Ulkoministeri Soini: Naisilla merkittävä rooli kestävän rauhan rakentamisessa

Suomen kansallinen ”Naiset, rauha ja turvallisuus”-toimintaohjelma vuosille 2018-2021 lanseerataan perjantaina 13. huhtikuuta. Toimintaohjelma pohjautuu YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmiin.

Ulkoministeri Timo Soini avaa tilaisuuden ja korostaa puheenvuorossaan Suomen kolmannen toimintaohjelman tavoitteita naisten roolin ja päätösvallan vahvistamisesta konfliktien ehkäisyssä, ratkaisemisessa ja rauhanrakentamisessa. Toimintaohjelman keskiössä ovat muun muassa rauhanprosessit ja kriisinhallinta.

”Suomi on vahvasti sitoutunut 1325-agendaan. Rauhanvälitys on yksi keskeisistä prioriteeteistani ulkoministerinä. Kestävä rauha voi syntyä vain jos kaikki yhteiskunnan osapuolet otetaan mukaan vuoropuheluun. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että naisilla on tässä erittäin tärkeä rooli”, ulkoministeri Soini toteaa.

Kansallisen ohjelman toimeenpanoon osallistuvat laajasti eri hallinnonalat. Kansalaisyhteiskunnan toimijoilla sekä Suomessa että kriisialueilla on keskeinen rooli toimintaohjelman täytäntöönpanossa ja seurannassa. Suomen tavoitteena on ollut luoda realistinen ja konkreettinen toiminnan edistämiseen keskittyvä ohjelma.

Ulkoministeri Soinin lisäksi toisena pääpuhujana tilaisuudessa on UN Womenin pääjohtaja Phumzile Mlambo-Ngcuka. Suomen vierailunsa aikana hän tapaa ulkoministeri Soinin myös kahdenvälisesti.

Naiset, rauha ja turvallisuus -toimintaohjelman lanseeraustilaisuudessa puhuu myös muun muassa presidentti Tarja Halonen sekä ulkoministerin rauhanvälityksen erityisedustaja JuttaUrpilainen. Ministeri Elisabeth Rehn toimii tilaisuuden juontajana. Tilaisuudessa jaetaan uusi toimintaohjelma ja se julkaistaan myös ulkoministeriön, sisäministeriön sekä puolustusministeriön nettisivuilla 13.4.2018.

Tilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa https://formin.videosync.fi/launch-of-finlands-national-action-plan-on-women

Lähde: Ulkoministeriö

14 thoughts on “Ulkoministeri Soini: Naisilla merkittävä rooli kestävän rauhan rakentamisessa

  • 11.4.2018 at 15:57
    Permalink

    Koska nykyisyys on osoittanut vihervasemmiston sekä puumaosaston siiderivalaiden maailmanhalauksen kaipuun, muodostettakoon em. henkilöoletetuista Suomalainen kriisinhallintajoukkio. Missä ikinä miesoletetut henkilöt aiheuttavat kriisejä, lähetetään tämä sotanorsu joukkio rauhaa ylläpitämään. Vihanpito unohtuu kun saa vimmatusti polkea rauhaa turvaavia joukkoja. Näitä joukkoja EI tule kotiuttaa, vaan jättää paikan päälle jälkivarmistukseksi. WIN-WIN…

    Reply
    • 11.4.2018 at 16:33
      Permalink

      Kannatan!!!!

      Reply
    • 12.4.2018 at 06:01
      Permalink

      Koska nykyisyys on osoittanut MV/SKE:läisen olutvalaiden nurkkapatriotismin kaipuun, muodostettakoon em. henkilöoletetuista… Noh ei muodosteta mitään, sillä näistä MV/SKE:läisistä on yhtä vähän hyötyä maailmalle tai Suomelle kuin noista vihervasemmiston siiderivalaista.

      Missä ikinä vasemmistolaiset miesoletetut mieltään osoittavat, paikalle saapuu tämä MV/SKE:läinen naisoletettujen sotanorsu joukkio ”rauhaa ylläpitämään”. Tai aivan sama kumpi on mielenosoittaja ja kumpi on vastamielenosoittaja!

