Tänään on kansainvälinen lehdistönvapauden päivä

12
Mainos
Tänään 3.5 on YK:n julistama kansainvälisen lehdistönvapauden päivä. ”Merkkipäivä” sai alkunsa Namibiassa kun 3. toukokuuta 1991 Namibian Windhoekissa hyväksyttiin niin sanottu Windhoekin julistus. Julistus puolusti itsenäistä ja moniarvoista lehdistöä, jonka arvo todettiin merkittäväksi. Varsinaisen teemapäivän tästä loi YK pari vuotta myöhemmin.

Suomessa lehdistönvapaus on kokenut viime vuosina kolauksia ja mm. Nykysuomi on saanut osansa erityisten ”Poliittisen korrektiuden” pelisääntöjen rantautumisesta myös peräpohjolaan.

Suomen YK-liitto toteaa omassa tiedotteessaan mm. seuraavaa:

”Tänä päivänä on erinomainen tilaisuus arvioida kansainvälistä lehdistönvapautta, kunnioittaa niiden journalistien muistoa, jotka ovat menettäneet henkensä työtään tehdessä sekä nousta puolustamaan mediaa hyökkäyksiltä sen itsenäisyyttä vastaan omalla äänellään. Sosiaalisen median aikakautena sananvapaus on ihmisoikeutena yhä ajankohtaisempi ja läheisempi kysymys monelle meistä.”

Mainos

Lähde: Suomen YK-liitto

Mainos

12 KOMMENTIT

  1. Osa 1/3. Alku: Karri ”Paleface” Miettinen lähtee tutkimaan Suomen sisällissodan syitä. Millainen laulu sodasta pitäisi tänä päivänä laulaa? Karri aloittaa biisin teon. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.

    Kun jatketaan puhumista kansanvihollisista, silloin ei voida ohittaa duunaria näyttelevää pankkiirin poika Karri ”Paleface” Miettistä. Hän sopiikin Laulu sisällisodasta -sarjaan mainiosti, koska ohjelma on osa Ylen narraatiota, jossa vapaussodan voittajia olivat loppujen lopuksi punaiset, koska heillä on eniten uhripääomaa.

    Ylessä koko vapaussodan muistelu on keskittynyt merkillisellä tavalla vain sodan lopputuloksena syntyneisiin vankileireihin eikä siihen, että sosiaalidemokraatit aloittivat yhdessä neuvostobolsevikkien kanssa petoksellisen punakapinan.

    Suorasanaisuudestaan tunnettu Mikko Ellilä kertoo punaporvari Palefacen viimeaikaisista edesottamuksista sosiaalisessa mediassa:
    Paleface on tehnyt Suomen sisällissodasta kertovan hiphop-videon, jolla esiintyy useita somaleita, ikään kuin Suomessa olisi ollut somaleita sata vuotta sitten.

    *Äijällä itsellään on päällä paita, jossa on Espanjan sisällissodan punaisten iskulause No pasaran. *

    *Vieläkö joku idiootti yrittää väittää, että ei ole olemassa mitään kulttuurimarxismia?!*

    YLE WATCH KERTOO
    JA KERTOO FAKTOJA

  2. Lehdistönvapaus heikentynyt – Tie takaisin kärkeen ei tule itsestään, sanoo JSN:n puheenjohtaja Sananvapauden päivänä
    Oikeus päätti pitää Ilja Janitskinin edelleen vangittuna
    ILTALEHTI
    Oikaisu kello 18:49: Otsikossa luki virheellisesti, että Janitskinia syytettäisiin 12 rikoksesta. Näin luonnollisestikaan ei ole, vaan Janitskinia vasta epäillään rikoksista.

    *Toimitus pahoittelee virhettä*.
    NIMEN OMAAN PAHOITELEE ÖHÖM
    TAHALLISTA IL TOIMITTAJIEN KIIMAA
    NOIN ALUNPERINKIN KIRJOITAA ALKUPERÄIS JUTTU TUOHON MUOTOON
    *Toimitus pahoittelee virhettä*.

