Amfetamiinin lisääntynyt käyttö näkyy myös poliisin työssä

Viime kesänä EU:n huumeraportti kertoi karua kieltä suomalaisten laittomien päihteiden käytöstä. Sen mukaan jopa 2,5% 25-34 vuotiaista suomalaisista kertoo käyttäneensä amfetamiinia viimeisen vuoden aikana. Tämä näkyy luonnollisesti myöskin poliisin työssä.

Viime vuonna tulli takavarikoi maastokätköistä yli 18 kiloa amfetamiinia. Sen lisäksi amfetamiinin syntetisoitu sukulainen metamfetamiini tekee alati enemmän tuhoa suomalaisten keskuudessa. Aineet vaikuttavat melkeinpä samalla tavalla: vilkkautta, tiheää sykettä, harkintakyvyn puutetta, motoristen kykyjen heikkenemistä, unettomuutta ja niin edelleen… Ruokahalu katoaa ja kuten kovissa huumeissa lähes aina, lopulta riippuvuus vie voiton kaikesta muusta. Vuonna 2015 Suomessa huumeisiin kuoli hieman yli 150 ihmistä. Tutkimusten mukaan jopa prosentti suomalaisista 15-16 vuotiaista kertoo joskus käyttäneensä amfetamiinia.

Jätevedet paljastavat: Ongelma ei ole vain pääkaupunkiseudulla

Perinteisesti ajatellaan, että huumausaineisiin liittyvät ongelmat keskittyisivät pääkaupunkiseudulle. Jätevesitutkimuksien mukaan asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksiselitteinen. Trendi on nouseva myöskin maakunnissa ja esimerkiksi Tampereella tehdyt tutkimukset paljastivat amfetamiinin käytön lisääntyneen jopa viisinkertaiseksi vuosien 2012 ja 2016 välillä.

Pääkaupunkiseudun lisäksi jätevesitutkimusten jäljiltä esiin pomppaavat myöskin Jyväskylä, Savonlinna, Kuopio ja Turku. Vaikka Savonlinna, pieni maalaiskaupunki, ei yleisesti ottaen ole erityisen rikollisen kaupungin maineessa, siellä mitatut pitoisuudet ovat viikon jokaisena päivänä moninkertaisia verrattuna esimerkiksi Tampereeseen.

Poliisin tilastojen mukaan törkeät huumausainerikokset lisääntyivät vuosien 2016 ja 2017 välillä 9,49%. Kokonaisuutena huumausainerikoksissa oli kasvua hieman yli kahdeksan prosenttiyksikköä. Helsingistä useasta eri maastokätköistä löytyneet 18 kiloa amfetamiinia kuulostaa melkoiselta määrältä, mutta kun sen rinnastaa esimerkiksi valkeakoskelaisen mieskaksikon autotallista löytyneeseen 9,5 kilon metamfetamiinikasaan, näyttää mittasuhde kummalliselta. Valkeakoski kun on melkoisesti Helsinkiä pienempi paikka. Noin 21 000 asukkaan kaupungissa jokainen kaupunkilainen olisi saanut 10-13 käyttöannosta takavarikoidusta määrästä.Metamfetamiini on huomattavasti tavallista amfetamiinia tehokkaampaa.

Yksin viime yö antaa osviittaa aineen käytön laajuudesta

Viime yönä hämeen alueella poliisin haaviin jäi pelkästään liikenteessä useita amfetamiinipäissään ajelleita.

”Maanantaina aamupäivällä kello 11.00 aikaan liikennevalvontaa suorittanut poliisipartio pysäytti Kappalaisentiellä henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut vuonna 1984 syntynyt mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesteri antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille…”

”Maanantai-iltana kello 18.40 aikaan liikennevalvontaa kantatie 54:llä suorittanut poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut vuonna 1988 syntynyt mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesteri antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille.”

”Maanantai-iltana kello 23.35 aikaan poliisipartio pysäytti Matkailijankadulla henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut vuonna 1981 syntynyt nainen puhalsi nolla tuloksen alkometriin, mutta huumausaineen pikatesteri antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille.”

Yhdessäkään tapauksessa amfetamiinin vaikutuksen alaisena ajelleella ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja esimerkiksi Hausjärvellä sattuneessa tapauksessa kuski oli jäänyt kortitta ajosta kiinni jo 12 kertaa viimeisen vuoden aikana.

Hämeen poliisin mukaan ennustettavissa on huumausaineiden käytön ja siihen liittyvän rikollisuuden huomattava lisääntyminen. Kasvua edelliseen vuoteen saatetaan nähdä jopa 20%. Yksin vuonna 2015 Suomen poliisi takavarikoi 300 kiloa amfetamiinia. Asiantuntijat ovat sitä mieltä, että käyttäjille päätyvä määrä on noin 5-10 kertainen takavarikoituun verrattuna.

Lähteet: Poliisi, Poliisi2, Euroopan huumeraportti, YleAL, AL2

 

6 thoughts on “Amfetamiinin lisääntynyt käyttö näkyy myös poliisin työssä

  • 24.4.2018 at 11:15
    Permalink

    Otsikosta vois suoraan todeta että no sehän se selittäis polpon touhut.

    Reply
    • 24.4.2018 at 11:38
      Permalink

      Luin otsikon samalla tavalla ja naureskelin sitä kun poliisikin on ruvennut käyttämään kannabista.

      Reply
      • 24.4.2018 at 14:13
        Permalink

        Syy poliisin agressiiviseen käytökseen kansallismielisiä kohtaan on nyt kerrottu julkisesti. A-vitamiini.

        Reply
  • 24.4.2018 at 11:17
    Permalink

    Olisi aika jo laillistaa kannabis, uskoisin näiden laittomien aineiden käytön romahtavat sen myötä.

    Reply
    • 24.4.2018 at 11:41
      Permalink

      No jo oli aivopieru. Ajatuksena: Koska kannabis on laitonta niin laillistetaan se jotta saadaan tilastot kauniimman näköisikksi. Tämä on hölmöläisten touhuja: Säkillä valoa taloon, peiton jatkamista jakopäästä tai ikkunoista valoa tupaan.

      Tulitkos miettineeksi niitä ongelmia joita huumeet tuovat tullessaan? Rikollisuus, lisääntyneet työspoissaolot, alentunut järjenjuoksu (!), ruumiinterveyden haittavaikutukset, perhenongelmat jne. Meillä on alkoholista aivan tarpeeksi näyttöä. Kuinka monen perheen lasten joulu menee pilalle siksi että aikuiten ryyppäävät!!

      Aina ei pidä ajatella vain omaa napaa vaan yhteiskuntaa kokonaisuutena.

      Reply
  • 24.4.2018 at 12:26
    Permalink

    Sepä ikävää. Nyt on vain ohjattava huumeriippuvaiset poliisit katkaisuhoitoon tai annettava suoraan potkut, sillä eihän huumeissa sovi hutiloida, vaan se on tehtävä selvinpäin.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.