Ville Niinistö: Kokoomuksen kova politiikka alkaa kääntyä itseään vastaan

Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö kritisoi kokoomusta Facebook-sivullaan julkaisemassaan kirjoituksessa.

Niinistö kirjoittaa:

”Eduskunnassa liikkuu IS:n mukaan ”hurja huhu” siitä, että Harkimo olisi jättämässä kokoomusta ja perustamassa omaa ryhmää. Melkein yhtä hurjaa oli kuulla kuinka Ben Zyskowicz täysistunnossa myönsi olleensa väärässä päivähoito-oikeuden rajoittamisessa!

Olennainen havainto on se, että kokoomuksen kova politiikka alkaa kääntyä itseään vastaan. Suomalaiset haluavat hyvinvointivaltiota puolustavaa politiikkaa: uudessa nuorisobarometrissa jopa 93% nuorista kannatti hyvinvointivaltion säilyttämistä. Kun muistaa miten mollaavasti Zyskowicz puhui työttömistä ja siitä kuinka heidän lapsensa eivät tarvitse päivähoitoa, olisi hän nyt voinut samalla pyytää heiltä anteeksi. Yhtä lailla hän aiemmin haukkui varhaiskasvatuksen (ja asiantuntijatiedon) puolustajat populisteiksi.

Nyt kokoomuslaisilla on monissa asioissa kiire muuttaa linjaansa tai takertua epätoivoisesti Sipilän porvarihallituksessa saamaansa asemaan viedä Suomen sote-palvelut markkinoille peruuttamattomasti, vaikka kuinka suurella vahingolla.

Tässä tilanteessa tervehdin ilolla sitä, jos Harkimo jättää kokoomuksen protestina soten älyttömyydelle ja vetää mahdollisimman monta edustajaa mukaansa. Hjallis Harkimon kunniaksi pitää sanoa ainakin se, että hän uskaltaa ajatella omilla aivoillaan. Seuraavaksi näemme uskaltaako riittävän moni muu hallituspuolueiden edustaja, jotta hallituksen suomalaisia eriarvoistava sote-esitys kaatuu.

Toivotan heille rohkeutta!”

Lähde: Facebook

6 thoughts on “Ville Niinistö: Kokoomuksen kova politiikka alkaa kääntyä itseään vastaan

  • 19.4.2018 at 10:52
    Permalink

    Jep, ja virheet haluavat hyvinvointivaltiota Villen kanssa koko maailman kansalaisille , sinun maahasi , sinun kustannuksellasi.

    Reply
  • 19.4.2018 at 11:03
    Permalink

    Strategisesti huono veto pelata omaan populistiseen pussiin Harryn mahdollisella siirtymisestä toiseen ryhmään. Silloinhan kyseisen asian todennäköisyys vähenee kabinettipelistä yms. johdosta.
    Ville Niinistöä itseään ei valitettavasti voi kehua omilla aivoilla ajattelusta hyvin arvosanoin.
    Hän käytännöllisesti katsoen uskoo sokeasti moneen propagandaan ja on esim. Greepeacen vietävissä asiassa kuin asiassa. Totuuden etsintä ja tieteellinen lähestymistapa on kaukana siitä (terveisin, luonnontieteilijä ja ympäristöalan ammattilainen), tosiasioihin perustuvasta politikoinnista puhumattakaan.

    Mutta kyllä, Kokoomus on Suomen surullinen tuho, aivan kuten Keskustakin. SDP on kahteen edelliseen verrattuna enemmän Suomen jarru kuin tuhooja, mutta tuhooja sekin silti. Mielummin jarru kuin betoniseinä.

    Entäs Vihreät itse? Vispaa yhteen 1,5 osaa Kokoomusta ja 1 osa SDP:tä, lisää kolme litraa disinformaatiota ja sokeaa ideologiaa(tämän eineksen yhdistelmä on laajalti tunnettu) sekä tölkillinen populismihiivaa, lisää paljon sokeria imellyttäjäksi ja anna seoksen seistä kuukauden komerossa. Tarjoile kaikkien nautittavaksi.

    Silti, pitäähän to sanonta paikkansa, että rikkinäinenkin kello näyttää oikean ajan kerran vuorokausessa,
    vaikka jotkut ikävästi saattavat muistaa mitä vihr. itse ovat olleet mukana toteuttamassa.

    Reply
  • 19.4.2018 at 11:03
    Permalink

    Ville Niinistöllä on nyt kauhea kannanotto -ripuli päällä. Huolta riittää kaikesta aina ensteks laittomasti maassa olevien hylsyn saaneiden geelitukkien hirmuiset traumat siitä, että on mentävä kotiin, jossa ei enää ole kuin rokkistara, joiden perässä suomi naiset juoksevat ja kiljuvat kuin konsanaan Beatlesien ollessa se ykkösjuttu musiikkimaailmassa.
    Ville Niinistöä ei tunnu vaivaavan, että mistä kaikki humanistiset eurot revitään koko maailman vastikkeettomaan elättämiseen ja suunsa mauksi sanotut työtätekevien kanta-suomalaisten elämänlaadun parantamiseen, josta jostain kumman syystä suomalaiset poliitikot alkavat pauhaamaan aina eduskuntavaalien alla ja varsinkin sen ollessa ajankohtainen. Silloin ”ystäviä” riittää niin oikealta, keskeltä ja vasemmalta kuin hirvikärpäsiä, jotka menevät iholle, mutta toisin kuin esikuvansa poliitikot eivät pudota ”siipiään”, vaan lehahtavat heti lentoon, kunhan vertauskuvallisesti piikatyttö on saatettu siunattuun tilaan.

    Reply
  • 19.4.2018 at 11:25
    Permalink

    Virheet haluu tuhota Suomen ja tehdä meistä neekereiden ja vuohipaimenten palvelijoita.

    Vihaan Vihreitä ja Ville Niinistö on mielenvikainen kus pää.

    Tajua ketkä hullut äänestää noita.

    Reply
  • 19.4.2018 at 13:09
    Permalink

    Alkaakohan kokoomuksen kannatuksessa näkyä se että puolue perusti itselleen apupuolueen kesken kauden suoraan hallitukseen ilman mitään kannatusta, parlamentaarisen demokraattisen toiminnan irvikuvana. Toivottavasti, soisi näkyvän kepunkin kannatuksessa. Ei päättömyyksiä olisi muuten saatu läpivietyä.

    Reply
  • 19.4.2018 at 15:10
    Permalink

    Täytyy antaa täysitunnustus Villelle , kiitos olet sittenkin kunnon Niinistö
    Sote on torpattava ei sote saa olla myytävänä , ei ihmisten elämää voida myydä markkinoilla

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.