Puolalaisesta rekasta löytyi ajopiirturin manipulointilaite

27.4.2018 iltapäivällä Länsi-Uudenmaan poliisin partio pysäytti Raaseporissa tiellä nro 51 teknistä tienvarsitarkastusta varten puolalaisen rekan, jonka tarkastuksessa ilmeni että kuljettajalla oli käytössä elektroninen ajopiirturin manipulointilaite.

Laite oli piilotettu kojelaudan sisälle ja kytketty digitaalisen ajopiirturin ja sen anturin väliin. Kuljettajalla oli kaukosäädin, jolla hän sai kytkettyä digipiirturin tallentamaan lepoa myös ajon aikana. Ko. laite mahdollistaa ajo- ja lepoaikasäännösten rikkomisen ja kuljettaja voi ajaa vaikka ”kellon ympäri” piirturin näyttäessä että vaadittavat tauot on pidetty ajallaan.

Mainitunlaista manipulointilaitetta käytettäessä myöskään ajoneuvon abs-jarrut eivät toimi siten kuin niiden pitäisi toimia. Kuljettajan matka keskeytettiin ja hänet määrättiin välittömästi ajokieltoon.

Kuljettaja kertoi alustavassa puhuttelussa, että myös kolmessa muussa heidän yhtiönsä Suomeen ajavassa autossa on samanlainen laite. Laitteet on naamioitu GPS-laitteiksi.

Lähde ja kuva: Poliisi

Katso myös:

6 thoughts on “Puolalaisesta rekasta löytyi ajopiirturin manipulointilaite

  • 30.4.2018 at 18:26
    Permalink

    Niin mutta kun tämä on markkinataloutta ja tulevaa EU politiikkaa. Kokoomus on haltioissaan tästä fantastisesta innovaatiosta ja digitaalisesta läpilyönnistä.

    Reply
  • 30.4.2018 at 18:30
    Permalink

    Eiköhän näitä löydy täältä kotisuomestakin. Ainakin rajoittimet poistavia laitteita on. Erään kaakossa toimivan romufirman täysperävaunu ohitti minut Lappeenrannan kohdalla täydessä lastissa, vaikka ajoin mittarin mukaan 100km/h moottoriliikennetielä. Siitä se yhdistelmä sitten kaarsi kohti Lemiä. Siis viime torstaina. Mahtaako kenenkää takaraivoa jyskyttää? Kojelauta kamera tallensi tilanteen.

    Reply
  • 30.4.2018 at 18:59
    Permalink

    Suomen teollisuusporhot ovat nämä taksanpolkijat tänne halunneet. Syy löytyy jälleen kerran kokoomus-keskusta linjalta.

    Reply
  • 30.4.2018 at 20:39
    Permalink

    Eu markkinoitiin vapaakauppa liittona. Tulikin myös työvoiman vapaa liikkuvuus. Suomalaiset kuskit ovat työttömänä. Samoin hitsarit, teollisuuden huoltoasentajat, rakennustyöntekijät jne. Suomi maksaa tietenkin lapsilisät näiden eukoille sinne Puolaan, kuten eestiläisille ja muille Suomen työmarkkinoille tulleille palkkojen ja työehtojen polkijoille.
    Kokoomuksen, keskustan ja vihervasemmiston tahto on pitää kotimainen työvoima työttömänä ja samalla huutaa pää punaisena kannusteloukuista.

    Reply
  • 30.4.2018 at 22:17
    Permalink

    Huh, huh!!! Hyvä, että saatiin kiinni tämä polakki, jolla oli ”ajopiirturin -mulkkauslaite autossaan”. Onneksi poliisi teki tehtävänsä ja pahimmalta säästyttiin. Onhan se aivan muuta kuin antaa alehintaan muslimeille rekkakortti (niin kuin sitä tarvitsivat), että pääsevät ottamaan ”vääräuskoiset” kävelykaduilla ja huutamaan jotain sellaista, jota ei saa vääräuskoisen turhaan lausua, sillä sen sanominen on suurempi rikos kuin se tilkkumatto, jonka hartaat ”Ammattina sankarit” levittävät, Ah niin raatoisalle kauppakadulle kuin ”punaisen” maton ikään.
    Pirulauta kun demlalla on taas selittämistä, etteivät terroristeja olleet vaan Helinä Keijuja tai korkeintaan läikkä Tavjan pikkupöksyissä.
    Mitä tulee polpoon kiinniottotilanteessa onnistunut pidätys päättyi sivullisen ampumiseen ja erikoisjoukot nuolivat ”mielenterveysongelmaiset” melkeinpä hengiltä, josta vastuuttomuudesta seuraa sisäinen tutkinta, jonka suorittavat kyseisen ”lahna -ryhmän” äidit tai muut oletetut.
    Mitä tulee ”yrmeiden setien” eli SUPO:n lehtistötialsuuteen, muistuttaa se hyvin paljon paljon tietotuspolitiikaltaan Neuvostoliiton Tsernobylin v. 1986 ”ytinasema onnistumista”, josta ei ole mitään kerrottavaa ja jos geiger räpisee se on sen oma asia.
    Kyseisistä ”onnenpotkuista” (jihad terroristit) ei ole saatu Aku Ankkaa lukemalla mitään edeltäkäsin olevaa käsitystä ja kahvinporoistakin on katsottu kuten erään raadosta mainitsemattomista syistä ei sisäelimetkään ”sanoneet” mitään Sitten vedetttin kunnon kalsarikännit ja kaiiki alkoikin näyttämään paljon valoisemmalta, jolloin ”juttu” suljettiin ja laitettiin Högforsin patterin väliin vähän samaan malliin kuin tityy -lista laululinnuista.
    Hyvää Vappua kaikille isänmaallisille eli tuleville putkajoukoille.

    Reply
  • 30.4.2018 at 22:43
    Permalink

    Rahtarilla pitkä matka kävellen kotio.
    Siinä voi vattanahkakin vähän kutistua.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.