Alaikäisten tekemät aseelliset ryöstöt yleistyneet Helsingissä – ”Hei, rullataanko toi”

Helsingin poliisissa kaksi kuukautta toiminut nuorisoryhmä on tutkinut ja selvittänyt muiden rikosten ohella jo useita eriasteisia ryöstöjä, joissa epäilty tekijä on ollut alle 18-vuotias. Myös suurin osa uhreista on ollut alaikäisiä.

– Ryöstörikokset ovat yksi vakavimmista alaikäisiin liittyvistä rikosilmiöistä Helsingissä. Alaikäiset epäillyt eivät välttämättä edes hahmota teon vakavuutta. Ryöstöjä tehdään hetken mielijohteesta ”Hei, rullataanko toi” -mentaliteelilla, ja anastetun omaisuuden arvo on yleensä todella vähäinen, sanoo nuorisoryhmän tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss Helsingin poliisilaitokselta.

– Ryöstörikosten vakavuudesta kertoo esimerkiksi se, että Helsingin poliisilaitoksen varsinaisen ”ryöstöryhmän” tutkiman törkeän ryöstön 16-vuotias epäilty tuomittiin yli kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen, Forss jatkaa.

Nuorisoryhmän selvittämissä tapauksissa uhreilta on ryöstetty esimerkiksi käteistä rahaa ja puhelimia. Omaisuuden saamiseksi uhreja on uhattu teräaseella, kaasutettu tai kaadettu maahan ja potkittu. Tekijöitä on lähes aina ollut enemmän kuin yksi.

Osa epäillyistä on ollut pidätettynä ja määrätty matkustuskieltoon. Yksi epäilty on vangittu.

Varsinaisella ryöstöryhmällä on ollut viime aikoina tutkittavana useita tapauksia, joissa henkilöt ovat sopineet verkossa huumekaupoista, mutta ostaja onkin tullut ryöstetyksi sovitulla tapaamispaikalla. Näissä tapauksissa epäillyt ja uhrit ovat kuitenkin olleet pääosin täysi-ikäisiä.

Ryöstön maksimirangaistus on neljä vuotta vankeutta – törkeän ryöstön kymmenen vuotta

Ryöstön rangaistus on neljästä kuuteen vuoteen vankeutta. Mikäli teko luokitellaan törkeäksi, vankeutta seuraa vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta.

Ryöstön tunnusmerkistö täyttyy, jos omaisuuden anastuksen yhteydessä käytetään tai uhataan käyttää väkivaltaa.

– Tahdon korostaa, että jo väkivallalla uhkaaminen voi muuttaa rikosnimikkeen näpistyksestä tai varkaudesta ryöstöksi, Marko Forss painottaa.

Poliisin tietoon tulee valtakunnallisesti vuosittain noin 250–350 epäiltyä ryöstöä, joiden epäilty tekijä on alle 18-vuotias. Merkittävä osa näistä tapauksista tapahtuu Helsingissä.

Viime vuonna määrä oli koko maassa 324, joista 34 prosenttia eli yhteensä 111 tapausta Helsingissä.

– Pääkaupungin osuus alaikäisten ryöstöjen kohdalla on vaihdellut viimeisen kymmenen vuoden aikana 25–50 prosentin välillä, kertoo Helsingin poliisilaitoksen Rikostorjunta-toiminnon johtaja, rikostarkastaja Jari Illukka.

Pieni osa nuorista tekee suuren osan alaikäisten tekemistä rikoksista

Helsingin poliisilaitoksen nuorisoryhmä tutkii pääsääntöisesti kaikki Helsingissä tapahtuneet rikokset, joiden epäilty tekijä on alaikäinen. Ryöstörikoksista epäiltyjä nuoria epäillään usein myös muista rikoksista, kuten huumausainerikoksista.

– Nuorisoryhmän ansiosta kaikki alaikäisen nuoren epäillyksi tekemät rikokset on voitu tutkia keskitetysti. Myös yhteydenpito muihin viranomaisiin ja eri sidosryhmiin on ollut tehokkaampaa. Yhteistyötä on tehty ryöstöjen osalta erityisesti varsinaisen ryöstöryhmän ja ennalta estävän toimintalinjan kanssa, toteaa tutkinnanjohtaja Marko Forss.

