Koiranomistajat tehneet 3 rikosilmoitusta nakkeihin kätketyistä ongenkoukuista Länsi-Uudenmaan poliisille

5
Mainos
Koiranomistajat ovat viime päivinä olleet huolissaan maastosta löytyneistä nakinpalasista, joiden sisältä on löytynyt ongenkoukku.

Aihe on herättänyt laajalti keskustelua sosiaalisessa mediassa ja tiedotusvälineissä. Ilmoittajat ovat epäilleet, että asialla on henkilö, joka ei pidä koirista ja motiivina voisi olla lumesta esiin tulleet koiran jätökset.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos on tähän mennessä saanut asiasta 3 rikosilmoitusta, joista kaksi on tapahtunut Kirkkonummella ja yksi Raaseporissa. Poliisi muistuttaa, että kyseessä on eläinsuojelurikos, josta voi saada sakkorangaistuksen tai enimmillään kaksi vuotta vankeutta.

Poliisin mielestä syytä paniikkiin ei ole. Koiran kanssa ulkoilusta selviää hyvin noudattamalla normaalia huolellisuutta ja tarkkaavaisuutta. Mikäli syöttejä havaitsee, ne on syytä kerätä pois koirien ja lasten ulottuvilta. Jos mahdollista, niin koskematta suoraan syöttiin, esim. muovipussin avulla.

Mainos

Poliisi tutkii asiaa ja toivoo mahdolliseen tekijään liittyviä havaintoja puhelimitse 0295 413 031 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.espoo@poliisi.fi

Lähde: Poliisi

5 KOMMENTIT

  1. ja minä teen rikos ilmoituksen kevät pilli farkuista miehillä ja liian pienistä slipoovereistä napa näkyy

    ja Kevättä Nänneissä

    Esimerkki mitä valtamedian viihde-osasto on saanut aikaan
    Miksi tämä liberaali maailma ja liberaalit ihmiset ovat niin kujalla
    Historiaa alku syyt
    seka sikiöiden huono laatuisen * siemen-nesteen tulos
    miksi olemme tässä idiotismin tilassa nyt vuonna 2018
    THE LINES
    A personal collection of the Soul Train dance lines during the 1986 – 1987 season.
    .youtube.com/watch?v=U_PIFt-ss48
    Voisin veikata että nuo Aivottomat joraajat ovat siirtyneet poliitikaan jossain vaiheessa
    Mitä heidän pääsään liikkuu hötkyilesään villisti *muusiikin rytmi koneiden* * tahdissa
    tuskin mitään
    paitsi joku huume sekoitus
    kokaani Lsd amfetaminia sekaisin *sateenkaari coctail* ja lavalle
    Huumeet on ostettu tämän ohjelman kuvaajalta ja tuottajalta
    pistäkää pirulttanne ääni pois tästä videosta
    ja kuunelkaa samalla progresiivista death metallia
    voi kertoa ensimäinen kommentti on
    onpas rytmi tajuttomia joraajia lavalla
    hitaita mumoja ja pappoja jaloiltaan ja päästään saatana

  2. Kuinkahan monta rikosilmoitusta ”vastuullisista” koiran omistajista pitäisikään tehdä, kun juoksettavat piskejään vapaina toisten tonteilla, eikä piskien mielestä siinä ole mitään vikaa.

  3. Jos tekijät ovat ”rikastuttavia” muslimeita, eläinsuojeluyhdistys vetäytyy kuoreensa kuin kilpikonna. Mikäli kyseessä on kanta-asukas, niin hän on ilmeisen häiriintynyt henkilö tai tappiin asti koiranpaskasta ”tarpeekseen” saanut. Näin keväällä sulavan lumen alta paljastuvat kaikki yllärit mitä talven aikana on puistoihin ja maastoon kylvetty. Koiran jätökset ovat yleismaailmallinen riesa, joita vihaavat kaikki, jotka eivät omista koiraa. Koiranomistajat saattavat nähdä valtavasti vaivaa koirastaan erinäisin tavoin, mutta niiden jälkien siivoaminen aiheuttaa neliraajahalvaustilan.

  4. Noille kiinni jääneille 20 vuotta pakkohoitoa ilman ulospääsyn mahdollisuutta.Johan lähetee myrkytyshalut.Noita myrkkysyöttejä voivat myös kersat syödä joten asia on astetta vakavampi. Oma kokemus eläinten vihaajista ovat vanhat känkkäset vanhukset joilla alkaa yläkerta pehmentyä.

  5. Vain henkisesti sairas ihminen tekee koirille moisia ongenkoukkunakki ansoja. Terve järkinen olisi sujauttanut syötit erään kahvia ja nakkeja popsivan ministerin salkkuun.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.