Vappuna saa grillata ja juhlia – Myös parvekkeella

Vappuna moni kaivaa grillin varastosta ja valmistaa kevään ensimmäiset grilliherkut. Jos grillauspaikaksi valikoituu parveke, ruuanlaitto saattaa herättää naapureissa ristiriitaisia tunteita.

Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen muistuttaa, että parvekkeella grillaamista ei ole kielletty laissa.

”Taloyhtiössä voidaan toki laatia omat järjestysmääräykset, mutta ne eivät saa rajoittaa normaalia asumista”, Pynnönen sanoo.

Monien kerrostaloyhtiöiden järjestysmääräyksissä lukee, että parvekkeella grillaaminen on kielletty. Tällaisessa kiellossa on valvomisen vaikeuden lisäksi ongelmana se, ettei kiellon rikkomiseen voida pätevästi puuttua, mikäli grillaaminen tehdään paloturvallisesti. Järjestysmääräysten rikkomisesta voidaan asunto-osakeyhtiölain mukaan ottaa huoneisto yhtiön hallintaan jopa kolmeksi vuodeksi. Hallintaanottoa ei kuitenkaan voida tehdä, jos rikkomuksella on vain vähäinen merkitys.

”Hallintaanotto on niin järeä toimenpide, ettei siihen käytännössä voida pelkän grillaamisen vuoksi ryhtyä. Niinpä grillaamiskielto sellaisenaan jää käytännössä vaille oikeusvaikutusta”, Pynnönen toteaa.

Tämän vuoksi Kristel Pynnönen suosittelee, ettei parvekegrillaamista koskevaa kieltoa ilman hyviä perusteluja kirjattaisi yhtiön järjestysmääräyksiin.

Satunnaista juhlimista siedettävä

Myös vappuun liittyvä juhliminen saattaa kuumentaa taloyhtiössä tunteita. Pynnösen mukaan jokainen saa järjestää satunnaisia juhlia, ja satunnaisia juhlia on jokaisen siedettävä.

”Yörauha ja naapurit tulisi kuitenkin huomioida. Juhlia pitävän kuuluu huolehtia, että keskustelun ja musiikin äänenvoimakkuus pysyy kohtuullisena. Taloyhtiön järjestyssäännöistä riippuen yörauha voi olla iltakymmenestä aamuseitsemään tai iltayhdestätoista aamukuuteen”, Pynnönen muistuttaa.

Vappua vietetään vain päivä tai pari, eikä muunkaan juhlimisen kuulu olla jatkuvaa.

”Jos juhliminen aiheuttaa jatkuvasti häiriötä, voi tilanteeseen puuttua ja ilmoittaa asiasta eteenpäin taloyhtiölle”, Pynnönen neuvoo.

Kristel Pynnönen suosittelee, että poliisi kutsuttaisiin paikalle vain silloin, jos meteli on kohtuuttoman kovaa ja jatkuu pitkään, eikä häiriötä kokeva naapuri syystä tai toisesta uskalla itse mennä puuttumaan tilanteeseen.

Lähde ja kuva: Kiinteistöliitto

6 thoughts on “Vappuna saa grillata ja juhlia – Myös parvekkeella

  • 26.4.2018 at 13:40
    Permalink

    Vappuna väki grillaa vaikka kylpyhuoneessa ilman mitään käsien pystyyn nostamistakin. Jokainen toimikoot omalla vastuulla. Se kai se on se lähtökohta kanta-suomalaisen kohdalla kaikessa. Jos poltat kämppäsi ja siinä samassa koko kerrostalon kivijalkaan selitykseksi ei riitä se, ettei saanut karkkipäivänä karkkia kuin entisessä ruotsalaisessa Vokissa lapsukainen totesi köhivien palomiesten seasta.
    Nooh, sitähän sattuu kaikenlaista lapsosten kanssa, kun eivät vielä osaa ajatella mitä pitkässä juoksussa tapahtuu kun laittaa tulen rätisemään monesta kohtaa yhtäaikaa. Mutta tärkeintähän on, ettei tuota ”sattumusta” voi mitenkään sekoittaa ”tuhopoltoksi”, vaan vieraan kulttuurin aiheuttamaksi tunnetilaksi, joka nyt vähän ryöpsähti nuoressa kasvavassa mielessä sekoittuen kaikkiin niihin sotatraumoihin, joita normioloisessa arabimaassa tapahtui. Vähän samoin kuin Esson baarin maanantaiaamun turpajais -komitea, jossa jutut soljuvat lutvikkaasti eikä jutun aiheet koskaan lopu kesken.

    Reply
    • 26.4.2018 at 15:51
      Permalink

      Mitä v***** mä just luin semmoset pakkomielteiset psykoosit sieltä

      Reply
  • 27.4.2018 at 04:56
    Permalink

    Eipähän juhlita eikä grillailla, tilillä 0,85 € ja laskuja rästissä.

    Reply
  • 27.4.2018 at 13:13
    Permalink

    Jos alakerran naapuri grillaa parvekkeella, sinne voi kaataa vettä.

    Reply
  • 29.4.2018 at 06:51
    Permalink

    Vappu on Suomen hauskin juhla tokaisi insinööri Sörsselsson eräässä Uuno Turhapuro elokuvassa.
    Ei ole enää.

    Reply
  • 29.4.2018 at 07:14
    Permalink

    Isot kansanjuhlat on oivia päiviä ajella Scanialla ja harjoitella kurkkusaalaatin tekoa torilla. Tietenkin myös raiskuu ja joukkoraiskuu riski kasvaa kun ihmisiä on paljon liikeellä. Savannien ja hiekkamaiden saalistajat väijyvät yksinäisiä ja harhautuneita kulkijoita. Vappupillit ja muut härpäkkeet soivat ja muutenkin kiljutaan niin kuka erottaa metelistä todellisen hätähuudon?
    Tietysti polpo ja valtamedia tulee peittelemään kaikki kutsuvieraiden rikokset ja kantasuomalaisen mahdolliset pikku vappujäynät uutisoidaan näyttävästi. Tai sitten etusivuila pelotellaan Venäjällä.
    Agendamedia on ennakoitavissa. Jos lukee yhden HS:n tai Aamulehden jne. on lukenut samalla koko vuoden lehdet. Jos katsoo yhden tv uutislähetyksen tulee katsoneeksi kerralla 365 uutislähetystä. Joka päivä samaa valehtelua työvoimapulasta, kannusteloukuista, Sipilän taitavuudesta, ilmastonmuutoksesta, homotusta ja monikulttuurisuuden ylistystä ja Natoa ja Venäjällä pelottelua. Siinä on koko valtamedian agenda.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.