Vaasassa pohditaan pääministerin johdolla Suomen 2020-luvun keskeisiä kysymyksiä

Pääministeri Juha Sipilä on kutsunut Vaasan yliopiston opiskelijat ja henkilökunnan keskustelemaan Suomen ja Euroopan unionin keskeisistä kysymyksistä 2020-luvulla.

Pääministerin isännöimä Kohti seuraavaa sataa -tapahtuma järjestetään tiistaina 24. huhtikuuta Vaasan yliopistolla.

Tapahtuma on osa valtioneuvoston yhteistä tulevaisuustyötä ja jatkoa aiemmin Helsingissä, Oulussa ja Turussa järjestetyille Seuraava 100 -tilaisuuksille. Tapahtumien antia hyödynnetään hallituksen tulevaisuusselonteossa, valtioneuvoston ja ministeriöiden tulevaisuustyössä sekä Suomen EU-politiikan valmistelussa.

Tulevaisuustyö palvelee myös Suomen seuraavaa hallitusta ja hallitusohjelman kirjoittajia. Tapahtuman aikana työstetyt kysymykset ja ratkaisut esitellään Twitter-tilillä @valtioneuvosto. Tapahtumaa voi seurata Twitterissä tunnisteella #Seuraava100.

Pääministeri tutustuu päivän aikana myös Vaasan energiaklusteriin ja Suomen senaatin toimintaan Vaasassa sata vuotta sitten. Suomen hallituksena keväällä 1918 toiminut niin kutsuttu Vaasan senaatti toimi Vaasassa helmikuusta toukokuuhun 1918.

Lähde: Valtioneuvosto

7 thoughts on “Vaasassa pohditaan pääministerin johdolla Suomen 2020-luvun keskeisiä kysymyksiä

  • 19.4.2018 at 16:45
    Permalink

    Jospa Sipilä aloittaisi keskustelun tunnustamalla tosi asiat haittamaahanmuutosta? Röööööh!

    Reply
  • 19.4.2018 at 16:51
    Permalink

    Tuokin pelle saisi pysyä Sirkus Finlandiassa.

    Reply
  • 19.4.2018 at 21:28
    Permalink

    Keskeisiä kysymyksiä:

    Vieläkö rajat vuotavat?

    Vieläkö samat idiootit päättävät asioistamme?

    Vieläkö he nuolevat eu-eliitin persvakoa?

    Vieläkö on myymätöntä kansallisomaisuutta pilkkahintaan globaalille eliitille?

    Vieläkö lisää tätä paskaa?

    Reply
  • 20.4.2018 at 00:07
    Permalink

    Sananvapautta Suomessa? Näin toimii Orwell-Sipilän Polpo:

    ”SAIRASTA! Poliisi kiduttanut MV-median moderaattorin miestä – oksentanut VERTA!
    Astan mies oksentaa YHÄ, tätä kirjoittaessa, VERTA, mutta EI USKALLA lähteä sairaalaan.

    HUOMIO:
    Tiina Keskimäen Facebook -seinällä on tiedot, miten valittaa allaolevista väärinkäytöksistä oikeusasiamiehelle:

    MV-median striimejä moderoinut Asta, jolla muuten ei ole mitään tekemistä MV-median toimituksen kanssa, vietiin muutama päivä sitten aamuyöstä, sängystä herätettynä, yhdessä 64 -vuotiaan miehensä kanssa, putkaan ja kuulusteluihin.

    Mies sairastaa sepelvaltimotautia, muitakin ongelmia on, ja hänelle on määrätty nitroja, max viisi päivässä. normaaleissa oloissa. Astan miehellä ei ole MITÄÄN tekemistä MV-median, tai isänmaallisuusskenen kanssa. Silti häntäkin pidettiin kaksi vuorokautta putkassa.

    Yöllä, sellissään, mies sai mahahaavakohtauksen, ja alkoi oksentaa verta. Mies pyysi ambulanssia, mutta ei saanut, vain pyyhkeen, että pyyhi noi veret tuohon.

