PS-Nuoret rohkaisee nuoria miehiä mukaan synnytystalkoisiin

Perussuomalaiset Nuoret haluaa nuoret miehet mukaan synnytystalkoisiin.

Talouselämän tekemän uutisen mukaan (6.4.2018) nuorten miesten syrjäytyneisyys ja alhainen syntyvyys menevät tilastollisesti käsi kädessä. Järjestö esittääkin, että nuorten miesten syrjäytyneisyyteen aletaan konkreettisesti puuttua julkilausumien sijaan.

“Nuoren syrjäytyminen on tragedia yksilön ja yhteiskunnan kannalta. Miten mies voi löytää kumppanin ja perustaa perheen, jos elämän peruspilarit eivät ole kasassa? Kannustamme nyt kaikkia pohtimaan, kuinka käännämme nuorten miesten syrjäytymisen laskuun ja siten takaamme tuoreille perheille taloudellisen varmuuden hankkia lapsia. Me miehet emme voi synnyttää, mutta isinä osallistumme mielellämme lasten hoitamiseen ja perheidemme elättämiseen. Se on myös vastuumme miehinä”, toteaa Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila.

Järjestö esittää, että valtiovalta varaa tulevassa kehysriihessä varoja Miesten vuoro -projektiin, jonka avulla erityisesti kunnille ja kolmannelle sektorille taataan riittävästi varallisuutta nuorten miesten auttamiseen ja heidän ongelmiensa ratkomiseen. Painopiste tulee asettaa erityisesti nuorten miesten työllistymiseen ja opintiellä pysymiseen.

“Kansakuntamme kohtalo on vaakalaudalla. Suomalaisten syntyvyys on romahtanut ja kannamme nuorina huolta asiasta. Tasa-arvon aikakautena on ihmeellistä, ettei nuorten miesten hyvinvoinnista puhuta. Haluamme, että myös heitä autetaan ja ongelmaan tartutaan. Kun nuoret miehet voivat hyvin, naiset ja yhteiskunta voivat hyvin”, täsmentää Perussuomalaisten Nuorten hallituksen jäsen Auri Siika-aho.

Lähde: PS-Nuoret

7 thoughts on “PS-Nuoret rohkaisee nuoria miehiä mukaan synnytystalkoisiin

  • 10.4.2018 at 11:47
    Permalink

    Kävin kouluni ja teen nyt töitä. En ole silti vieläkään kykenevä synnyttämään. Muuten auttaisin talkoissa ilomielin

    Reply
  • 10.4.2018 at 11:58
    Permalink

    Bouanane otti itsestään selfien iskupäivänä kotoa lähtiessään –

    *säikähti Facebookin nopeaa reagointia*
    Iltalehti Kotimaa

    miettikää tämän ILTALEHDEN Turun Terroristin sääli juttuja

    Heitä ei näköjään kiinnosta kuin tuon perkelleen hyvin vointi
    uhreista viis

    Yllätys ei komentointi mahdolisuutta
    tuohon jutuun

    eli he IL suojelevat turun jihadisti terroristia murhajaa

    *ansaitulta* vihalta
    kansan mielepiteitä hänestä murhaaja psykopaatista
    jos tuolla oikeussa olisi suomalainen kommentti osio olisi tasan tarkaan auki
    tai mitään tälläistä

    *Kuinka syyllinen *pelästyi* lööpiä*

    ei olisi olemassakaan

    Reply
  • 10.4.2018 at 12:46
    Permalink

    Mitä tuo tarkoittaa? Ainahan miehet ovat olleet hyvin, hyvin kiinnostuneita lapsenteosta aikoina kuin aikoina. Jos emäntä -ehdokkaat tai jo papin pakeilla käyneet sulottaret ”anna”, niin paha siinä on ylkän ylvästellä.

    Reply
    • 10.4.2018 at 12:47
      Permalink

      Korj: …papin pakeilla käyneet sulottaret EIVÄT ”anna”,…

      Reply
  • 10.4.2018 at 13:28
    Permalink

    Nuoret miehet tai miehet yleensäkkään eivät synnytä. Toisaalta, syntyvyys ei ole ikinä ollut kiinni miesten halukkuudesta. Se on DNA:ssa sisäänrakennettuna. Miehet ovat poikkeuksetta ”koti-isiä”.