      Näiden kahden ryhmän kohtaamisissa vihanpito ei unohdu mutta saavathan nämä kaksi yhteiskunnalle tarpeetonta tai jopa haitallista ryhmää eräänlaista mielenterveydellistä ”avohoitoa” kun saavat vimmatusti haukkua toisiaan ja samalla kuvitella olevansa yhteiskunnalle tärkeitä vaikuttajia… WIN-WIN…

      Reply
  • 11.4.2018 at 16:36
    Permalink

    Naiset kun laittais maailmanlaajuisesti pimpin boikottiin niin johan sodat loppuis.

    Reply
    • 12.4.2018 at 06:07
      Permalink

      Pimpin puutehan se vasta aggressiiviseksi tekisikin!
      Useat urheilijatkin harrastavat selibaattia nimenomaan sen vuoksi ettei ennen suoritusta olisi liian ”rauhanomainen”… Niin myös mämmin syönnin maailmanmestari teki…

      Reply
  • 11.4.2018 at 17:14
    Permalink

    Ei vaan riitä, vaikka kukkaron päällä istuu. Pitää olla kiintiöt johtoportaissa ja toimitusjohtajina. Armeijassakin pitää päästä miehiä komentamaan.

    Mutta pistäpä kolme naista samaan työpaikkaan, niin jo on kaikenlaista klikkiä, paskanpuhumista ja riitaa.

    Reply
    • 11.4.2018 at 20:22
      Permalink

      Heh vähän saman suuntaisesti leukailtiin aikanaan tehtaalla, kun naisten invaasio alalle alkoi: yksi akka menee, kaksi juoruaa, mutta kolme tappelee.
      Ja juuri niin siinä kävi.

      Reply
  • 11.4.2018 at 18:27
    Permalink

    Hieno homma. Jos alkaa rauhantyöstä pukkaamaan Nobelin palkintoa niin voisko sen mitenkään vaihtaa vuoden matuvapautukseen suomen osalta? Ollaan meinaan sponssattu tämän porukan jäseniä, uskaltaisin sanoa huomatavilla summilla, ennen Bilderbergin ammattilaissarjaan pääsyä. Itseasiassa sen jälkeen vieläkin reilummin…No, ei muistella vanhoja -ytimet ja päättävät pöydät ja mitä niitä nyt oli -maksaahan ne. Mut paljon on saatu tännekkin päin -jotkut sanoo että liikaakin. Eivät vissiin ymmärrä mitään kansainvälisistä sopimuksista jakamattomasta ihmisarvosta puhumattakaan. Sanoin niille että vastuuta pitää kantaa ja ystävän taakkaa jakaa että arvopohja säilyy. Rasistit ei aina ymmärrä miten hienoo tää on. Meidän naiset ja Timppa -homma hoituu!

    Reply
    • 12.4.2018 at 06:14
      Permalink

      Suomi ja suomalaiset eivät ole mitään ”velkaa” kehitysmaalaisille vaikka Juice niin väittikin! Ehkä muu Eurooppa on, mutta ei Suomi!

      Ja lähi-itäläiset, pääosin muslimit, ovat itse pilanneet omat maansa. Ei niitä tänne pidä ottaa noilla meriiteillä.

      Reply
  • 11.4.2018 at 20:01
    Permalink

    Joopa, joo. Ainakin sika soinin lausunto pitää ”paikkansa” naisvaltaisilla työpaikolla. Mätisäkit eivät ole yhtään sen viisaampia kuin miehetkään. Osasta naisista voi hyvällä omallatunnolla sanoa v. 2015 tähän Herran päivään, että lauma kukluttavia kalkkunoita omaa saman henkisen tason kuin suvakki naiset ja itse Tavja Havonen, jonka mukaan murha -matut ”rauhoittuvat” kun saavat myös koko laajan sukunsakin tänne tsuhna -landiaan. Varsinkin – kummastus kyllä – jälkeen jätetyt vaimot, äidit ja lastentarhallinen lapsia ovat tänne saatetut, niin ”isot lapset” ”rauhoittuvat”. Niin, kuolleita ja raiskattuja naisia yms. mukavaa vähenee kokonaiset 0,000000001 promillea.
    Arvostan sinänsä naista kunhan hän on täysipäinen, mutta myönnän myös sen että miehissäkin löytyy täysiä nolla -päitä. Eräänä esimerkkinä haihtuvan maamme nukke -hallitus ja sen periaatteeton periaatteellisuus. Isot miehet tungetaan virka-auton takakonttiin ja sitten mennään…

