhteiskunnan” irvokkaana nimikkeenä, joka loppupäässä tarkoittaa suoraa valkoisen väestön kansanmurhaa, jonka kaltainen on menossa Etelä-Afrikassa yhdenkään länsimaan kallistaessa edes korvaansa tuon raakuuteen puuttumiseksi. Mutta tuohan on meille jo tuttua Euroopasta ja Suomestakin siinä, että hallitus ja poliisi sortaa omaa valkoista kansaansa kyttäämällä ”vihapuhetta” sen sijaan, että panostaisi tai, että valtamedia uutisoisi muslimien tekemistä karkeista rikoksista ja raiskauksista. Yhdysvaltain ja Euroopan valkoisten kansakuntien tulee käymään tasan tarkkaan samoin kuten Etelä-Afrikan buurienkin kunhan ”monikulttuurisuuden” auvo pääsee siihen mittaan. Varmaa on se, että tuolloin ME olemme yhtä YKSIN kuin buuritkin Afrikan mantereen eteläisimmässä kärjessä. Takavuosina oliko se ”Hassisen kone”, joka lauloi: ”Poliisi pamputtaa..” Tuon voi kääntää nykypäivään: Punainen polpo pamputtaa valkoisia kansallismielisiä…”
      Jos joku ei tiedä mitä sana: ”Apartheid” tarkoittaa? Vastaus tuhon on yksinkertainen: Elämää sellaisissa olosuhteissa, jossa Me kansallismieliset ja isänmaalliset tahot NYT elämme.
      Etelä-Afrikan buurien aseman romahtamisen aikaan saivat… arvaatteko jo? Juutalaiset!!!

      Reply
  • 2.4.2018 at 22:45
    Permalink

    Nyt olisi mukava kuulla miten israelia ja juutalaisia kaikkialla muuallakin rakastavat mutta siitä huolimatta kansallismielisiksi maahanmuuttokriitikoiksi itseään väittävät henkilöt tämänkin tapauksen kääntelevät ystävällisyyden osoitukseksi eurooppaa kohtaan? Nämä valitun kansan fanittajat joiden pyhään kolminaisuuteen kuuluu USA-ISRAEL-NATO ovat niin syvällä rakkaudessaan ettei mikään todistusaineisto pysty silmiä avaamaan.

    -Israel on maa jonka koko historia perustuu suureen valheeseen ja sillä se on saavuttanut täysin perusteettomia oikeuksia joita se röyhkeästi hyväksikäyttää erityisesti euroopan maita kohtaan. Kuuden miljoonan kortti pöytään niin kaikki onnistuu. VMP !

    Reply
      • 3.4.2018 at 00:50
        Permalink

        Mitä kohtaa et ymmärrä?

        Reply
    • 3.4.2018 at 09:24
      Permalink

      Natsipropagandaa kirjoittaa tämä Talvisodanhenki. Vaihda ainakin nimimerkkiä ettet häpäise Talvisodan veteraaneja.