    Ambulanssi siis evättiin. Seuraavaksi, nitroja mies sai selliin vain kaksi kappaletta. Max viisi päivässä, normaalioloissa, oli suositus. Sellissä, ajatusrikoksista toisinajattelijaksi epäiltynä, nitrot loppuivat tosi nopeasti, ja hän pyysi sepelvaltimotautinsa takia, joka on hengenvaarallinen, lisää nitroja. EVÄTTIIN!…”
    https://mvlehti.net/2018/04/19/sairasta-poliisi-kiduttanut-astan-mvmedian-striimin-moderoijan-miesta-oksentanut-verta/

    Lienevätkö Sipilän polpolaiset käyneet opintomatkalla Pohjois-Koreassa?!

    Reply
  • 20.4.2018 at 00:17
    Permalink

    Suomalaisilla OLISI seuraavissa vaaleissa mahdollisuus valita kahden seuraavanlaisen vaihtoehdon välillä:

    Suomen tuhon linja, johon johtaa Macronin kaltaisten sionisti-globalistien lakeijoiden, maanpettureiden uudelleenvalinta valtaan jatkamaan EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman eli eurooppalaisen valkoisen kansanmurhan toteuttamista:
    ”Macron: Eurooppa ‘jakaa kohtalonsa’ Afrikan kanssa ja siirtyy ‘ennennäkemättömään’ massamaahanmuuton aikakauteen”,
    https://www.kansalainen.fi/macron-eurooppa-jakaa-kohtalonsa-afrikan-kanssa-siirtyen-ennennakemattomaan-massamaahanmuuton-aikakauteen/

    tai

    valita suomalais-kansallisen olemassaolon ja vaurauden linja äänestämällä kansallismieliset vallanpitäjät Unkarin mallin mukaisesti: ”Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti””,
    https://www.magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/

    Ellei ihmeitä tapahdu, niin enemmistönä olevat, jonkinlaisessa horrostilassa elävät valtaapitävien maanpetturien ja näitä tukevan valtaVALEmedian aivopesemät hyödylliset idiootit valitsevat Suomen tuhon linjan.

    Reply
  • 20.4.2018 at 06:24
    Permalink

    Kyllä mielet pikkuhiljaa muuttuvat; katso Harkimo, kun TOTUUS tulee ilmi kansalle.

    Polpo haluaa lisää resursseja TOTUUDEN salaamiseksi.

    On kuitenkin pitemmänpäälle vaikea salata JULKISIA asikairjoja:

    Suomen ”perustuslaki” 118 § …Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa. ( tuonkaltainen syyteilmoitus jätetty jo 9. 12. 2005 / VKSV )

    Eduksunta VARASTAA: Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduksunnassa muhii miljardikaappaus” ( ”laki 444/2012” / pankkeja tuettiin laittomasti ennen EU-stressitestejä varastamalla pienyritysten miljardirahasto ja siirtämällä sitä pankeillel 1.1. 2013 pankki-vakuutuslaitosten fuusion avulla )

    Archive.is / kimmoleaks.fi on yhä pääsivultaan luettavissa … jokainen voi tarkistaa faktat !

    Suomessa puolueet tekevät ”lainsäädäntöä” saamansa LAHJONNAN mukaan !

    Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille”. Jorma Heikkinen: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.”

    Rahalla on saatu ”omanliasta lainsääädntöä”.

    Suomi siis muuttuu, kun edellämanitut JULKISET faktat ja niiden vaikutus saadaan kaikkien suomalaisten pääkopan sisään !

    Tätä asiaa VASTUSTAA / leimaa valemediaksi hybrivaikuttamiskeskus; joka siis näyttää käyvän SOTAA oman maan kansalaisia vastaan vaatien aina vain lisää resursseja !

    Kaikki, jotka ovat vaatineet TOTUUSKOMISSIOTA asioiden selvittämiseksi ovat joutuneet ”lehdistön” lokakamppanjan kohteeksi … minä en vielä, koska em. väitteet on TODISTETTAVISSA viimekädessä Valtakunnanoikeudessa jättämäni SYYTEILMOITUKSEN mukaisesti !

    Suomessa hallitukset TAHALLAAN syyllityvät lainsäädännölliseen syrjintään mm. Lapsia, hetero-aviomiehiä ja pienyrittäjiä kahtaan.

    Mm. PL 118 § ja ”laki 444/2012” tekivät pienyrittäjistä IHMISOIKEUDETTOMIA; vailla omaisuuden suojaa olevia kansalaisia !

    Reply
  • 20.4.2018 at 18:23
    Permalink

    Tuo puskee jo horsmaa tuolloin. Kuolee itsehäpeään, uskovainen kun on.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.