    Reply
    • 12.4.2018 at 06:27
      Permalink

      Miehet eivät ole yhtään sen viisaampia kuin naisetkaan. Osasta miehistä voi sanoa, että lauma kukluttavia kalkkunoita omaa saman henkisen tason kuin MV/SKE:läiset isänmaallisoletetut ja itse wittiläis lahkolainen Mari Kosonen, jonka mukaan wittiläinen aivopesu ei ole mitenkään vaikuttanut hänen lapseensa. Jokainen voi käydä itse päättelemässä tämän asian suomi-maidan jr:n tekeleistä https://www.youtube.com/results?search_query=suomi-maidan+jr

      Reply
  • 11.4.2018 at 23:20
    Permalink

    Kommunistilla ja rahoja haaskaavalla verkkosukka-kirstunvartijalla ei ole mitään tekemistä rauhan muodostamisessa minnekään,päinvastoin.

    Reply
  • 12.4.2018 at 05:35
    Permalink

    Soini on kuolemansairas valehtelija. Valehtelee vielä kuolivuotellaan.

    Reply
  • 12.4.2018 at 06:13
    Permalink

    Suomessa ei vaan LAPSIA; hetero-aviomiehiä ja pienyrittäjiä ole otettu mukaan tähän rauhanpyrkimykseen.

    Suomen ”perustuslaki” 118 § ..Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Jo 9. 12. 2005 jätin Lasten, hetero-aviomiesten ja pienyrittäjien lainsäädännöllisestä syrjinnästä SYYTEILMOITUKSEN Valtakunnansyyttäjänvirastoon. ( kirjattiin diaariin 8 kuukautta myöhässä).

    Nyt yritetään maailmansodan saamiseksi ottaa naiset mukaan SOTIMAAN; ( sitähän rauhanturvaaminen on; ja paikallisen väestön raskaamista).

    Suomessa kun miesten silmät alkavat aueta tälle ”päättäjien” globalismille ja kansan ryöstölle … koitetaan nyt tätäkin sodan saamiseksi ?

    Suomen lehdistö ( päälehdistö ) ja eduskunta on vitsi ja varkaiden käsiskassara.

    Vain 1 toimittaja uskalsi ennakkoon uutisoida Suomen eduskunnan suorittamasta miljardivarkaudesta:

    Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurahat aiotaan kaapata. ( suomeksi varastaa ”lailla 444/2012”).

    Todellisuudessa pienyrityksiltä / pienyrittäjiltä ( PL 118 §:n mukainen ihmisoikeudeton kansanosa) varsatettiin jopa 3 miljardia euroa pankkitueksi !

    Pankit fuusioivat 1.1. 2013 samalla sekunnilla kun ”laki” astui voimaan poistaen vakuutuslaitosten taseista miljardivelan pienyrityksille ! ( koska fuusio toteutettiin 2012 tasearvoilla saivat pankit miljardeja extraa ).

    Kaikki PL 118 §:n ja ”lain 444/2012” hyväksyneet sekä sitä peittelevät ovat varkaita ja kuuluisivat Valtakunnanoikeuteen !

    3 julkista rikosilmoitusta olen asioista tehnyt … yhtäkään ei edes ole kirjattu !

    Olenkin miljoonan muun ohella ihmisoikeudeton Suomen kansalainen .

    Tiedoksenne hyvät kansalaiset … Suomen rikoslaki : Joka tietää vakavan rikoksen ja jättää sen ilmoittamatta syyllistyy itse rikokseen !

    Lue siis archive.is / kimmoleaks.fi ja tee rikosilmoitus …. meitä ihmisoikeudettomia tarvitaan miljoona tekemään rikosilmoitus, jotta valtiopetos / PL 118 § ja laki 444/2012 saadaan käsittelyyn !

    Jukka Davidsson jo teki rikosilmoituksen Suomen vallan lahjoittamisesta pois Suomesta … tee siis sinäkin .

    Lyhykäisyydessään se voisi mennä näin : Suomen ”perustuslain” 118 § on laiton, koska se on perustuslain yhdenvertaisuuspykälän vastainen ja saatu lahjonnalla:

    Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille.” Jorma Heikkinen : ( kutsun todistajaksi). ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.” Rahalla on saatu ”omanlaista lainsäädäntöä”.

    PL 118 § ja laki 444/2012 eivät enää ole lainsäädäntöä; ne ovat PETOS !

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.