Myymälävartijat joutuivat painimaan Helsingissä – Kahta miestä epäillään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta

Satamavalvontaa Länsiterminaalissa suorittanut poliisipartio huomasi maanantai-iltana puoli kymmenen aikaan, että vartija ja mies painivat elektroniikkamyymälän edustalla. Partio meni auttamaan vartijaa ja otti kiinni aggressiivisesti käyttäytyneen miehen.

Vartija oli hetkeä aiemmin nähnyt valvontakameroista, kuinka mies ja nainen piilottivat myymälässä tuotteita vaatteisiinsa ja poistuivat liikkeestä maksamatta. Vartija seurasi parivaljakkoa ja pysäytti heidät. Nainen juoksi karkuun, mutta vartija sai otteen miehen kädestä. Mies yritti väkisin karata, ja tilanne kärjistyi pystypainiksi.

Miehen hallusta löytyi kaksi arvokasta urheilukelloa, joista toinen saatiin palautettua myyntikuntoisena takaisin. Toisen kellon pakkaus oli vaurioitunut. Poliisi löysi miehen hallusta myös pienet katkaisupihdit.

Valvontakameratallenteilta selvisi, että nainen oli anastanut kaksi samanlaista urheilukelloa. Poliisi etsi varkaudesta epäiltyä naista kummastakin laivaterminaalista, mutta hän jäi toistaiseksi kateisiin.

Poliisi tutki auton, jolla kaksikko oli saapunut myymälään. Autosta löytyi useita muovipussillisia vaatteita sekä muuta anastetuksi epäiltyä tavaraa. Useissa vaatteissa oli edelleen hintalaput. Poliisi epäilee, että tuotteet on anastettu useista eri myymälöistä.

Miehelle tehty huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille. Miehellä ei myöskään ole voimassaolevaa ajo-oikeutta. Poliisi vei miehen Pasilan poliisivankilaan varkaudesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta epäiltynä.

Mies hermostui, kun vartija kysyi henkilöllisyyspapereita – yritti pahoinpidellä vartijaa ja potkaisi poliisia

Helsinginkadulla Kalliossa sijaitsevaan ruokakauppaan tuli maanantaina kello 16 jälkeen sekavalta vaikuttanut mies, joka jäi ostosten jälkeen myymälän sisätiloihin pelaamaan pelikonetta. Vartija meni tiedustelemaan miehen henkilöllisyyspapereita, jotta saisi selville, onko mies riittävän vanha pelaamaan rahapelejä. Miehellä ei ollut henkilöllisyyspapereita mukana, joten vartija käski miehen poistua myymälästä.

Miehen käytös muuttui uhkaavaksi, eikä hän suostunut poistumaan vapaaehtoisesti, vaan vartija joutui taluttamaan miehen ulos. Myymälän ulkopuolella mies löi ja potki useita kertoja vartijaa kohti. Poliisi tuli auttamaan vartijaa miehen kiinniottamisessa. Mies potkaisi kiinnioton yhteydessä poliisia.

Poliisi vei miehen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta epäiltynä Pasilan poliisivankilaan.

Lähde: Poliisi

3 thoughts on “Myymälävartijat joutuivat painimaan Helsingissä – Kahta miestä epäillään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta

  • 17.4.2018 at 12:40
    Permalink

    Ullatus! Rikastajat urittivät rikastaa itseään. Myös väkivalta taipumus kulkee verissä. Aamulla polpo pyytää pidätystä anteeksi ja pahoittelee kun poliisi meni ojennetun jalan eteen.

    Reply
  • 17.4.2018 at 13:21
    Permalink

    Olikos näillä kansallispuvut päällä vai oliko ihon pigmentti pohjoismaalasita tummempi?

    Reply
  • 17.4.2018 at 16:30
    Permalink

    ”Mies hermostui, kun vartija kysyi henkilöllisyyspapereita – yritti pahoinpidellä vartijaa ja potkaisi poliisia!!!”

    Tuosta on aivan turha tehdä asiaa, sillä Suomessa henkilöpapereiden kysyminen on melkoinen ihmisoikeusloukkaus.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.