Ville Niinistö: Hallituksella on kädet syvällä nuorten taskuissa

8
Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö suomii hallitusta siitä, että se leikkaa nuorilta.

Niinistö kirjoittaa Facebook-sivullaan:

”Hallituksen ällistyttävimpiä moraalisia keikautuksia on väite kuinka leikata pitää ”koska ei voi elää jatkuvasti kädet tulevien sukupolvien taskussa.” Tätä viimeksi eilen väitti valtiovarainministeri Orpo (kok).

Keiltä hallitus sitten eniten leikkaa? Nuorilta. Koulutuksesta, opiskelijoilta. Tulevien aikuisten sukupolvilta. Hallituksella on kädet syvällä nuorten taskuissa.

Eikä sitä edes näytä yhtään hävettävän leikata nuorilta ja luoda lasten luokkayhteiskuntaa. Ensi vuonna leikkauslinja vain jatkuu: hallitus aikoo jäädyttää korkeakouluindeksin ja perusturvan, opintotuen hallitus jo poisti kokonaan indeksistä. Eli hallitus aikoo leikata lisää koulutuksesta ja köyhiltä. Samaan aikaan neljän miljardin euron yritystuista ei aiota leikata senttiäkään.

Asiat voi tehdä toisin. Panostetaan tulevaisuuteen ja nuoriin.”

Samaa asiaa käsittelee Niinistön myöhemmin tekemä toinen päivitys, joka kuuluu näin:

”Hei nuoret! Petteri ja Juha hallituksesta tässä!

Meistä teidän pitäis hankkia lapsia. Leikattiin sit koulutuksesta ja opintorahasta. Ja helpotettiin teidän duunien määräaikaistamista ja irtisanomista.

Että hankkisitte nyt lapsia ja aktivoituisitte! Ei saa elää tulevien sukupolvien taskusta!”

Lähde: Facebook

8 KOMMENTIT

  1. Myös Viktor Orbán pääsi aikoinaan Sorosin stipendin turvin opiskelemaan Oxfordin yliopistoon.

    Soros on rahoittanut *riippumattomien kansalaisjärjestöjen* ANTEEKSI MITÄ*

    kautta muun muassa koulutusta, terveydenhuoltoa ja riippumatonta mediaa. Hän on perustanut Budapestiin Keski-Euroopan yliopiston CEU:n, jossa on opiskelijoita pääasiassa Itä-Euroopasta, entisen Neuvostoliiton alueelta sekä Aasiasta ja Afrikasta.

    Blacklifes matters saa tukea ääri vasemmisto sa tukea soros on nazien kätyri

    suomen valtamedian toimittajat ovat sorosin kätyreitä siis oikeasti hieno juttu
    juuri pidetty vaalit voitto murska lukemin
    niin HUOM VIHREIDEN EU Edustaja vinkuu demokratian puutumissa unkarissa Eu ssa
    en oikeasti tajua

    Viktor Orbánin vaalivoitto kiristää EU:n ja Unkarin suhteita: ”Varoitusten aika on ohi”
    Euroopan parlamentin raportti syyttää hallitusta demokratian, oikeusvaltion ja kansalaisten perusoikeuksien polkemisesta.
    Jaa artikkeli

    Teppo Tiilikainen
    EUROOPPA 12.4.2018 16:34
    LUXEMBURGIN ulkoministeri Jean Asselborn kiirehtii EU:lta vastatoimia Unkarin pääministerin Viktor Orbánin politiikkaa vastaan. Hänen mukaansa Saksan, Ranskan ja muiden jäsenvaltioiden pitää reagoida nopeasti, jos ne haluavat estää eurooppalaisten arvojen tuhoutumisen.

    Asselbornin vaatimus saa tukea Euroopan parlamentin raportista, joka syyttää Unkaria demokratian, oikeusvaltion ja kansalaisten perusoikeuksien polkemisesta. Raportin esittelijä, hollantilainen europarlamentaarikko Judith Sargentini suosittelee, että Unkariin kohdistettaisiin samanlaisia kurinpitotoimia, joita on kaavailtu Puolaa vastaan.

    ”Varoitusten aika on ohi”, vihreitä edustava Sargentini sanoo. ”Euroopan unionin on ryhdyttävä tosissaan puolustamaan oikeusvaltion periaatteita.”

