Mies uhkaili ensihoitajia ja poliisia myrkkykäärmeellä Heinolassa

Myrkkykäärmeet aiheuttivat ensihoidolle ja poliisille uhkaavan tilanteen Päijät-Hämeessä Heinolassa.

Ensihoitoyksikkö oli saanut tehtävän sunnuntaina hieman ennen puolta yötä Heinolalaiseen kerrostaloasuntoon. Paikalla asunnossa oli mies, jolla on lemmikkinään useita myrkkykäärmeitä. Hän oli uhannut paikalle saapunutta ensihoitoyksikköä hallussaan olleella erittäin myrkyllisellä käärmeellä. Käärme oli ollut miehen käsissä ja hän oli uhannut heittää sen ensihoitajien päälle.

Paikalle hälytettyjen poliisipartioiden kanssa tilanne jatkui samanlaisena. Mies oli linnoittautunut asuntoonsa ja uhkaili käärmeellä myös poliiseja. Poliisi keskusteli miehen kanssa puhelimen välityksellä. Viranomaistilanne kesti useita tunteja, mutta lopulta mies saatiin asunnosta ulos neuvottelemalla.

Poliisin saaman selvityksen mukaan asunnossa oli useita myrkyllisiä käärmeitä. Tiedossa ei ollut olivatko käärmeet omissa terraarioissaan vai vapaana asunnossa. Turvallisuussyistä asunto eristettiin loppuyöksi ja maanantaina aamupäivällä paikalle tulleet käärmeiden asiantuntijat menivät asuntoon.

Käärmeitä oli asunnossa viisi ja ne olivat terraarioissa. Käärmeet on otettu toistaiseksi talteen. Alustavien tietojen mukaan kyseessä olleet käärmeet olivat kalkkarokäärme, kobra, puukyy sekä kaksi muuta kyykäärmettä, joiden lajimääritelmä ei ole tässä vaiheessa tiedossa. Asunnon haltija on otettu kiinni.

Asiaa tutkitaan Hämeen poliisissa laittomana uhkauksena ja virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.

Lähde: Poliisi

Katso myös:

2 thoughts on “Mies uhkaili ensihoitajia ja poliisia myrkkykäärmeellä Heinolassa

  • 16.4.2018 at 18:26
    Permalink

    Heti lyöty raskaat syytteet kun kantasuomalainen hetero mies kyseessä.
    Toivottavasti mies osaa jatkossa pitää suunsa ja ”unohtaa” kerätä lemmikkinä terraarioon ja odottelee rauhassa kun polpo kävelee sisälle.

    Reply
  • 17.4.2018 at 11:22
    Permalink

    Tästä nousee tietenkin vain eläinsuojelullinen kysymys. Niinhän? Etenkin kantasuomalaisuus ja heteromiesmäisyys tulee olemaan raskauttavan miestilanvaltaamisen vallitseva tekijä. Eli kakkua heilahtaa kaikilla kyntilöillä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.