    Se on naisten haluttomuus ja puute synnyttäjistä joka aiheuttaa sen että syntyvyys on Suomessa laskussa. ja vaikka venäläisiä- ja thaimaalaisia- sekä filippiiniläisiä naisia haukutaan, tosiasia on että he ovat avioliittokeskeisiä. Eli, he synnytävät ja haluavat perheen ympärilleen. Ymmärrän hyvin miehiä tjoka hakevat sieltä vaimon kun suomalaiset naiset nyrpistelevät nenäänsä.

    PerusNuoret voisivat siis miesten syyllistämisen sijaan harkita ”Tuonti-talkoita”. Eli tuottaisivat maahan paljon venäläisiä, kauko-aasialaisia ja euroopan köyhemmistä maista tulevia naisia. Silloin suomalaistenkin syntyvyys saataisiin kasvamaan. Varjopuolena tietysti on että suomalaisten (rotu) sytnyvyys jatkaa laskuaan aiempaa nopeammin.

    Mutta kyllä ne on ne puna-viher-vasemmiston yliopisto tyttöset jotka pitää saada ”urastansa” kotiäideiksi. Sinkkuina niitä uhkaa kurppa-tulevaisuus. Yksin maata kuoleman kielissä kun ympärillä pyörii mustakaapuja eikä kukaan osaa edes suomea.

    Lapset ovat vanhuuden turva. Se fakta ei ole sosialihuollonkaan jälkeen muuttunut mihinkään.

    Reply
  • 10.4.2018 at 16:12
    Permalink

    Ihan hauska tapa lähestyä asiaa, mutta syyhän on paremminkin työttömyydessä ja epävarmuudesta työelämässä.
    -Kuka sitä perheen perustaa, jos asuntoakaan ei pysty ostamaan, kun ei tiedä, mistä seuraavat työpaikat saa jos saa, ja lainaakaan ei uskalla ottaa samasta syystä. Lainaa varten säästettävät rahat taas kuluvat vuokraan ja työttömyyskausiin siinä välissä. Suomalaiset nuoret aikuiset sentään vielä kantavat vastuuta, mutta nykyään valitettavasti sitäkin enemmän huolia.

    Työttömyys taas johtuu siitä, että pätkähommia ei monenkaan kannata tehdä ja varsinkaan muksujen kanssa. Työn teettäminen maksaa ihan jumalattomasti. Siis jopa tuplana palkan verran. Suomen työpaikat ovat julkisella sektorilla ja pienyrityksissä.
    Eli liian monen ei kannata töitä tehdä ja liian harvan niitä kannattaa teettää. Tälle pitäisi tehdä jotain, eikä oikea vastaus ole se ainainen ”leikkaamalla työttömiltä tai sosiaalituista”, vaan työn teettäminen pitäisi saada kannattavaksi jolloin pystyttäisiin myös maksamaan parempia palkkoja. Jostain syystä tästä asiasta ei julkisesti puhuta käytännössä missään, ja jokainen puheenvuoro pienyrittäjien puolesta leimataan heti jonkinsortin porvaroinniksi, vaikka ilman heitä täällä ei olisi kuin muutama valtion hyväveliyhtiö.

    Reply
  • 10.4.2018 at 18:45
    Permalink

    Suomi tarvii ainoastaan kahden VALKOISEN suomalaisen välisestä kanssakäymisestä lisääntyvää syntyvyyttä. Kaikki muut kikkailut syntyvyyden nostattamiseen ovat ainoastaan Suomalaisten kansanmurhaa nopeuttavia toimia eikä missään nimessä tavoiteltavaa kehitystä. Sama koskee myös väestönkasvua -jos kasvua ei tule pelkästään valkoisten suomalaisten lisääntyneestä määrästä on nousu pelkästään haitallista. Jatkuvaan väestömäärän nousuun pyrkiminen ilman rodullista kontrollointia palvelee ainoastaan markkinatalouden tarpeita. Yhtä järjetön tavoite kuin talouden jatkuvaan kasvuun perustuva järjestelmä -molemmissa tapauksissa lopputuloksena on väistämättä
    romahtaminen. Aina.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.