    EU:ssa pohditaan parhaillaan mahdollisuuksia rajoittaa tukirahoitusta niiltä jäsenvaltioilta, jotka rikkovat säännöllisesti oikeusvaltion periaatteita. Keskustelussa on viitattu ennen kaikkea Puolaan, jonka nationalistihallitus kiistelee EU:n kanssa oikeuslaitoksen riippumattomuudesta ja turvapaikkapolitiikasta.

    EU:n komissio on uhannut Puolaa äänioikeuden menetyksellä unionin päätöksenteossa. Puolan hallitus on käynyt viime viikkoina komission kanssa tiiviitä neuvotteluja, ja lopullisia päätöksiä odotetaan lähiaikoina.

    Puola pyrkii sopimaan kiistat hyvissä ajoin ennen seuraavan kauden budjettineuvotteluja. Puola nauttii tällä hetkellä EU-maista kaikkein suurimpia tukia.

    SARGENTININ raportissa viitataan sananvapauteen, tutkimukseen ja kokoontumisvapauteen kohdistuviin rajoituksiin Unkarissa. Sen mukaan pääministeri Viktor Orbánin hallitus vaikeuttaa kansalaisjärjestöjen toimintaa ja loukkaa sekä vähemmistöjen että pakolaisten oikeuksia. Raportissa syytetään hallitusta myös korruptiosta.

    Kansalaisvapauksien valiokunta äänestää raportista kesäkuussa. Parlamentin käsittelyyn se tulee syyskuussa.

    Orbánin johtama Fidesz-puolue voitti viime sunnuntaina 8. huhtikuuta järjestetyt parlamenttivaalit murskaavalla enemmistöllä. Puolue sai 134 edustajaa 199-paikkaiseen parlamenttiin, mikä riittää maan perustuslain muuttamiseen.

    Tutkijoiden mukaan Fideszin viesti upposi varsinkin maaseudulla asuviin suuriin ikäluokkiin, jotka muodostavat äänestäjien enemmistön. Sen sijaan maan pääkaupungissa Budapestissa Fidesz voitti vain kuusi kaikkiaan 18 äänestysalueesta.

    Unkarin oppositio on esittänyt syytöksiä vaalivilpistä, ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj on arvostellut vaalikampanjaa puolueelliseksi. Etyjin vaalitarkkailijoiden mukaan hallitus käytti vaalien alla huomattavia summia julkista rahaa laajaan Fidesziä tukevaan mainoskampanjaan, jossa arvosteltiin maahanmuuttoa ja EU:ta. Orbánia puolestaan kiitettiin ”kristillisen Euroopan” puolustajana muslimien invaasiota vastaan.

    ”Uhkaava ja muukalaisvastainen retoriikka, vinoutunut media ja läpinäkymätön kampanjarahoitus kavensivat aidon poliittisen keskustelun mahdollisuuksia”, Etyjin raportissa todetaan.

    Viktor Orbán pääsi aikoinaan Sorosin stipendin turvin opiskelemaan Oxfordin yliopistoon.
    UNKARIN hallitus valmistelee parhaillaan uutta ”Stop Soros” -nimellä tunnettua lakia, joka kiristäisi hallituksen otetta kansalaisjärjestöistä entisestään. Nimi viittaa unkarilaissyntyiseen miljardööriin George Sorosiin, joka on tukenut liberaalia demokratiaa ja yhteiskunnan avoimuutta Itä-Euroopan maissa 1980-luvulta lähtien.

    Myös Viktor Orbán pääsi aikoinaan Sorosin stipendin turvin opiskelemaan Oxfordin yliopistoon.

    Soros on rahoittanut *riippumattomien kansalaisjärjestöjen *VITTU ON PAKSUA

    kautta muun muassa koulutusta, terveydenhuoltoa ja riippumatonta mediaa. Hän on perustanut Budapestiin Keski-Euroopan yliopiston CEU:n, jossa on opiskelijoita pääasiassa Itä-Euroopasta, entisen Neuvostoliiton alueelta sekä Aasiasta ja Afrikasta.

