Suomi 100 -juhlavuosi onnistui ja vaikutti laajasti

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi 2017 oli suomalaisten mielestä onnistunut ja juhlavuoden nähdään vaikuttaneen laajasti suomalaiseen yhteiskuntaan. Suuri enemmistö eli yhdeksän kymmenestä pitää juhlavuotta onnistuneena.

Tilastokeskuksen tuoreen Suomi 100 -seurantatutkimuksen mukaan suomalaiset kokevat juhlavuoden voimistaneen yhteenkuuluvuuden tunnetta ja syventäneen itsenäisyyden merkitystä. Myös itsenäisyyden juhlinta muuttui iloisemmaksi.

”Itsenäisyyden satavuotisjuhlavuodella oli suuri merkitys suomalaisille. Vuosi antoi enemmän kuin etukäteen ajateltiin. Siitä kasvoi ainutlaatuinen yhteisöllinen kokemus, joka yhdisti ihmisiä Suomessa ja ulkomailla”, sanoo Suomi 100 -juhlavuoden pääsihteeri Pekka Timonen valtioneuvoston kansliasta.

Valtioneuvoston kanslia on selvittänyt monivuotisessa seurantatutkimuksessa* suomalaisten tietoisuutta ja näkemyksiä itsenäisyyden satavuotisjuhlavuodesta. Tilastokeskuksen vuosina 2015–2018 toteuttaman kuusivaiheisen tutkimuksen viimeisen osan tulokset julkistettiin tänään.

Juhlavuosi voimisti yhteenkuuluvuutta

Neljä viidestä (83 %) suomalaisesta kokee juhlavuoden vahvistaneen yhteenkuuluvuuden tunnetta Suomessa. Tutkimustulokset kertovat myös, että ylivoimainen enemmistö (94 %) kokee juhlavuoden vahvistaneen Suomen mainetta kansainvälisesti.

”Yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistuminen on erityisen ilahduttavaa, sillä se kertoo yhdessä-teeman ja juhlavuoden uudenlaisen toteutustavan onnistumisesta. Uskon, että juhlavuosi jätti merkittävän ja pysyvän jäljen”, Pekka Timonen iloitsee.

Seurantatutkimuksessa on tarkasteltu myös tyytyväisyyttä yleiseen ilmapiiriin Suomessa. Ensimmäiseen, syksyllä 2015 tehtyyn mittaukseen verrattuna tyytyväisten joukko on kasvanut selvästi. Nyt yli puolet suomalaisista (58 %) on vähintään melko tyytyväinen ilmapiiriin, kun aiemmin tätä mieltä oli noin joka kolmas (37 %). Naisten ja miesten välillä tyytyväisyydessä ei ole eroa. Eri ikäryhmistä erityisen tyytyväisiä ovat nyt 15-24-vuotiaat nuoret (71 %).

Uusia sävyjä itsenäisyyden juhlintaan

Yli yhdeksän kymmenestä (93 %) suomalaisesta on tyytyväinen itsenäisyyden juhlavuoden toteutukseen. Tyytyväisyys kasvoi tasaisesti läpi juhlavuoden ja mielipiteet ovat samansuuntaisia iästä ja asuinpaikasta riippumatta. Myönteisimmin juhlavuotta arvioivat nuoret.

Tutkimus paljastaa myös muutoksen tavassa juhlia itsenäisyyttä. Puolet suomalaisista kokee itsenäisyyden juhlinnan uudistuneen juhlavuoden myötä. Kolme neljästä itsenäisyyspäivää viettäneestä koki juhlinnan iloisemmaksi kuin aiemmin ja joka neljäs juhli jo itsenäisyyspäivän aattona. Puolet juhlijoista sanoo päivän vietosta tulleen itselleen aiempaa tärkeämpää.

Lähes 800 000 suomalaista liputti myös itsenäisyyspäivän aattona ja yli 600 000 ihmistä vietti yhteistä kahvihetkeä 5.12. iltapäivällä. Itsenäisyyspäivä herätti enemmistössä myönteisiä tunteita. Yhdeksän kymmenestä on kokenut ylpeyttä kotimaasta, iloa ja onnellisuutta sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Uusien juhlinnan muotojen toivotaan muodostuvan perinteeksi. Tärkeimmäksi nostetaan iloinen itsenäisyyden juhlinta, mutta myös sinivalkoisia valaistuksia ja yhteisiä hetkiä ystävien kanssa halutaan kokea jatkossakin. Yli puolet toivoo Suomen lipun aiempaa laajempaa käyttöä.

”Juhlavuosi tarjosi mahdollisuuden päivittää tapaa juhlia Suomea ja tuoda siihen uusia sävyjä. Hienoa, että näin myös tapahtui. Nuorten vahva rooli kertoo, että nämä teemat kantavat myös tulevaisuudessa”, Timonen arvioi.

Suomi 100 -juhlavuoden eri osa-alueiden tutkimusta ja vaikutusten analysointia tehdään parhaillaan. Loppuraportti valmistuu kesällä.

Lähde: Valtioneuvosto

6 thoughts on “Suomi 100 -juhlavuosi onnistui ja vaikutti laajasti

  • 12.4.2018 at 21:14
    Permalink

    Niinpä niin,Sauli 100 onnistui,mutta kaikki ei ole tyytyväisiä.

    Reply
  • 12.4.2018 at 21:26
    Permalink

    Voi kuinka kauas kansasta ja sen tunteista valtioneuvosto onkaan etääntynyt. Eduskunta, valtioneuvosto ja valtiohallinto, kaikki elävät jossain kyöpelivuoden nahkuritornissa, etäällä kansasta. tietämättä tai haluamatta tietää mitä kansa ajattelee tai mitkä sen tunteet ovat.

    Ja kaikki tämä muutamien desanttien mahdollistamana.

    Reply
  • 13.4.2018 at 05:39
    Permalink

    Osittain suurimmaksi osaksi paskaa ja rahan tuhlaamista turhuuteen jolla ei ollut Suomen kanssa mitään tekemistä. Koodaribussi Afrikassa (30 000 €), 100 vuotta demokratiaa, Suomi juhlii Liberian niemimaalla ja Latinalaisessa Amerikassa (2000 €) tai pakolainen (80 000 €) Linttanaama väkivaltaa ihannoiva Paleface Suomi 100v toimikunnassa, ei helvetti.
    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/206117-kansanedustaja-jarkyttyi-suomi-100v-juhlien-rahankaytosta-monikulttuurisuudella-ei

    Reply
  • 13.4.2018 at 06:52
    Permalink

    Pääsihteeri Pekka Timonen. Haiskahtaa Neuvostoliittolaiselta titteliltä. Ilmankos neuvostovaltio eli valtioneuvosto on antanut täysin harhaan johtavan lausunnon.
    Suomi on tuhottu itsenäisenä valtiona. ainoastaan rikolliset poliitikot ja virkamiehet ja oligarkki liikemiehet ovat tyytyväisiä Supmen itsenäisen tasavallan tuhoamisesta monikulttuurisuudella, EU:lla ja globalisaatiolla.

    Reply
  • 13.4.2018 at 09:16
    Permalink

    Päinvastoin koko ”juhlavuosi” oli irvokkainta mitä Suomen historiassa on nähty. Maanpetturit ja punikit ”juhlivat” 100-vuotiasta Suomea.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.