Opetus- ja kulttuuriministeriö oikoo väärinymmärryksiä: Varhaiskasvatuksen nykyhenkilöstön kelpoisuudet säilyvät

Hallituksen esityksessä varhaiskasvatuslaiksi vahvistettaisiin henkilöstön koulutus- ja osaamistasoa. Uudet nimikkeet, varhaiskasvatuksen opettaja, varhaiskasvatuksen sosionomi ja varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, tuovat esille eri koulutustaustojen antaman erilaisen osaamisen.

– Tutkimusten mukaan alan korkea koulutus on yksi varhaiskasvatuksen keskeinen laatutekijä. Siksi lakiesityksellä tavoitellaan koulutustason nostamista niin, että tulevaisuudessa kaksi kolmesta työntekijästä on korkeakoulutettuja. Tämä toteuttaa myös kansainvälisiä suosituksia varhaiskasvatukseen, sanoo kansliapäällikkö Anita Lehikoinen.

– Suomen koulutusjärjestelmän hyvien tulosten taustalla on nähty korkeasti koulutettu opettajakuntamme. Lakiesityksessä korkeasti koulutettujen osuus varhaiskasvatuksessa kaksinkertaistuisi vuoteen 2030 mennessä. Varhaiskasvatuksen vaikuttavuus osana koulutusjärjestelmää on todennettu useissa tutkimuksissa, Lehikoinen jatkaa.

Laissa säädettäisiin, että vuoteen 2030 mennessä päiväkodin henkilöstöstä 1/3 olisi opettajia, 1/3 sosionomeja ja 1/3 lastenhoitajia. Nykyisellä sosionomin koulutuksella voi työskennellä joko opettajan tai sosionomin tehtävässä, sillä kaikki lain voimaan tullessa lastentarhanopettajaksi kelpoiset henkilöt ovat kelpoisia työuransa loppuun varhaiskasvatuksen opettajaksi.

– Pitkä siirtymäaika mahdollistaa uuden osaamisen hankkimisen ja eri tehtäviin pätevöitymisen muuttuvassa tilanteessa. Samoin se mahdollistaa uusien ammattilaisten valmistumisen varhaiskasvatuksen tehtäviin, sanoo Lehikoinen.

Päiväkodeissa olisi jatkossakin eri koulutustaustan omaavia ammattilaisia – varhaiskasvatuksen opettajia, sosionomeja ja lastenhoitajia. Kaikkien osaamista tarvitaan turvaamaan varhaiskasvatuksen laatua.

Koulutusmääriä yliopistoissa on lisätty

Monet ovat kantaneet huolta varhaiskasvatuksen työvoimapulasta. Esitys ei muuta varhaiskasvatuksessa olevan henkilöstön määrää. Hallitus on varannut vuosille 2018 – 2021 yhteensä 28 miljoonaa euroa varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteen kehittämiseen. Lastentarhanopettajakoulutuksen aloituspaikkoja yliopistoissa lisätään tuhannella paikalla.  Täydennyskoulutusta suunnataan jatkossa kaikille ammattiryhmille.

Tehtävänimikkeet ovat perusteltuja erilaista koulutus- ja osaamistaustaa ajatellen. Eri alojen koulutukset eivät ole identtisiä ja eri tutkinnot tuottavat selkeästi erilaista osaamista. Kasvatus- tai varhaiskasvatustieteeseen pohjautuva varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden tuottava tutkinto toteutuu muun opettajankoulutuksen yhteydessä ja tähtää nimenomaisesti varhaiskasvatuksen tehtäviin. Varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävänimike tuo puolestaan esiin sosionomikoulutuksen osaamis- ja vahvuusalueita.

Opetus- ja kulttuuriministeriö seuraa valtakunnallisesti ja alueellisesti kelpoisen henkilöstön määrän kehittymistä, jotta voidaan varmistua henkilöstön saatavuudesta.

Usein kysyttyä varhaiskasvatuslaista

Lähde: OKM

2 thoughts on “Opetus- ja kulttuuriministeriö oikoo väärinymmärryksiä: Varhaiskasvatuksen nykyhenkilöstön kelpoisuudet säilyvät

  • 23.4.2018 at 17:19
    Permalink

    Eikös tuhon nykyjänsä riitä se, että pesee naamansa kamelin kusella.

    Reply
  • 24.4.2018 at 10:07
    Permalink

    Toivottavasti uudessa mallissa mahdollistetaan jälleen fyysinen rankaisu keiltojen jälkeen. Nämä nykyiset vapaan kasvatuksen hedelmät kun terrorisoivat yhteiskuntaa ihan liikaa. Eivätkä ota vastuuta edes omasta elämästään. Hyvinä esimerkkeinä Antifan- ja varisten-kalaisten järjestöjen jäsenet. Eikä huumeiden käyttäjätkään ole niitä ”penaalin terävimpiä kyniä”.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.