Sisäministeri Kai Mykkänen vertaa radikaali-islamia länsimaiden oikeistopopulismiin

Viime aikoina jotkut vihervasemmistolaiset poliitikot, toimittajat ja aktivistit ovat ottaneet lausunnoissaan linjan, jolla he ikään kuin pyrkivät ymmärtämään radikaali-islamia sekä terroritekoja. Jotkut ovat jopa inhimillistäneet terrorin.

Mukana on ollut palkittuja toimittajia valtakunnan kärkimedioista. Varsinkin jotkut Twitterissä esitetyt kannanotot ovat aiheuttaneet ihmetystä lukijoissa. Joitakin twiittejä on myös poistettu jälkikäteen niiden alettua leviämään sosiaalisessa mediassa kuvakaappauksina.

Nyt sisäministeri Kai Mykkänen (kokoomus) on julkaissut twiitin, jonka voi katsoa sivuavan samaa asiaa. Mykkänen arvelee radikaali-islamismin juurisyissä olevan symmetriaa länsimaiden oikeistopopulismin kanssa.

Mykkäsen twiittaus on herättänyt keskustelua, ja muun muassa perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio kommentoi asiaa Facebook-sivullaan seuraavasti:

”Kokoomus vetää yhteen nippuun ääri-islamin ja ”oikeistopopulismin” (mitä se ikinä mahtaakaan merkitä näinä päivinä).

Silti kokoomuslaiset tekevät kaikkensa poistaakseen Suomesta ”oikeistopopulismin”, mutta ääri-islamin kasvua harvemmin kokoomuslainen mainitsee saati tekisi jotain merkityksellistä sen kasvua vastaan.

Ja lisäksi se ei haittaa kokoomusta, että heidän omissa edustajissaan on useita selkeitä ”oikeistopopulisteja”, joista Hjallis Harkimo lähti nyt kävelemään (ja jonka ympäripyöreitä ajatuksia silti tämä sama ministeri Mykkänen kehuu).

#logiikka

Lähteet: Twitter, Facebook

Katso myös:

16 thoughts on “Sisäministeri Kai Mykkänen vertaa radikaali-islamia länsimaiden oikeistopopulismiin

  • 23.4.2018 at 11:24
    Permalink

    Huh huj mitä tuo päästelee suustaan, vsi onko kyse vain tarpeesta päästä pätemään julkisuudessa?

    Reply
  • 23.4.2018 at 11:30
    Permalink

    Tämä mykkänen on vaarallinen tapaus.

    Reply
  • 23.4.2018 at 11:37
    Permalink

    Täys idiootti, joka on tänä päivänä Hölmölässä tyypillisintä ministeris -ainesta. Kai Mykkänen laulaa niitä lauluja, joita Brysselistä käsketään laulamaan. Idiootille ei sitten tule mieleen mitä hänen porukkansa on. Eli globalisti, joka ajaa eurooppalaisten valkoisten kansakuntien kansanmurhaa ja saattamista verisen vainon alaisuuteen vain siksi, että saavat ”halpatyövoimaa” tekemällä Euroopasta sekarotuisten vähä-älyisten kädellisten joukkion islamin pakkovallan alle, jossa kaikki syövät käsin ja pyyhkivät perseensä kädellä.

    Reply
  • 23.4.2018 at 12:12
    Permalink

    Vanhaan hyvään aikaan kun asioista puhuttiin niiden oikeilla nimillä, niin maanpettureita sanottiin MAANPETTUREIKSI ja ne ”talutettiin saunan taakse”.

    Reply
  • 23.4.2018 at 12:23
    Permalink

    Kannattaisi tuonkin Merkeleen papukaijan pitää päänsä kiinni, taas joutuu Suomen sisäministeriä häpeämään.
    Ei ole kokoomus enää isänmaallinen, ennen tämäkin tyyppi olisi ollut ministerinä vain unissaan.

    Reply
  • 23.4.2018 at 12:30
    Permalink

    NWO-eliitin sanelukone äänessä. Mykkäsellä ei ole lainkaan omia ajatuksia, eikä hän hanki itse tietoa mistään. Paskan pala Mykkänen ( siviili virkansa on muuten EK:ssa) mielistelee valtamediaa mustamaalaamalla kansallis mielisyyttä ja islamia nuoleskelemalla.

    Reply
  • 23.4.2018 at 12:34
    Permalink

    Onkohan nämä nykyministerit hereillä,vai onko joku onnistunut hypnotisoimaan heidät.Kyllä luulisi ministerien kantavan huolta Suomalaisten ja ennenkaikkea Suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.Mutta ei,tiestö alkaa olla maaseudulla karmeassa kunnossa.Vanhukset saavat rauhassa kuolla koteihinsa.Tärkeää tuntuu olevan matujen viihtyvyys.Unohtamatta omia etuja.Muistakaa tulevissa vaaleissa…

    Reply
  • 23.4.2018 at 12:51
    Permalink

    No, nyt mä tiedän mitä tarkoittaa tokaisu : ” Mä häpesin sen puolesta”…
    Meni ehkä piirun verran mönkään tämä Mykkäsen rinnastus. Etenkin, kun määrittely tuolle ”oikeistopopulismille” jäi pois. Tarkoittaako hän siis poliitikkoja jotka tarvitsevat jonkun äänestämään itseänsä luottamustehtäviin? Vai tarkoittaako hän poliitikkoja jotka kuuntelevat äänestäjiänsä? Odotan uteliaana Mykkäsen määritelmää…

    Reply
  • 23.4.2018 at 13:38
    Permalink

    En ole vielä kuullut yhdenkään oikeistopopulistin leikanneen kenenkään päätä irti ja laittanut sen ruumiin päälle.

    Reply
  • 23.4.2018 at 15:53
    Permalink

    Mykkänen aiheuttaa lähinnä myötähäpeää ulostuloillaan. Onhan se tavallaan suloista kun Kokoomusministeri yrittää ymmärtää islamia vääntämällä sen johonkin lokeroon jonka jo tuntee. Asiaan paremmin ei tietenkään ole aikaa perehtyä?

    Reply
  • 23.4.2018 at 16:55
    Permalink

    Siis mitä minä juuri luin? Käykö mykkänen(kään) ihan täysillä pytyillä?

    Reply
  • 23.4.2018 at 17:36
    Permalink

    Onko Kaitsua uhkailu kiusaamisella jos ei sano mitä isot pojat käskee? Kukaan ei näin hönöjä mene omana mielipiteenä vapaaehtoisesti esittämään -ei edes Mykkäsen Kaitsu.

    Reply
  • 24.4.2018 at 05:43
    Permalink

    On tuo sekaisin, kertakaikkiaan. Onkohan taposelle jotain sukua.

    Reply
  • 24.4.2018 at 09:10
    Permalink

    Mykkäsen lääkitys tarkastettava ja ukko laitettava sairaslomalle. Varo Hjallis ettet joudu putkaan ilman lääkkeitä Mykkäsen toimesta ja se saattaa viedä sulta autojen avaimet.

    Reply
  • 30.4.2018 at 07:00
    Permalink

    Tiesitkö että kansalaisjärjestön voi perustaa kuka tahansa muutaman ihmisen mini joukko sen jälkeen avustuksia hakemaan Vihervasemmistoilla näitä on tuhansia ja näiden ihmisten nimissä puhutaan koko suomen suulla.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.