    Lue myös
    Unkari lyö miljardööriä: George Soros on ”kansakunnan vihollinen”, joka haluaa ”miljoona pakolaista”
    ”Parlamentti on enää pelkkä turha rakennus” – EU-maat katsoivat vierestä, kun Unkarista tuli autoritaarinen maa
    ”Ei voida taata, että perheemme jäsenyys on ikuinen” – Viktor Orbánin puolue hiertää ryhmäänsä EU-parlamentissa
    Suunnitteilla olevan lain mukaan kansalaisjärjestöjen olisi ilmoittauduttava Venäjän mallin mukaisesti ulkomaalaisten rahoittamiksi, jos ne saavat ulkomailta vähintään 23 000 euroa tukea vuodessa. Maahanmuuttokysymysten kanssa tekemisissä olevien järjestöjen olisi haettava toimilupa sisäministeriöstä ja maksettava 25 prosentin veroa ulkomaisesta rahoituksesta.

    Unkarin kansalaisvapauksien liiton toiminnanjohtaja Stefania Kapronczay pelkää, että uusi kansalaisjärjestölaki pakottaa Sorosin tukemat järjestöt lopettamaan toimintansa.

    ”Tilanne on kauhistuttavaa vakava”, hän sanoo.

    Oppositiopuolueilla ei ole mahdollisuuksia estää hallituksen ajamia lakeja. Suurin oppositiopuolue, äärioikeistosta kohti keskustaoikeistoa siirtynyt nationalistipuolue Jobbik sai 26 paikkaa ja sosialistit 20 paikkaa parlamenttiin.

    YOU TUBE
    SHOCKING George Soros admits *Nazi collaboration* with no regrets

    A 1998 interview by Steve Croft of 60 Minutes of George Soros which Anderson Copper

    Arrest George Soros! *Nigel Farage* ORDERS the EU Parliament

    vähän eri meiniki kuin tällä pellellä

    vihreiden arvojen suvakki epädemorkattista diktatuuria fasismia
    kansan äänestyksillä
    ei väliä Eu pellellä Varoitusten aika on ohi”, vihreitä edustava Sargentini sanoo. ”Euroopan unionin on ryhdyttävä tosissaan puolustamaan oikeusvaltion periaatteita.”

    Mietikää mitä se on tehnyt
    kun nämä EU Idiootit ovat puolustaneet *oikeusvaltion periaatteita.”
    koko helvetin eurooppa terrorismi uhan alla eikä vain uhan

    *oikeusvaltion periaatteita.”Ei nämä uhraa oman kantaväestön turvalisuuden
    tämän ylevän paskansa takia

    *oikeusvaltion periaatteita.”kysymys noudatavatko nämä pakolaiset esim ruotsissa
    *oikeusvaltion periaatteita.VAI NÄYTÄVÄTKÖ HE SILLE PERSETTÄ
    TAAS KYSYMYS

    Miteikkä suomen kuvalehti puolustaa George Sorosia

    kun suurinpiirtein kaikki tietävät mitä hän tekee
    ja yritää vaikutaa rikolisin keinon rahalla lahjomalla
    euroopan väestön koostumuksen muutamiseen
    että nämä maat täytään pakolaisilla vieras kuultuureilla islamisteila

    olen taas sanaton

    • Mitä siitä jos Orban todellakin opiskeli Sorosin stipendillä? Taitaa vaan olla valtamedian eksytys yritys ja Orbanin saattaminen huonoon valoon.
      Valtamedia aloitti saatanallisen Unkarin ja Orbanin vastaisen kampanjan heti kun Unkarin vaalitulos selvisi. Maalittamisen takaa löytyy George Soros.
      Juha Ahvio kirjoittaa plogissaan Sorosista:
      -Pidä ennen kaikkea mielessäsi se, että Soros on omasta mielestään – varsin vaatimattomasti – jonkinlainen jumala, messiaaninen maailman vapahtaja”.
      Siis täydellisen hullun puhetta.Ateisti George Soros pitää itseään jumalana ja messiaana.

      Silti EU johtajat ja Sipilän hallitus etunenässä kumartaa sorosia maahan saakka ja tietenkin korruptoitunut valtamedia toimii täysin Sorosin airueena mädättäen kansan moraalia seksuaalisillla vääristymillä ja peukuttaen monikulttuurista kansallista itsemurhaa, joka tuutista.