      Reply
      • 3.4.2018 at 11:31
        Permalink

        Ilmari. Kovinpa olet yksinkertainen ja sokea ihminen. 70-vuotta kestänyt ”voittajan historia” ja juutalaisten itsensä masinoima aivopesu holokaustilla, jolla ovat muuten netoneet aika mukavan summan rahaa juutalaisen Hollywoodin pedofiilien nyyhky leffoilla, joita muuan elokuvaohjaaja Steven Spielberger on kirjoittanut sanan varsinaisessa merkityksessä. Holokaust ei ole sen ihmeellisempi eikä edes pahin kansanmurha, jota maailman historian saatossa on tapahtunut. Esim. Ukrainassa kansan murhattiin 1930-luvulla pakkokollektivisoinnin ja tarkoituksellisen etnisen murhan tuloksena 6 miljoonaa ihmistä. Toteuttajina olivat juutalaiset bolsevikit NKVD:n palveluksessa olevat tahot sillä innolla, jonka suurimpana kuoleman kapelimestarina oli itse Josif Stalin, tuo psykopaattinen kommunisti-diktaattori.
        Mitä tulee ”Talvisodanhengen” nimimerkkiin, ei hän häpäise talvisodan veteraaneja mitenkään verrattuna vaikka Valtiovarainministeri Pette(u)ri Orpoon, joka kävi jo toisen kerran rääpimässä suutaan kansallismielisyyden vihamielisyydestä ja vaarasta miehille ja naisille, jotka antoivat nuoruutensa parhaat päivät osan kaatuessa ja muiden haavoittuessa loppuiäkseen sekä ”onnekkaimpien” säilyessä vahingoittumattomina todetakseen vain 70-vuotta myöhemmin Pääministeri Juha Sipilän nukke -hallituksen leikatessa sotaveteraaneilta 6 miljoonaa siirtääkseen tuon rahasumman muiden mukana matuille eli näille elintaso -surffareille, jotka ovat kuuleman mukaan sellaisia ”sateentekijöitä”, että elämä heidän ansiostaan on täällä Suomessa pelkkää eldoraadoa.
        Juutalaiset ovat Länsimaissa nk. monikulttuurisuus -politiikan sekä kulttuurimarxismin suurimpia kannattajia sekä puolesta puhujia niin kauan kun sillä pyritään tuhoamaan valkoinen eurooppalainen ja yhdysvaltalainen kulttuuri, uskonto ja suurelta osin kreikkalaiseen filosofiaan perustuva yhteiskunta. Mm EU:n Rabbi ??? on antanut lausunnon, jossa hän kutsuu muslimit yhteiseen rintamaan juutalaisten kanssa kansallismielisiä vastaan, koska he ovat ”Natseja” (juutalaisten antama haukkumanimi) Kansallissosialisteja ja ”rasisteja”, jotka aikaansaavat uuden ”Holokaustin”. Lisäksi EU:n suurinpana kätyrinä ja monikulttuurisuusohjelman rahoittajana on juutalainen miljardööri George Soros ”Avoimine yhteiskuntineen”, jonka varojen turvin myös vasemmistoanarkistit riehuvat niin Euroopassa ja Yhdysvalloissa etenkin ennen vuoden takaisia Yhdysvaltain presidentinvaaleja, jossa nuo huligaanit hakkasivat täysin rauhallisia Donald Trumpin kannattajia presidentti Barak Obaman hallinnon poliisien katsoessa vierestä tumput suorana. Kuulostaa jotenkin tutulta myös täällä Suomessa. Mitä tulee Yhdysvaltain kohtaloon suuren ”juutalaisvähemmistön” kanssa tuon tapahtumaketjun ennesti autotehtailija Henry Ford (1863-1947) mm. T-Fordin isä – kirjoittamassaan kirjassa, mitä siitä seuraa kun juutalaisten sallitaan suurina joukkoina tulla maahan ”pakolaisina”. Kirja herätti suuren kohun juutalaisten äityessä rasismi -huutoonsa ja antiseminismiinsä, jonka jälkee Henry Ford ”otti sanansa takaisin” julkisuudessa, mutta ei muuttanut omaa katsantokantaansa omassa päässään. Kaikki hänen ennustuksensa ovat toteutuneet, mitä hän tuossa kirjassaan kirjoitti. Juutalaiset saavat kiittää pääsemisestään rajattomasti USA:an erästä korkeaa suvakki -naista Eleanor Rooseveltiä (1884-1962), joka toimi aktiivisesti sen puolesta painostaen miestään presidentti Franklin D. Rooseveltiä (1882-1945) sallimaan Itä-Euroopan juutalaisten vastaanoton Yhdysvaltoihin. Kaikki juutalaiset eivät edes ole ”oikeita” juutalaisia, vaan n. 6 milj. lukeutuu ns. Kasaarijuutalaisiin, jotka ovat Venäjällä oleva Turkkilaissukuinen kansa, jotka ovat käännynnäisiä Mooseksen uskoisia mutta eivät ole etnisesti Israelin valtiossa vaikuttavien juutalaisten verisukulaisia milläänmuotoa. Suuri osa Itä-Euroopan juutalaisista sekä Yhdysvalloissa vaikuttavista ”juutalaisista” ovat Kasaareja.

