Emma Kari suivaantui hömppävihreä-jutuista: ”Sipilä on omaksunut koulukiusaamisretoriikan”

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari ei pitänyt pääministeri Juha Sipilän vihreistä käyttämästä nimityksestä.

Kari kirjoittaa Facebook-sivullaan:

”Pääministeri Sipilä on kovaan ääneen julistanut haastavansa nyt ”hömppävihreät”. Oikeasti. Suomen pääministeri. On surullista, että maan pääministeri on nyt omaksunut kokoomukselle ja Soinille tyypillinen koulukiusaamisretoriikan. Kun sisältöjä ei voida haastaa, keksitään haukkumanimiä.

No katsotaanpa sitten, mitä ovat ne asiat, joista me vihreät olemme olleet Sipilän hallituksen kanssa eri mieltä. Jos mietimme, mitä keskustan ja kokoomuksen ajamia päätöksiä olemme kritisoineet, pääministeri näyttää lähtevän haastamaan seuraavia asioita:

1) Koulutuksen ja tutkimuksen puolustaminen
Me olemme kritisoineet sitä, että hallitus petti koulutuslupauksensa ja leikkasi päivähoidosta, peruskoulusta, ammatillisesta koulutuksesta ja yliopistoilta. Me olisimme mieluummin leikanneet haitallisista yritystuista ja laittaneet rahat koulutukseen ja tutkimukseen. Hallituksen arvovalinta oli toinen.

2) Eriarvoistumisen pysäyttäminen
Me olemme kritisoineet kaikkein köyhimmiltä leikkaamista. Sipilän hallitus on sopeuttanut taloutta leikkaamalla kaikkein pienituloisimmilta, kuten opiskelijoita, työttömiltä, sairailta ja eläkeläisiltä. Me olemme vastustaneet politiikkaa, joka lisää eriarvoisuutta.

3) Luonnonsuojelu ja ilmastonmuutoksen torjuminen
Me olemme kritisoineet luonnonsuojelun alasajoa ja kunnianhimottomuutta ilmastopolitiikassa. Sipilän hallitus kohdisti heti alussa suhteessa suurimmat leikkauksensa luonnonsuojeluun, samaan aikaan kun se lisäsi saastuttamiseen kannustavia yritystukia sekä tavoitteli massiivisia metsähakkuiden kasvattamisia ja ympäristöhallinnon heikentämistä.

4) Globaali vastuu
Me olemme kritisoineet Suomen selkärangattomuutta keskellä historiallista humanitaarista kriisiä. Sipilän hallitus on pienentänyt pakolaiskiintiötä, heikentänyt turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksia ja leikannut valtavasti kehitysyhteistyöstä samalla kun muut länsimaat ovat lisänneet apua.

5) Kaverikapitalismin purkaminen
Me olemme kritisoineet elinkeinoelämän lobbareiden vahvaa vaikutusvaltaa hallituksen politiikkaan aina sotesta yritystukien uudistamiseen. Keskusta taas puolustaa lobbareiden läsnäoloa päätöksenteossa ja kulkee MTKn ja metsäteollisuuden talutusnuorassa.

Me jatkamme keskustan ja kokoomuksen epäoikeudenmukaisen ja lyhytnäköisen politiikan haastamista myös jatkossa.”

Lähde: Facebook

Katso myös:

11 thoughts on “Emma Kari suivaantui hömppävihreä-jutuista: ”Sipilä on omaksunut koulukiusaamisretoriikan”

  • 12.4.2018 at 16:31
    Permalink

    Ja Emmakos toimii normaalin ihmisen tavalla?

    ”Täälä on naisia, täälä on lapsia…”

    Reply
  • 12.4.2018 at 17:16
    Permalink

    Ainoastaan kohdat 1, 2 ja 5 olisi merkittävät asiat, kohdat 3 ja 4 saa unohtaa samantien. Pikkuinen Suomi ei ole vastuussa mistään ilmastosta, ja matut saa unohtaa samantien ja niin pitkäksi aikaa, kunnes oman maan kansan asiat ovat kunnossa.

    Reply
    • 12.4.2018 at 17:58
      Permalink

      Koulutus on toki tärkee, mutta toi Virheiden koulutushomma tuntuu tähtäävän siihen, että koko kansa vaan koulunpenkille. Ei sillä tää maa elä.