  2. George Soros SK -EU VIHREÄT Love you- SK Teppo Tiilikainen oikeusvaltion periaatte love you more

    Soros on rahoittanut *riippumattomien kansalaisjärjestöjen*

    kautta muun muassa koulutusta, terveydenhuoltoa

    *ja riippumatonta mediaa*

    Tämä on jo niin paksua kuraa suomen kuvalehdeltä
    että minulta lähtee laatta
    pelkästään tämän paskan valehtelun takia

    siis tehkää nyt jumalauta joku JSN Tästä jutusta kantelu
    tämä on puhdasta viher vasuri liberaali toimittajan propagandaa
    unkarin kansan äänestyksen mitätöinti journalismia
    väärin äänestetty

    Unkarin kansalaisvapauksien liiton toiminnanjohtaja Stefania Kapronczay pelkää, että uusi kansalaisjärjestölaki pakottaa Sorosin tukemat järjestöt lopettamaan toimintansa.

    ”Tilanne on kauhistuttavaa vakava”, hän sanoo.
    HOLY SHIT

  3. Ville Niinistö käy vaalikampanjaa.
    Ville Niinistöllä unohtuu se tosi asia että vihreiden väkisin ajamalla ilmastonmuutos kusetuksella on paljon köyhdyttävämpi vaikutus kuin millään muulla. Kaikki näet kallistuu samalla veroja on pakko nostaa vaikutukseltaan satoja euroja per vuosi seuraavat viisi vuotta, Kun kivihiilivoimalat sitten aikanaan pysäytetään pysähtyy koko yhteiskunta.

  4. Kuinka suomalainen valtamedia syötti lukijoilleen feikkiuutisen!
    Vastavalkea on julkaissut jutun jossa suomalainen valtamedia jäi housut kintuissa kiinni.
    24.09.2015 11:03, 12608 lukukertaa

    Alla Vastavalkean sivuilta kopioitu teksti osittain. Pidempi versio löytyy heidän sivuiltaan.

    SUOMEN VALTAMEDIASTA ainakin Suomen Kuvalehdessä, Ilta-Sanomissa ja Iltalehdessä sekä sotilaille suunnatussa Suomen Sotilas -lehdessä julkaistiin 27.8.2015 uutinen Ukrainassa kuolleiden venäläissotilaiden määrästä ja heidän perheilleen maksetuista korvauksista. Tämä uutinen paljastui sittemmin väärennökseksi kirjoittaa Vastavalkea.

    Iltalehti ja Nina Leinonen ensimmäisenä höpläytettävänä

    Iltalehti ehätti ensimmäisenä Suomessa uutisoimaan tämän feikkiuutisen. Torstaina 27.8.2015 klo 1.43 ilmestyi Iltalehden verkkosivustolle Nina Leinosen kirjoittama uutisartikkeli ”Asiantuntija: Ukrainassa kuollut 2 000 venäläissotilasta”.

    Uutisen vakuuttavuutta lisättiin käyttämällä otsikossa sanaa asiantuntija.

    Nina Leinonenhan on juuri se Iltalehden toimittaja, jota ei akkreditoitu Donetskiin. Tästä suivaantuneena hän kirjoitti Iltalehteen tiistaina 18.8.2015 klo 21.36 Näkökulma-artikkelin ”Olen objektiivinen, mutta en lojaali”.

    Tuon otsikon voi tietysti ymmärtää monella tapaa. Jos objektiivinen on sama kuin totuudellinen, objektiivisuuden katoamiseen meni 8 vuorokautta 4 tuntia ja 7 minuuttia. Jos sitä oli koskaan ollutkaan.

    Ilta-Sanomat hyvä kakkonen — asialla Jari Alenius

    lta-Sanomat ehätti hyvänä kakkosena 27.8. klo 10.15 uutisoimaan saman perättömän tiedon.

    Tämä Jari Aleniuksen kirjoittama artikkeli oli otsikoitu kysymyksen muotoon ”Paljastiko Venäjä vahingossa tappionsa Ukrainassa? – ”2000 kuollut, 3200 vammautunut””. Artikkeli ei kuitenkaan kyseenalaistanut lähteitä enempää kuin uutisen luotettavuuttakaan.

    IS esitti lähteekseen (myös myöhemmin muokkaamassaan versiossa) Novy Region -uutissivuston artikkelin ja Forbes-lehden artikkelin. Forbes-lehden juttu oli tätä kirjoitettaessa (19.9.) vielä kommentoimatta paikallaan.

    IS esitti omana arvionaan, että ”Novy Region -sivustoa (suom. Uusi alue) on pidetty luotettavana uutislähteenä”.

    Venäläinen ”alkuperäislähde” löytyy täältä.