        Reply
  • 3.4.2018 at 05:45
    Permalink

    Aina kun israelista on joku vähänkin negatiivinen juttu etelä-pohjanmaan lehdissä, ovat yleisönosaston palstat täynnä puoltavia kirjoituksia. En helvetissä tänäkään päivänä ymmärrä miksi kylmässä pohjolassa puolustetaan juutalaisa tällä kiihkolla koska se ”kansa” tai sanotaanko amerikan yksi osavaltio vihaa länsimaita ja edesauttaa Euroopan täyttämistä muslimeilla. Syytä kukin voi miettiä.

    Reply
    • 3.4.2018 at 13:44
      Permalink

      Myyrät viihtyvät peltojen laitamilla.

      Reply
  • 3.4.2018 at 07:06
    Permalink

    Laittakaapa kuukleen hauksi jews against israel ja ihmetelkää tuloksia kun vielä voitte. Merkillistä ettei päivystävät sensorit ole olleet hereillä.

    Reply
  • 3.4.2018 at 08:11
    Permalink

    Valittu kansa????
    Huuhaata täynnä tämä maailma.

    Reply
  • 3.4.2018 at 09:05
    Permalink

    Jospa näillä uusilla tulijoilla Israel oli vain välietappi matkalla Eu:hun. Syy ei olekkaan Israelin päättäjissä.

    Reply
    • 3.4.2018 at 09:22
      Permalink

      Syy on Euroopan päättäjissä että ”rauhan” uskonnon edustajia otetaan vastaan.

      Reply
      • 6.4.2018 at 20:29
        Permalink

        Mutta nämä päättäjäthän ovat vain orjia orjavaltioiden yhteistoimintamiehiä. Minusta sekö Israelin, YK:n että tämän orjuuden takana on sama taho

        Reply
    • 6.4.2018 at 20:26
      Permalink

      Ähäs. Emme tiedä. oliko tämä mielessä jo silloin, kun heidät päästettiin maahan. Silloinhan syy on siellä

      Reply
  • 3.4.2018 at 10:11
    Permalink

    Juutalaisten ja muslimien pyhissä kirjoissa vihataan kristittyjä ja vääräuskoisia.
    Molemmat ovat valloitususkontoja joiden tavoite on hävittää kaikki muut tai ainakin alistaa orjiksi.
    Tämä maailma ei saavuta rauhantilaa ennenkuin nämä ideologiat saadaan hävitettyä.

    Reply
  • 3.4.2018 at 10:17
    Permalink

    Niin, miksi Israel saa säilyttää kansallisvaltion keinolla millä hyvänsä ja kaikki muut kansallisvaltiot eivät saisi säilyä???
    Juutalaiset on karkotettu satoja kertoja eri puolilta maailmaa, minkähän takia????
    Ovatko kaikki muut aina olleet rasisteja vai onko syytä ollut juutalaisissa?
    Herää kysymys.

    Reply
  • 3.4.2018 at 10:19
    Permalink

    Koska SIONISTIT, maailman valloittajat.

    Reply
  • 3.4.2018 at 10:20
    Permalink

    Vanha viisaus: Ketä ei saa arvostella, sillä on valtaa…..

    Reply
  • 3.4.2018 at 10:51
    Permalink

    Lähetetäänhän meiltä ja koko euroopasta osa takaisinkotimaihinsa. Miksi Israel ei voi niin tehdä? Kirjoittajalta jäi kokonaan huomioimatta se, että Israel sijoittaa noin 16000 eripuolille Israelia. Nyt ne ova pääasissa Tel Avivin ympärillä jossa he ovat aiheuttaneet suuria ongelmia kantaväestölle. Palauttaminen ei kuitenkaan sopinut humanisteille ja lännen suvakeille ja YK:lle niin kun muiden maiden palautukset. Jos se ei sovi joillekin niin ottakoot sitten vastatavakseen itse heidät niin kun nyt sitten sovittiin YK:n kanssa.

