Kunnat saavat tulevaisuudessa kannustinrahaa asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi

Kuntia kannustetaan jatkossa asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen myös rahallisesti. Vuoden 2020 alusta kuntien valtionosuuteen otetaan käyttöön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lisäosa, niin sanottu HYTE-kerroin.

HYTE-kertoimella halutaan varmistaa kuntien aktiivinen toiminta asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi myös maakunta- ja sote-uudistuksen jälkeen. Jaettava summa on arviolta 57 miljoonaa euroa.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä

Sote-uudistuksessa sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntien järjestettäväksi, mutta vastuu kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä säilyy kunnilla. Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvun hillitseminen vaatii, että hyvinvointia ja terveyttä edistetään laajalti ihmisten arkiympäristöissä.  Edellytyksiä hyvinvoinnille luovat koulutus, liikunta-, ruoka- ja kulttuuripalvelut, kaavoitus, liikennejärjestelyt sekä monet muut kunnan tehtävät.

Kunnille maksettavan lisäosan suuruus määräytyy kahdenlaisten indikaattorien perusteella: toimintaa kuvaavista indikaattoreista ja tuloksia kuvaavista indikaattoreista. Indikaattorien soveltuvuus arvioidaan määräajoin ja niitä muutetaan tarpeen mukaan. Yhteensä indikaattoreita on 37.

Toimintaa kuvaavat indikaattorit mittaavat nykytilannetta. Niillä mitataan, minkälaista kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työ on ja miten se on resursoitu.

”Toimintaa kuvaavien indikaattoreiden määrä on kohtalaisen suuri, jotta toimintaa voidaan arvioida mahdollisimman laajasti. Jos indikaattoreita olisi vain muutama, olisi vaarana, että tehtäisiin vain niitä asioita, joita kannustimessa mitataan”, perustelee johtaja Taru Koivisto sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Tulosindikaattorit mittaavat muutosta väestössä. Niillä mitataan, minkälaisia muutoksia kunnan asukkaiden terveydessä ja hyvinvoinnissa on tapahtunut viimeisten kahden vuoden aikana.

Kuntien HYTE-kertoimen lisäksi osana maakunta- ja sote-uudistusta ollaan ottamassa käyttöön myös maakuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin.

Lähde: STM

One thought on “Kunnat saavat tulevaisuudessa kannustinrahaa asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi

  • 26.4.2018 at 18:54
    Permalink

    ”Rahalla saa ja hevosella pääsee.” Mutta saako sillä terveyttä. Amerikoissa ainakin niin uskotellaan. En kuitenkaan usko, että pilottina toiminut matuloisten ”virkistystoiminta”, johon hurskaimmat kunnat ja kaupungit leikkasivat vanhusten asiointikyydistysten ja ruoka-annosten koosta olisi ollut kovinkaan merkittävässä osassa. Sillä elämänsä kunnossa olevien surkimusten kuntotasoa on enää mahdotonta nostaa, sillä työntekoon heistä ei ole. Ei edes suurella rahalla, koska sitähän jo saa tekemättä yhtään mitään. Olisko tuossa nyt se TODELLINEN KANNUSTINLOUKKU!!!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.