    Lainaan kommenttia IS-artikkelin keskusteluosiosta:

    GenreM 27.8. 15:01
    ”Suomalainen valtamedia taas puhumassa puppua.

    IS:n mukaan jopa 2000 venäläistä sotilas on kuollut ja 3600 haavoittunut Ukrainassa tähän mennessä.
    Lähteenä käytetään ukrainalaista mediaa, joka puolestaan lainaa venäläistä huuhaa-sivustoa nimeltä BS-life.ru.

    BS-life.ru on huijausuutisia julkaiseva ”uutissivusto”, joka aloitti toimintansa pari vuotta sitten. Sivuston toimintaideana on lainailla uutisia muilta sivustoilta (omaa varsinaista toimitusta sivustolla ei ole) ja näitä yhdistelemällä kasata kokoon erilaisia salaliittouutisia ja huuhaateorioita.

    Sama suomalainen valtamedia, joka on oitis tuominnut MV-lehden huuhaa-sivustoksi, auliisti esittää venäläisellä vastinesivustoilla esitettyjä väitteitä ”totuuksina” tai vähintään ”uskottavina”, jos ne vain sopivat valtamedian omaan agendaan.”

    Muidenkin kommenttien perusteella on nähtävissä, että lukijoiden kriittisyys ja samalla kyky ottaa asioista itsenäisesti selvää on lisääntynyt. Kysyä sopii, kuinka kauan nämä perättömiksi osoittautuvat sensaatiojutut jaksavat herutella euroja iltapäivälehdille.

    On myös todettava, että kun lukijoiden kyky ottaa uutisten taustoista selkoa ylittää jo selvästi toimittajien kyvyn, valtamedian toimittajien taso on lähinnä ala-arvoinen.

    Kolmanneksi uunotettavaksi valtamediasarjassa selvisi Suomen Kuvalehti

    Suomen Kuvalehden reaktioaika eli julkaisuhetki klo 13.55, ts. vain 3 tuntia 40 minuuttia Ilta-Sanomille hävinneennä, edustaa hyvää kansallista höpläytymistasoa.

    Toki tasokas media olisi tuossa ajassa jo kyennyt selvittämään uutisen väärennösluonteen. Mutta eipä Suomen Kuvalehti siihen kyennyt.

    Sen kunniaksi on mainittava, että se ensimmäisenä myönsi uutisen olleen väärennös. Tämä tapahtui sunnuntaina 30.8. klo 12:32. Tässäkin siis väärennetty uutinen ehti olla voimassa ja vaikuttaa hiukan vajaat kolme vuorokautta.

    Suomen Kuvalehden sekä alkuperäisen uutisen että sen väärennökseksi ilmoittavan uutisen kirjoitti toimittaja
    *Teppo Tiilikainen. * Sorosin Kätyri
    Lehden sisällöstä vastaava päätoimittajahan on televisiossakin ahkerasti kommentoiva Ville Pernaa.

    Suomen Kuvalehdelle väärennetyn uutisen välittäminen tiesi melkoista uskottavuuden menetystä.

    Merkittävä väärennöksen paljastaja ja taustojen selvittäjä on myös Ruslan Leviev, joka artikkelissaan ”Debunking the fake article on 2000 Russian soldiers killed in Donbas everyone fell for” selvittää laajasti prosessin taustoja.

    Mediaprosessia tarkastelee myös Dan Brown artikkelissaan ”Who slipped? How fake report on ‘Russian soldier deaths’ in Ukraine set MSM on fire”.

    Lisää voi aiheesta lukea pidemmin Vastavalkean sivuilta.

    Näin siis Feikkiuutisista. MV:n oikaisut ovat yhden käden laskettavissa vuoden ajalta, ja yksikään ei ole näin törkeä, missä syötetään näin raakoja valheita. MV on toiminut harrastepohjalla. Iltasanomia ja Iltalehteä rahoitetaan lukijoiden toimesta, mikä tekee tästä vielä entistä törkeämmän.

    Näissä jutuissa puhutaan että 2000 on kuollut ja 3200 vammautunut. Sotkeudutaan suurvaltapolitiikkaan. Se on muuten helvetin paljon isompi juttu, kuin plokisti Uuninpankkopojan silmät sippuralla tarkkailemat väärät profiilit. Ei muuta.

