Romutuspalkkioon varatut rahat riittänevät elokuun alkuun asti

Valtion romutuspalkkioon varatut 8 miljoonaa euroa kuluvat tasaista tahtia ja näillä näkymin budjetoidut varat riittänevät elokuun alkupuolelle asti. Tähän mennessä romutuspalkkiota on käytetty lähes 3 500 auton ostoon.

”Romutuspalkkion käyttöä harkitsevien on kiinnitettävä erityisesti huomiota ehtojen täyttymiseen. Auton on pitänyt olla hakijan omistuksessa viimeisen vuoden ajan ja liikennekäytössä romutushetkellä sekä ainakin jonkun aikaa vuonna 2017. Omistusvelvoitteen täyttää myös, jos romutuspalkkion saaja on ollut romutettavan auton haltijana vähintään vuoden ajan”, toteaa kehityspäällikkö Tuovi Tervasmäki Trafista.

Romutuspalkkiolla hankituista autoista 72 prosenttia on ollut pienehköjä autoja (esim. Ford Fiesta) ja keskikokoisia (esim. Skoda Octavia) on ollut noin 19 prosenttia.

Lähde: Trafi

3 thoughts on “Romutuspalkkioon varatut rahat riittänevät elokuun alkuun asti

  • 16.4.2018 at 20:11
    Permalink

    Eipä tietenkään rahat riitä mihinkään järkevään kun pitää tuhlata kehitysyjteistyöhön 800 miljoonaa ja vok-ja kotoutus bisnekseen miljardeja. Laittomien maassa oleskelijoiden ylläpito maksaa sekin miljoonia.
    Suomen poliitikkoja nenästä vedettävämpiä pinokkioita ei ole millään muulla kansalla maan päällä. Saatanan tunarit!

    Reply
  • 16.4.2018 at 21:03
    Permalink

    Ei kai kukaan järkevä ihminen halua romuttaa toimivaa autoa. Esim. vuoden -96 Vectra-A joka on 2.0 moottorilla rullaa pitkälti 700 000km. Eikä silloinkaan moottori ole kulunut vaan ilmamäärämittaria ei saa enää mistään. Ja se kuluu puhki. Bensaa ei kulu kuin 6.7 litraa eikä 7:ää saa menemään vaikka ajaisi kaasu pohjassa.

    Milläs nykyautolla pääsee alle 7 litran keskikulutuksen? No, ehkä sähköautolla. Mutta kun nykyautoissa on niin lyhyet kiertokanget ja matalat männät niin niissä ei ole voimaa ja suurin osa palamisenergiasta suuntautuu paineena sylinterien seinämiin. Vanhoissa on pitkät kiertokanget ja se takaa että suurin osa palamisenergiasta muuttuu liike-energiaksi. Ei kitkaksi. Siitä suurin ero polttoaineen kulutuksen.

    Reply
  • 17.4.2018 at 11:02
    Permalink

    Taitavat kaikki ”romutuspalkkiot” mennä itse nukkehallitukselle Suomen romuttamisesta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.