Ministeri Häkkänen: Yksityisyyden suoja nousee digitaalisella aikakaudella ratkaisevaan asemaan

Oikeusministeri Antti Häkkänen osallistui Euroopan neuvoston ministerikomitean puheenjohtajana toimivan Tanskan järjestämään korkean tason konferenssiin Kööpenhaminassa 12. huhtikuuta.

Konferenssin teemana on Euroopan ihmisoikeussopimusjärjestelmän uudistaminen. Kokouksen yhteydessä ministeri Häkkänen tapasi Euroopan neuvoston pääsihteerin Thorbjørn Jaglandin ja Saksan oikeusministerin Katarina Barleyn.

– Ihmiset ovat heränneet yksityisyyden suojan merkitykseen Facebookin tietovuotojen takia. Totesimme Saksan oikeusministerin kanssa, että Euroopan on syytä ottaa yhä vahvempi johtajuus digitalisaation ja uuden teknologian vastuullisesta sääntelystä, Häkkänen sanoo.

Häkkäsen mukaan henkilötietojen suojan merkitys tulee kasvamaan jatkuvasti niin uuden liiketoiminnan, turvallisuuden kuin myös demokratiaan vaikuttamisen kannalta.

– Yhä useammat liiketoiminnot rakentuvat henkilötietojen käyttämisen varaan. Samanaikaisesti on varmistettava tehokas yksityisyyden suoja. Henkilötietojen suojan ja liiketoiminnan toimintamahdollisuuksien välisestä tasapainosta on huolehdittava. Viimeaikojen esimerkit maailmalla henkilötietojen väärinkäytöstä liiketoiminnassa ovat huolestuttavia. Lainsäätäjien on seurattava jatkuvasti maailman nopeaa muutosta ja pidettävä huolta riittävästä henkilötietojen suojasta, Häkkänen totesi.

Ministeri Häkkänen keskusteli pääsihteeri Jaglandin kanssa Euroopan ihmisoikeustilanteesta sekä ihmisoikeuksien ja keinoälyn välisestä haasteesta.

– Totesimme yhteisen huolen ihmisoikeuksien kyseenalaistumisesta eri puolilla Eurooppaa. Euroopan neuvoston yksi keskeisimmistä tehtävistä on ihmisoikeusjärjestelmästä huolehtiminen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimella on äärimmäisen keskeinen rooli ihmisoikeuksien puolustamisessa Euroopassa, Häkkänen totesi.

– Kävimme myös läpi keinoälyn asettamia hyviä ja huonoja puolia ihmisoikeuksille. Keinoälyn hyödyntämisen tulee tapahtua oikeusvaltion pelisääntöjen mukaisesti hallitusti. Tämä on niin yksittäisten kansalaisten kuin myös yritysten ja julkisen hallinnon etu, Häkkänen totesi.

Suomi aloittaa Euroopan neuvoston puheenjohtajamaana marraskuussa 2018.

– Suomen agendalla tulee olemaan keskeisenä Euroopan ihmisoikeustilanne. Olemme huolestuneita erityisesti oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamisesta ja sananvapauden turvaamisesta Euroopassa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen riippumattomuuden turvaaminen tulee olemaan tärkeä teema Suomen asialistalla, Häkkänen sanoi.

Lisäksi ministeri Häkkänen tapasi Hollannin oikeusministerin Ferdinand Grapperhausin.

Lähde: Oikeusministeriö

3 thoughts on “Ministeri Häkkänen: Yksityisyyden suoja nousee digitaalisella aikakaudella ratkaisevaan asemaan

  • 13.4.2018 at 11:50
    Permalink

    Tämä on pahati ristiriidassa sen kanssa että valtihallinto ajaa kaikkea yhteydenpitoa sähköiseen muotoon. Joka kerta kun sanoo jossain luukulla ettei omaa pankkitunnuksia niin jo haukotaan henkeä. Ja vielä useammin unohdetaan se tosiasia että on suuri määrä vanhuksia ja/tai työssäkäyviä joilla ei ole edes tietokonetta. Älyttömästä puhelimesta puhumattakaan.

    Heh, toinen ihmetyksen aihe toistuvasti on normaali kännykkäni. Aina ovat asentamassa jotain ”appia” kännykkään mutta kun se heille ojentaa niin jo on naaman ilme:”Mikä toi on?” Puhelin on puhelin. Kamera on kamera ja tietokone on tietokone. Sekä skanneri on skanneri. Ei niitä passaa yhdistellä. Jos yksi laite menee rikki niin kaikki rampautuu. …niin ja mitenkäs te poltatte cd-levyille ne teidän e-mailinne? Tai printtaatte kännykästä?

    Reply
  • 13.4.2018 at 13:33
    Permalink

    – Suomen agendalla tulee olemaan keskeisenä Euroopan ihmisoikeustilanne. Olemme huolestuneita erityisesti oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamisesta ja sananvapauden turvaamisesta Euroopassa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen riippumattomuuden turvaaminen tulee olemaan tärkeä teema Suomen asialistalla, Häkkänen sanoi.Hmmmm….Janitskin, Korkonen,Halla-aho,Lehto, Kiemunki , Järvenpää ect…ei koske kanta-asukkaita. .

    Reply
  • 13.4.2018 at 15:06
    Permalink

    Hyvin on hoitanut ainakin oman yksityisyytensä. Hajuton, näkymätön, olematon ja mauton.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.