  5. onko keneläkään muulla tullut tunnetta tämän 80 toimittajan hurskastelu vetoomuksen jälkeen että haistakaa nyt vit.. vielä vahvemmin
    esim kuka vainoaa ja ketä
    Kärkkäinen boikottiin – Adressit.com
    /www.adressit.com/karkkainen_boikottiin
    Kärkkäinen boikottiin. Tavarataloketju J. Kärkkäisen ilmaisjakelulehdessä Magneettimediassa on annettu paljon tilaa juutalaisvastaisille näkemyksille. Lehden päätoimittaja on Juha Kärkkäinen, joka on myös tavarataloketjun perustaja ja toimitusjohtaja. Lehden levikki on 363 tuhatta taloutta. David Duke: Juutalainen …

    HS: Menestyvällä kauppiaalla tuomio ja äärikytkentöjä – verkkouutiset.fi
    Yhteistyö harkinnassa: moni yritys ei hyväksy Kärkkäisen toimintaa .
    Ylivieskan kauppias Kärkkäiselle tuomio Alajärvellä | Pohjalainen
    Tavaratalokauppias Juha Kärkkäinen boikoteista: ”Finlaysonin lähdön …
    .kauppalehti.fi/uutiset/tavaratalokauppias-juha-karkkainen…
    Kärkkäinen toimittaa tarvikkeita uusnatseille – Kirvesvalmistaja järkyttyi …iltalehti.fi/uutiset/201701232200058326_uu.shtml
    HS: Juha Kärkkäisen uusnatsikytkökset hiertävät suomalaisyrityksiä ..
    Neljä yritystä lopettanut yhteistyönsä Kärkkäisen kanssa – Fazer …
    kaleva.fi/uutiset/talous/nelja-yritysta-lopettanut-yhteistyonsa…/777663/
    Fiskars kypsyi J. Kärkkäisen toimintaan – lopettaa kaiken yhteistyön …
    /www.uusisuomi.fi/.
    Kärkkäinen toimittaa tarvikkeita uusnatseille – Kirvesvalmistaja järkyttyi …
    iltalehti.fi/uutiset/201701232200058326_uu.shtml
    SIIIS MITEN NÄMÄ 80 TOIMITTAJAA KEHTAA
    lisää Valtamedian Vainottuja
    Tämä Brother Christmasin tiedotus­tilaisuudesta selvisi: Ei näyttöä väärin­käytöksistä, nosti 15 500 euroa palkkaa Ilta-Sanomat Kotimaa
    Erityistarkastuksessa ei löydetty Brother Christmasin taloudenpidosta väärinkäytöksiä – Ari Koponen: ”Hallitus menee …
    Brother Christmas itku kurkussa tilienjulkistuksessa – MTV seurasi
    Tänään Sitä Ennen Valtamedia Sytytää Soihdut ja polttavat ihmisen roviolla
    lööpit vinkuen rahasta ahneudesta
    täydelistä empati moraali kyvytömyttä osoitaen kuten aina näissä saman tyylisissä Jutuissa
    heidän ainoan oikean moraali arvojen ristiin naulitsemis operatioisaan
    No pistäkää hakusanaksi Brother Christmas
    Tätä paskaa on 100 juttuja
    Lisää Vainottuja
    Täydellinen Hiljaisuus Jo tänään Oman Pojan MTV3 PERVON Touhuista
    Ilmeisesti Ne sala kuvatut Eivät Olekaan Mitään
    Uhreja Kun Sen Tekee Mtv3 Median Edustaja
    Kun Jotain Paljon Lievepää Tapahtuu
    Lööpit Kirkuvat Taaas Ja rahasta
    Aku Louhimies ei ohjaakaan Tampereella – Tässä syy | Tamperelainen
    Naisten nöyryyttämisestä syytetty Aku Louhimies joutui piinapenkkiin …
    /www.aamulehti.fi/…/naisnayttelijoiden-noyryyttamisesta-syytetty-aku-louhimie…
    Näitä Lööpeja Rahasta On miljoona
    Siis Kun Mtv3 Työntekijä Tekee jotain Pahempaa Heidän Oma brandisä Kärsii Siitä
    Ehkä Jopa Tulee Rahallisia Tappioita Joka on Heille Se kamalin Asia
    eli sen takia he tekevät kaikkensa pimitääksen nämä asiat
    se haitaa bisneksiä
    mutta kun joku toinen syylisty lievempiin tekoihin nämä iltapäivä lehdet Mtv 3 Repivät Siitä Kaikki Dollarit Irti
    Eli tienaavat sillä