      Rajansa kaikella, myös koulutuksella.

      Reply
  • 12.4.2018 at 17:40
    Permalink

    Sipilä on paska mies ja tyhmä siihen vielä päälle. Vihreät itse ”emma kareineen” ovat olleet itse pahimpia koulukiusaajia kansallismielisiä ja EU:ta vastustavien antifederalistien kohdalla.
    Mitä tulee Sipilän ”haasteisiin”, ei tuolla EU:n sätkynukella, jonka nenä on pitkä kuin leipäjono ole paljoa varaa nostaa itseään vihreiden yläpuolelle. Nukkehallitus on itse harjoittanut vihreää haittamaahanmuuttopolitiikkaa ja ympäristöpolitiikkaa sitoutumalla suomalaisen teollisuuden itsemurhaa merkitsevään hiilipäästösopimuksiin toisten EU-maiden ja muun maailman samanaikaisesti luikerrellessa ulos anekauppa -rahastuksesta. Nämä kerätyt varat menevät ylikansallisten pösöjen veroparatiisi tileille, eikä siten niillä tosiasiallisesti pelasteta yhtään mitään. Mutta tsuhna on aina tsuhna.

    Reply
  • 12.4.2018 at 17:45
    Permalink

    Mulkkuja on meillä eduskunnassa pilvin pimein….
    Olemmeko tyhmä kansa?

    Reply
  • 12.4.2018 at 17:57
    Permalink

    Hömppäähän noi Virheet nimen omaan on. Velaksi ollaan kehittämässä kaikkee muka kivaa ja siinä sivussa halutaan ajaa teollisuus pois maasta ja täyttää maa kehitysmaalaisilla loisilla. Virheet ja vasurit on suorin tie tän maan tuhoon.

    Reply
  • 12.4.2018 at 18:24
    Permalink

    Emma Karille lohdutukseksi tieto, että rikollisuus ei ilmeisesti kulje perimässä. Vaikka isäsi on huippuluokan talousrikollinen, sinä itse olet perinyt vain sujuvan valehtelemisen taidon. Väität esimerkiksi, että viime vuosina tapahtunut massiivinen ja laiton haittamaahanmuutto maahamme olisi hyvä asia meille suomalaisille, mitä se ei varmasti ole. Ei tarvitse kuin vilkaista näitä Lähi-Idästä tulleita veteliä notkujia ja diskoläpsyttäjiä, niin varmasti ymmärtää ettei näiden maahan rahtauksella Suomen köyhälistön hätä pakene.

    Reply
    • 12.4.2018 at 22:04
      Permalink

      Ehkä appiukko Jaakko Laakso on myös tuonut panosta isän lisäksi siihen ”totuuden ” puhumiseen.

      Reply
  • 12.4.2018 at 18:35
    Permalink

    No, faktat on vihervassareille aina ollut kipeä paikka… jos joku jossain erehtyy mainitsemaan tosiasioita, niin heti alkaa ulina… kas kun ei syyttäny Sipilää rasismista tai fasismista…
    Näillä vihervassuilla tuntuu olevan ihan oma ulottuvuus/maailma jossa ne majailee ja sieltä käsin julistavat ”ilosanomaansa”…

    Reply
    • 12.4.2018 at 19:28
      Permalink

      Viheriät ja vasemmisto saisivat kaikin mokomin elää omassa mielikuvitusmaailmassaan jos aiheuttaisivat vahinkoa vain omilleen, mutta kuten kautta maailmanhistorian on tapahtunut, niin ne totalitaristien luodit kantavat sieltä utopiasta reaalimaailmaan tappamaan normaaleja ihmisiä.

      Reply
  • 12.4.2018 at 23:13
    Permalink

    Uuskommunismia globalisaation ja EU:n muodossa kannattava keskustan Sipilä on vihreiden, vasemmiston, demareiden, rkp:n ja kokoomuksen kera samanlaista maanpetturi koplaa.
    Eduskunnassa pyörii poliittinen teatteri kansan hämäämiseksi. Teatterin kuiskaajana häärää George Soros voitelu rahoineen.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.