    Reply
    • 3.4.2018 at 13:52
      Permalink

      Tap-tap-tap. Yksi tilanteesta täysin ulkona oleva jewlover lisää. Mistä helvetistä teitä riittää?

      Reply
  • 4.4.2018 at 00:31
    Permalink

    Mistä maailma palkitsee Israelia?

    ”Saudi-Arabian ääri-islamistijohtaja tapasi juutalaismiljardöörejä New Yorkissa.

    Saudi-Arabian kruununprinssi ja maan voimakkaimpiin johtajiin kuuluva Mohammed bin Salman (tunnetaan yleisesti lyhenteellä MbS) on noussut otsikoihin Amerikan-vierailunsa aikana. Vaikka MbS on terrorismia saarnaavan ääri-islamismin vaarallisimman muodon eli wahhabismin tukija, Yhdysvalloissa hän verkostoitui näyttävästi liberaalien juutalaiskapitalistien kanssa.

    Yhdysvallat ja Israel väittävät olevansa sodassa islamistiterrorismia vastaan. Todellisuudessa maat ovat kuitenkin Saudi-Arabian ja muiden Persianlahden väkivaltaisimpien muslimivaltioiden liittolaisia. Tämä on tullut erityisen selväksi MbS:n vierailun myötä, sillä maailman vaikutusvaltaisimmat juutalaiset ja amerikkalaiset tahtoivat päästä yhteiseen valokuvaan islamistidiktaattorin kanssa.

    Presidentti Donald Trumpin ohella MbS tapasi muun muassa Goldman Sachs-, Bloomberg- ja Blackstone -juutalaisyhtiöiden toimitusjohtajat. Jewish Insider -julkaisu oli erityisen innoissaan siitä, että MbS ja juutalainen mediamoguli Michael Bloomberg tapasivat Starbucks-kahvilassa. Kahvilaketjun juutalainen toimitusjohtaja Howard Schultz ilmoitti vuosi sitten lobbaavansa aktiivisesti vapaan maahanmuuton puolesta.

    Vaikka MbS väittääkin Saudi-Arabiassa alamaisilleen taistelevansa arabien puolesta, on hän todellisuudessa kansaansa vihaava globalisti ja sionisti. Tämän todisti se, että diktaattori tapaa matkallaan myös juutalaisen sotahaukka Thomas Friedmanin, joka kohautti 2009 New York Times -artikkelillaan, jossa hän sanoi, että Israelin tulee kylvää kauhua vihollistensa riveihin murhaamalla arabisiviilejä.

    ””Toukokuussa Trump lensi valtiovierailuille Israeliin sekä ääri-islamistiseen Saudi-Arabiaan. Matkasta kehkeytyi kaikkien Eurooppaa uhkaavien globalististen virtausten – sionismin, kulttuurimarxismin, finanssieliitin ylivallan sekä väkivaltaisen ääri-islamismin – iljettävä symboli. Matkallaan Trump nimittäin solmi juutalaisen Kushnerin suunnitteleman sadan miljardin dollarin asekaupat Saudi-Arabian kanssa.

    Tämä hämmästytti monia Trumpin äänestäjiä, koska vaalien aikana hän puhui ’ääri-islamismia’ vastaan ja Saudi-Arabia on ääri-islamismin kansainvälinen pääkaupunki. Koska Saudi-Arabia on juutalaisvaltio Israelin liittolainen, myy globalistien alistama Amerikka kuitenkin jihadisteille mielellään viimeisintä murhateknologiaa.””

    https://www.vastarinta.com/saudi-arabian-aari-islamistijohtaja-tapasi-juutalaismiljardooreja-new-yorkissa/

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.