    *Outoa eivätkö he Halua Tienatakaan *Omien Poikien *Sexuaali Skaandaaleilla*

    *Todella outoa* mikseivät

    Miksei Ole etterissä 100 juttua

    MTV3 Työn tekijä kuvasi pornoa kulli pystyssä uhriensa eli naisten

    tai siis no nyt nillä naisilla ja* nais uhreilla ei olekaan mitään merkitystä*

    *mee too otetaan taas esille jossain toisessa yhteydessä *

    Merja Ylianttila Mtv 3 Toteaa Kylmästi
    jos nyt vaan annetan näiden narttujen nuolla haavansa yksinään

    sehän oli heidän oma vika kun tekijänä suuri jeesus valtamedian pamppu Mtv3 lla joku oikeasti ..vitun pervo

    Merja Ylianttila Puhelin Soi Ja he Keskustelevat Tämän Kyseisen Heran Tulevasta Palkankorotuksesta
    Puhelu Lopuu Voi Hyvin Nähdään Huomenna Koita nyt Pärjätä
    Vaikka Kamalaahan Tälläinen Julkisuus On sinua Kohtaan Ja Niin Väärin
    Saatanan Mv Tekisi Mieli Hirtää ne Munista Puuhun
    Merja Raivoaa
    Siis Puhelimen Toisessa Päässä Juuri Tämä pervo Sala kuvaaja Jolla ei ole Uhreja
    Hän On Valemedia *MV n uhri*
    luottetavan median ja pervoilun Mtv 3 Tyyppi
    1000e kussa liksaa ennemän tuloilaan

    Nämä valtamedian *huorat*toimittajaksi itseään kutsuvat
    ovat vastenmielisiä loisia
    sen takia pyydän mietikää kaksi kertaa ennen kuin klikalette näitä
    Brother Christmasin verratavia juttuja
    kysymällä itseltäsi haluatko tukea näitä pahimpiin koulukiusaajiin verratavia
    valtamedian rahan huoraus lööppejä tehtailevia saatanan sadisti toimiitajia
    ja heidän vale *uutisiaan*
    vaikka eihän tämän tyylinen toiminta ole edes journalsmia vaan jotain ihan muuta
    Erityistarkastuksessa ei löydetty Brother Christmasin taloudenpidosta väärinkäytöksiä – Ari Koponen: ”Hallitus menee …SILTI UUSIKSI KYSYKÄÄ ITSELTÄNNE MIKSI
    KENEN SYY

  6. Ei pidä unohtaa mitkä KAIKKI puolueet olivat ”eduskunnassa” poistamassa lasten IHMISOIKEUKSIA ?

    Finnlex: Suomen perustuslaki 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkausket … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Eli ”perustuslain” mukaista kastijärjestelmää ovat olleet luomassa ja hyväksymässä myös ”vihreät”, jotka myivät periaatteensa homojen adoptio-oikeudesta !

    ( Sanomat24 keskustelupalsta käteisen hallitusneuvottelujen jälkeen).

    Rekisteröitynyt keskustelija timpuri: Kerrotaan kokoomuksen suurien velkojen poitsuneen hallitusneuvottelujen aikna yhdessä yössä RKP:n rahoilla . Vaatimuksena pakkoruotsin jatklaminen ja 2 ministreinpestiä ( vaalitulos olisi oikeuttanut puolikkaaseen ministeriin).

    Heidi Hautala oli Brysselistä käsin sanonut hallitus on ostettu, mutta vaiennut heti kun vihreät otettiin mukaan.

    Tämän hallituksen ”suurimmat” saavutukset ovat PL 118 § ( valtiopetos) ja ”laki 444/2012” 3 miljardin euron varastaminen pienyrityksistä pankki-vakuutusloitoksille ( salaiseksi aiottu pankkituki EU-stressitestien pelossa).

    Julkiset todisteet ja julkinen rikosilmoitus : archive.is / kimmoleaks.fi

  7. Pitäkööt vihreä terroristi -puolue turpansa kiinni. Turha hurskastella, että kanta-suomalaisilta leikataan ja viedään tuet. Kuinka Suomen kokoinen kansantalous voi elättää ja hoitaa koko maailman kulkurit ja terroristit.

VASTAA: Sana vapaa. Jokainen vastaa omista kommenteista.