Miesjoukkoa epäillään laittomasta susijahdista Joensuussa

Uudenvuoden aattopäivänä 2017 koiriaan ulkoiluttamassa olevat naiset näkivät Joensuun Kiihtelysvaaran Uskalissa eläimen juoksevan melko läheltä sähkölinjan yli. Naisten mukaan eläin oli varmuudella susi, joka oli käyttäytynyt siten kuin se olisi ollut pakenemassa jotakin. Vähän ajan kuluttua tästä susihavainnosta naiset olivat havainneet lähellä pysäköityjä autoja, joiden ympärillä oli ollut metsästäjiä. Metsästäjät olivat kertoneet naisille olevansa kettujahdissa.

Tapauksesta ilmoitettiin poliisille vasta muutaman päivän päästä, mutta koska kyseisenä aikana ei ollut satanut lunta, pystyttiin tapahtumapaikalla suorittamaan tutkintaa. Erävalvontaan erikoistunut poliisipartio seurasi maastossa jälkiä, jotka naiset kertoivat suden tekemiksi. Eläimen jäljet tulivat maastosta lopulta moottorikelkkauralle. Muutaman kymmenen metrin päästä löytyi paikka, jossa oli runsaasti verta ja karvoja.

Tässä vaiheessa käynnistettiin esitutkinta törkeästä metsästysrikoksesta, sillä oli syytä epäillä, että alueella oli ammuttu sutta. Laboratoriotutkimusten perustella tutkittu veri oli jäniksen verta ja karvanäytteet olivat koiraeläimen, mutta tuloksissa ei pystytty yksilöimään, oliko tämä koiraeläin juuri susi. Laboratoriotulosten jälkeen tutkintanimike muutettiin metsästysrikokseksi, koska ei ollut näyttöä siitä, oliko sutta vahingoitettu.

Toteutimme esitutkinnan aikana erittäin runsaasti tutkintatoimenpiteitä, muun muassa teknistä tutkintaa, kotietsintöjä ja kiinniottoja. Lisäksi takavarikoimme runsaasti metsästäjien käytössä olleita koiratutkia ja niihin liittyviä GPS-paikantimia ja matkapuhelimia. Esitutkinnan päättyessä epäilemme yhdeksää miestä metsästysrikoksesta. Epäillyt ovat kotoisin Joensuusta, Tohmajärveltä ja Kiteeltä. Viisi heistä oli esitutkinnan aikana pidätettynä ja yksi tutkintavankeudessa.

Miehet ovat kertoneet esitutkinnassa vaihtelevasti uudenvuoden aaton tapahtumista. Osa on myöntänyt olleensa metsästämässä sutta ja sen, että kaikki metsästykseen osallistuneet miehet olivat jahdin tarkoituksesta tietoisia. Osa epäillyistä on vastaavasti kiistänyt olleensa metsästämässä sutta kyseisenä päivänä ja että tarkoituksena oli ollut metsästää kettua. Metsästys oli käynnistynyt sen jälkeen, kun osa epäillyistä oli havainnut maastossa jälkiä. Kaikki epäillyt ovat kiistäneet ampuneensa sutta metsästyksen yhteydessä. Metsästyksessä käytettiin useita koiria. Osa epäillyistä kuuluu siihen metsästysseuraan, jonka alueella metsästys tapahtui.

Kotietsintöjen yhteydessä löysimme puutteita aseiden säilytykseen liittyen ja neljää miestä epäillään ampuma-aserikkomuksesta edellä mainitun metsästysrikoksen lisäksi.

Kohtuullisen laaja esitutkintamateriaali on nyt lähetetty syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjävirastoon.

Lähde: Poliisi

3 thoughts on “Miesjoukkoa epäillään laittomasta susijahdista Joensuussa

  • 11.4.2018 at 11:05
    Permalink

    siis naiset ehkä nähneet suden ja yli 3 päivän päästä ehkä samoille väitetyille jäljille virakavalta mennyt, löydetty jänön vertan ja koirankarvaa, eikä merkkiäkään susista mutta keltasetlehdet toitottaa suden salametsästyksestä lahdaten mustamaalauksella jälleen perättömästi kaikki metästäjät…vmp

    Reply
  • 11.4.2018 at 14:38
    Permalink

    Minä epäilen, että nyt on kyseessä ne pahimmat mahdolliset rikokset: Vihapuhe ja Ajatusrikos.

    Reply
  • 11.4.2018 at 20:31
    Permalink

    Täyttä paskaa. Miehet olivat KETTUJAHDISSA, eivätkä ”kettujahdissa”!!!
    Naisten on syytä pitää ”leukunsa” tupessa asioista, joista eivät mitään tiedä. En minäkään mene tietoleeraamaan rintasyövästä tai muista naisia eritoten koskevista asioista. En ole koskaan puuttunut esim. auton renkaiden vaihtoon, veneen soutamiseen, kauppakassien kantamiseen, hövelisti kavereille lainaamieni rahojen takaisinperintään ja lumi- / puutarhatöihin.
    Jos totuudellisesti asiaa katsoen esitetään tuollaisia epäilyksiä metsästyksestä on kaikki pois laidaltaan. Jos tuossa tapauksessa juoksijana olisi ollu Hirvi, niin silloinhan olisi ollut kyseessä laiton hirvenmetsästys, puhumattakaan siitä, että korpisaunasta olisi hangessa kierinyt alaston nainen löylyjen välissä…. ….. ?!?!?!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.