Ville Niinistö: Sote on tehoton, kallis, eriarvoistava ja byrokraattinen

Kansanedustaja Ville Niinistö (vihr) ottaa Facebook-sivullaan kantaa sekä Hjallis Harkimon eroon kokoomuksesta että hallituksen sote-uudistukseen.

Niinistö kirjoittaa:

”Vaikka Harkimon uudesta liikkeestä ei tulisikaan muuta tulosta kuin soteuudistuksen kaatuminen, olisi jo se valtava palvelus Suomelle. Eikä yhtään haittaa, jos se samalla tarkoittaa lisää hajoamista kokoomuksen eduskuntaryhmään. Se olisi nimittäin iso palvelus hyvinvointivaltion arvoja puolustavalle politiikalle.

Hallituksen sotea voi pitää huonona niin oikeistolaisesta kuin vasemmistolaisestakin kulmasta. Se on tehoton, kallis, eriarvoistava ja byrokraattinen. Keskusta saisi siinä läpi tavoitteensa 18 maakunnasta, mutta millä tavalla: samalla ajettaisiin alas ympäristöhallintoa ja tehdään maakunnista liian heikkoja valvomaan sote-palvelujen tuottamista.

Ja kokoomus saa läpi yksityisiä terveysfirmoja suosivan soten viemisen markkinoille, vaikka sen hinta olisi kuinka kova suomalaisten eriarvoistumiselle ja kustannusten kasvun myötä julkiselle taloudelle.

Tässä ollaan eräänlaisen härskin politiikan pelin huipentuman äärellä. Ja vaikka Harkimon talousliberaalien protesti olisikin muutoin motivoitu millä tahansa tavalla, osoittaa se poliittisessa oikeistossakin olevan kyllästymistä lobbareiden pillin tahtiin kulkemiseen.

Sote-esitys siis kaatukoot!”

Lähde: Facebook

4 thoughts on “Ville Niinistö: Sote on tehoton, kallis, eriarvoistava ja byrokraattinen

  • 20.4.2018 at 12:01
    Permalink

    Petteri Orpo Hjalikselle
    ryhmässä pärjää aina parremin kuin *yksin*
    What kumpi näistä ihmisitä on oikesti pärjännyt elämässän paremmin

    ja hjalis on tehnyt päätöksensä aina yksin omissa yrityksissään bisneksesä

    jumalauta kokomus on rikki paniikissa

    Reply
  • 20.4.2018 at 12:47
    Permalink

    No, vihreät ollessaan hallituksessa ei saanut tämän parempaa aikaan. Joten turha haukkua tätä. Parempi tämäkin on kuin vihreiden räpellys.

    Mutta mitäs jos koko sote-soppa vihellettäisiin poikki. Valtiohallinto ottaisi käskytettäväkseen kaikki terveyskeskuskset ja sairaalat kuten ennenvanhaan. Ja kaikissa terveyskeskuksissa olisi päivystys klo 22:00 kuten ennenvanhaan. Silloin ei sairaalaan tulisi jonoja. Ja kaikki toimisi kuten -70 luvulla.

    …ai niin… Lääkärit menettävisivät nykyiset valta-asemansa ja vuotuiset 10% palkankorotuksensa. No, mutta aina on joku kärisjä. Sitäpaitsi, lääkäreitä on niin vähän verrattuna Suomen kansaan. Eli ei nykymallin mukaan ulkoisteta vaan ”sisäistetään”.

    Reply
    • 22.4.2018 at 11:10
      Permalink

      Vihreäy ei saa mitään aikaiseksi muuta kun alaarvoista katsetta ja hymyilyä Täytyy ihmetellä kuka niitäkin äänestää Sillä kait haluavat lisää matuja että saavat eksytettyä äänestämään itseään

      Reply
  • 20.4.2018 at 22:03
    Permalink

    PettUri Urpolle on varmasti luvattu monenlaista hyvää, jos hän onnistuu kaappaamaan suurimman osan Suomen terveydenhuoltoa suurille veroparatiisiyrityksille valinnanvapaus-VERUKKEELLA; tälläkin hetkellä niillä on täydellinen vapaus valita yksityislääkärinsa ja yksityissairaalansa mistä päin Suomea tahansa, joilla on varaa maksaa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.