Ryhmän tutkijat ovat jo lyhyessä ajassa alkaneet tunnistaa tiettyjä kaveripiirejä, joihin kuuluvat nuoret ovat syyllistyneet rikoksiin.

– Se helpottaa epäiltyjen tunnistamista. Käytännössä pieni osa nuorista tekee suuren osan alaikäisten tekemistä rikoksista. Sama pätee aikuistenkin kohdalla. Nuorisoryhmä pyrkii puuttumaan riittävällä vakavuudella juuri näiden nuorten toimintaan nimeämällä nuorelle OmaPoliisi-toimintamallin mukaisesti tietyn tutkijan, joka ottaa nuoren tilanteen laaja-alaisempaan tarkasteluun.

Miten toimia, jos joutuu ryöstön uhriksi? Poliisi neuvoo:

  • Pyri poistumaan tilanteesta niin pian kuin mahdollista
  • Ilmoita itse tai pyydä jotain lähellä olevaa henkilöä ilmoittamaan välittömästi asiasta poliisille soittamalla hätänumeroon 112
  • Paina mieleesi epäiltyjen tuntomerkit sekä poistumissuunta ja jos mahdollista, ota kuva epäillyistä

Poliisi kehottaa vanhempia käymään nämä toimintaohjeet läpi yhdessä lasten ja nuorten kanssa.

– Vanhempien on myös tärkeää sanoa lapsilleen, että rikoksen uhriksi joutumisesta tulee ehdottomasti kertoa aina, vaikka olisi itsekin tehnyt jotain väärää. Poliisin tietoon on tullut esimerkiksi tapauksia, joissa lapsi ei uskaltanut kertoa häneen kohdistuneesta rikoksesta, koska hän oli juonut tapahtumahetkellä hieman alkoholia, rikoskomisario Forss tarkentaa.

Mikäli lapsi on tietoisesti mukana ryhmässä, joka syyllistyy ryöstöön, voi hänkin saada rangaistuksen, vaikka ei olisi ollut aktiivinen toimija varsinaisessa ryöstötapahtumassa.

– Siitä on esimerkkejä, että myös niin sanotut ”sivustaseuraajat” ovat saaneet tuomioita ryöstöistä. Vanhempien kannattaa muistuttaa lapsia tästä ja kehottaa välttämään tilanteita sekä kertomaan luotettavalle aikuiselle, mikäli kaveriporukassa tehdään tai suunnitellaan rikoksia.

Lähde: Poliisi

6 thoughts on “Alaikäisten tekemät aseelliset ryöstöt yleistyneet Helsingissä – ”Hei, rullataanko toi”

    • 25.4.2018 at 11:11
      Permalink

      Jos matkustuskielto annetaan näille mussukoille, on se törkeää rasismia ja monikulttuurisuuden pilkkaa. Kyllä suomalaiset nuoret saavat matkustaa vaikka Tampereelle, siellä on muuten seuraava peli.

      Reply
  • 25.4.2018 at 13:32
    Permalink

    Saako niille antaa piiskaa vai voiko oikeasti lyödä takaisin?

    Reply
  • 25.4.2018 at 21:31
    Permalink

    100-varmasti kyseessä ovat sompuista ja arabeista koostuvat jengit höystettynä kiintiö -valkoisella aivan samaan malliin kuin 1970-luvun amerikkalaisissa TV-sarjoissa piti olla kiintiö -negridi. Sitten seuraavaksi piti olla kiintiö -homo jne….
    Olettokos huomanneet kuinka suomalaisissa mainoksissa ja muissa sulokkeissa pitää olla mahdollisimman mustia immeisiä. Aivan kuin katsoisi suomalaista koripalloa, jossa ”ulkomaalaisvahvistukset” ovat ö-luokan amerikkalaisia vahvistuksia.
    Ennen oli vain Pekka ja Pätkä neekereinä Pätkän hyppiessä ruokohame päällä. Monikulttuurisuuden ”hanhenmaksan teko” on äärimmäisen vastenmielistä, joka ei saa enää aikaan muuta kuin vastareaktion. Mutta idiootit ja imurikauppiaathan sitä eivät voi koskaan ymmärtää.

    Reply
  • 26.4.2018 at 05:20
    Permalink

    Nämä on niitä helsingin poliisin luonnehtimia ”löyhiä kaveriporukoita” Ei niistä ole vaaraa kuin ihmislle.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.