Jussi Halla-aho: Mykkäsen resepti on se, että annetaan työperusteinen oleskelulupa kaikille laittomasti maassa hengaileville

10
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi Facebook-sivullaan sisäministeri Kai Mykkäsen (kok) Uusi Suomi -lehden artikkelissa esittämiä näkemyksiä.

Halla-aho kirjoittaa:

”Sisäministeri ei ymmärrä, että jos kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat otettaisiin systemaattisesti säilöön, meillä olisi paljon vähemmän kielteisen päätöksen saaneita – ja paljon vähemmän säilöönotettavia.

Juuri se, että Suomeen voi jäädä palloilemaan täysillä palveluilla kielteisestä päätöksestä huolimatta, houkuttelee Suomeen ihmisiä, joilla ei ole edellytyksiä kansainväliseen suojeluun. Esimerkiksi Abderrahman Bouananin.

Systemaattisen säilöönoton ensisijainen funktio ei ole säilöä ihmisiä vaan toimia karkottavana tekijänä.

Mitä kustannuksiin tulee, maksaahan kielteisen päätöksen saaneiden elättäminen, hoitaminen ja viihdyttäminen nytkin. Se, että alaovi pannaan lukkoon tai maastapoistamiskeskuksen ympärille rakennetaan aita, ei paljon lisäkustannuksia synnytä.

Se, että näin ei toimita, on pelkkää saamattomuutta ja pelkuruutta. Lasku on kallis. Mykkäsen resepti on se, että annetaan työperusteinen oleskelulupa kaikille laittomasti maassa hengaileville.”

Lähde: Facebook

Katso myös:

Sisäministeri Kai Mykkänen vertaa radikaali-islamia länsimaiden oikeistopopulismiin

10 KOMMENTIT

  1. Mykkänen on ihan tärähtäneen näköinenkin. Kaikenlaisia viirupäitä tuolla huseeraa ja jälki on sen mukaista.

    • Britti-patriootti David Noakes:

      ”The EU has bribed 28 Prime Ministers with £10 million per treaty to sign away their nations and their freedom. Ordinary Ministers get less. Its much cheaper than building weapons and going to war, as Adolf Hitler did.

      The EU is an unelected 3 tier dictatorship on the soviet model, with a sham parliament in Brussels. IN TIME, THAT’S SLAVERY FOR ALL OF US.” – ”Expose the EU dictatorship and its police state”, https://eutruth.org.uk/

      ”The EU is corrupt and cannot account for 95% of its expenditure (yes, ninety five % lost)
      The EU has over 200,000 offshore bank accounts from which it pays BRIBES.”
      http://www.eutruth.org.uk/50reasonseu.html

      EU-diktatuuria täydellistetään pienten askelten taktiikalla, jotta ihmiset eivät huomaisi minne ollaan menossa ennenkuin se on myöhäistä.

  2. Joko laittomien startup-hakemukset on laitettu Mykkäsen ohituskaistalle?
    ”Turun aivokirurgin” taustaryhmäkin on takuuvarmasti perustamassa muslimiaivokirurgien startuppia Turkuun, innovatiivisia päänsiirtoja tulevaisuudessa luvassa?

  3. Niin…??? Ja mitä sitten?? Mikä on Jussin vaihtoehto näkemys Mykkäsen kommenttiin tai parempi vaihtoehtoinen ajatus? Miten Jussi hoitaisi asian?

    • Luitko tätä ollenkaan?
      ”…alaovi pannaan lukkoon tai maastapoistamiskeskuksen ympärille rakennetaan aita, ei paljon lisäkustannuksia synnytä.”
      Tämä on se parempi vaihtoehto!

  4. Nm. Tekoja, ei sanoja. Mitenkä tuo luetun ymmärtäminen. Voiko Jussi se selvemmin sanoa, vai pitäiskö sulle taivuttaa se rautalangasta?

  5. Mykkänen kokkareiden tapaan kuolaa nk. ”halpatyövoimaa” kita ammollaan kuin se olisi jokin graalin malja ja onnen tae suomalaisilla työmarkkinoilla.
    Vain idiootit ajattelvat tuolla tavalla. Kyseessä on sellaisiin potensseihin nouseva ”kallis -säästäminen”, jonka kerrannaisvaikutuksen laskemiseksi ja käppyröiden kanssa esitettäviksi, että se vaati armeijan selittäjiä, sillä yhden miehen ääni ei kestäisi sitä loppuun asti.
    On se helvetti tuo mutiais kiima kun tänne pitää saada pysytettyä mulliturpia väenväkisin syyllä kuin syyllä. Helpointa tietenkin on rikkoa lakia tai kikkailla pilkuilla.
    Nämä idiootti-kanisterit eivät ymmärrä sitä tosiasiaa, että ensi kesänä tunkee Eurooppaan Afrikasta lähes miljoona mutiaista etsimään helppoa rahaa.
    Jo Espanjassa huutavat kurkku suurella, ”etteivät ole tulleet tänne töitä tekemään”! ”Money, money”. ”Missä ovat heidän rahat”!

    Samaa voimme kysyä myös me, joiden persnahka on Eldorado.

VASTAA: Sana vapaa. Jokainen vastaa omista kommenteista.