Suomalaisnainen raiskattiin Tallinnassa – Halla-aho: Virolla on mahdollisuus oppia Suomen virheistä

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho jakoi Facobook-sivullaan uutisen koskien suomalaisnaisen raiskausta Tallinnassa. Linkin saatteeksi Halla-aho kirjoitti seuraavasti:

”Suomessa on sellainen tapa, että a) katsotaan, miten Ruotsissa on mennyt, b) tehdään samalla tavalla kuin Ruotsissa on tehty, c) ennustetaan, että meillä ei mene samalla tavalla kuin Ruotsissa, ja d) yllätytään, kun meneekin ihan samalla tavalla kuin Ruotsissa.

Esimerkiksi asuinalueiden ja koulujen ei pitänyt Suomessa eriytyä eikä maahanmuuttajien syrjäytyä, eikä vankiloissa pitänyt tapahtua radikalisoitumista, eikä kunniaväkivaltakaan ollut todennäköistä. Koska ennusteet olivat näin hyvät, uskallettiin harrastaa ruotsalaista maahanmuuttopolitiikkaa.

Sama jatkuu edelleen. Meillä työvoiman saatavuusharkinnasta luopuminen tai taksialan vapauttaminen ei johda siihen, mihin Ruotsissa, kunnes johtaa, ja sitten ihmetellään.

En osaa viroa, enkä siksi pysty seuraamaan sikäläistä keskustelua. Onkohan virolaisilla samanlainen suhde Suomeen? Että vaikka Suomessa maahanmuutto onkin johtanut kaikenlaiseen, Virolla on mahdollisuus oppia Suomen virheistä, mikä tarkoittaa, että kannattaa tehdä kaikki samat virheet kuin Suomi ja odottaa toisenlaista lopputulosta?”

Lähde: Facebook

Katso myös:

3 thoughts on “Suomalaisnainen raiskattiin Tallinnassa – Halla-aho: Virolla on mahdollisuus oppia Suomen virheistä

  • 25.4.2018 at 14:34
    Permalink

    Petteri Orpo ja kokoomus ihannoi Ruotsin islamisaatio politiikkaa. Kokoomus on marxilaista internationalismia ja kommunistista totalitarismia ajavien homopankkiirien puolue.

    Reply
  • 25.4.2018 at 16:01
    Permalink

    Repesin tälle Halla-ahon jutulle.. juurikin noin, Viro älä seuraa meidän junaa 😀

    Reply
  • 26.4.2018 at 05:15
    Permalink

    Sanooko virolaiset päättäjät kuten Suomen, ruotsissa on tämä tehty ja….Ruotsin apinointi on lähes tuhonnut Suomen joten virolaiset, älkää ottako mallia Suomesta missään asiassa. Saatte halvalla sipilän,orpon ja nakki lindströmmin, noo menkäööt vartianen kaupan päälle kunhan ette vaan palauta. Voitte myydä nuo ”älyköt” vaikka venäläisille halvalla.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.