    *JSN Lähetää viestin ILTALEHTEEN*
    MIKSI VITUSSA NYT HYVÄN JUTUN PILASITTE FAKTALLA

  3. Kommunistisen NWO:n kommunistisen YK:n kommunistisen valtamafian kommunistilehtien rellestysvapauden pöäivä. Kansalaisten vapauksista ei olla kiinnostuneita. He ovat kai kaikki lähtökohtaisesti rikollisia, joille ei saa tarjota oikeaa tietoa. Silloin häkki heilahtaa ja viha kansaa kohtaan paljastetaan

  4. Näitä valtamedian puna vihervasuri liberaaleja ei kinosta kuin oman vatyansa pönkittäminen

    ja se että on vain yhdellä osapuolella eli

    puna vihervasuri liberaali kulttuurimarxismia edistävilä valtamedian ylimielisillä narsistisilla

    muilta se on riistety kokonaan

    tapaus Ilja Janitskinin esim

    jos joku valtamedian toimittaja olisi samassa jamasa
    hän olisi jo vapaana valtamedian sitä vaatiessa joka päivä
    kertomalla lööpeisään polisin ja syytäjä viraston mielivalasta
    mites nyt vähän eri ääni kelossa
    niin kuin kaikkia niitä kohtaan jotka ovat valtamedian toimittajien kanssa eri mieltä asioista

    jopa ne toiset irtisanotut toimittajat
    VÄÄRIEN poliitisten kannanottojensa takia valtamedian toimittajat
    esim Antti Kukkonen YLE ETUNENÄSSÄ Ja kui ihmen kautta he ajaurtuvat identiseen mediaan ideologisesti mädätämään lisää esim suomen kuvalehti MTV3 petteri nyyman ILTALEHTI Päivärinta
    IltaSanomat
    kaiken kruunasi tämän valtamedian hyväveli
    puna vihervasuri liberaali kulttuurimarxismia edistävä valtamedian korruptio nimitys

    Merja Ylianttilasta MTV3
    YLEN TOIMITUS JOHTAJA ILMAN ETTÄ HÄN EDES HAKI KOKO PAIKAA YLELTÄ
    OHITTAEN 300 MUUTA HAKIJAA KUIN VIP ASIAKAS BAARI JONOSSA

    Kaikki muut tajuavat tämän valtamedian korruption +poliitiset päättäjät
    paitsi eivät nämä valtamedian kuplan sisällä olevat aivopestyt nyky taistolaiset toimittajat
    meno on häpeällistä kuraa nykyään

    YLEN EX TOIMITTAJA* TIMO ERKKI HEINOKIN* RAAPII PÄÄTÄÄN

    ETTÄ MITÄ HELVETIN TUTKIVAA JOURNALISMIA ON

    YLE VALTAMEDIAN TOIMITTAJAN OMAT POLIITISET MIELIPITEET ILMAN FAKTOJA
    JOITA HÄN VÄITÄÄ FAKTOKSI KUN MUSTA TUNTUU ITSESTÄ TUNTUU
    JA JUMALAUTA KAIKISTA MUISTAKI PITÄISI *TUNTUA*

    HUOM *TUNTUA *ONKO SE FAKTAA SILLOIN EI VAAN OMA MIELIPIDE ILMAN FAKTOJA TAI NIITÄ JUURI SE TAKIA PIILOTELAAN TAI VÄÄRISTELLÄÄN

    ILTALEHTI
    Oikaisu kello 18:49: Otsikossa luki virheellisesti, että Janitskinia syytettäisiin 12 rikoksesta. Näin luonnollisestikaan ei ole, vaan Janitskinia vasta epäillään rikoksista.

    *Toimitus pahoittelee virhettä*.

    • a) Ilja Janitskinin oikeuden käynti oli salainen, vaikka valtamedia on myöntänyt MV-lehden olevan lehti.

      b) Turun terroristin oikeuden käynti oli julkinen ja näyttävää mediasirkusta. Tv:tä ja lööppejä.

      Johtopäätös: Valtamedia on haastanut Ilja Janitskinin oikeuteen. Ainakin YLE ja Helsingin Sanomat. Sen vuoksi saatanat eivät uskaltaneet tehdä oikeuden käynnistä julkista, koska olsisi tullut toteen näytetyksi että valtamedia ei kunnioita sananvapautta, vaan haluaa olla ainoa jolla on oikeus julkistaa tietoja. Valtamedian tapauksessa tiedot ovat aina suodattejua ja NWO-agendan mukaisesti väritettyjä.

  5. Valtamedian uutisten seuraamista voidaan pitää nykypäivänä
    jonkin sortin tarkoitukselisena itse kidutuksena

  6. Herätys kansalaiset!
    Valtamedia noudattaa EU-eliitin määräämää linjaa, kansallisvaltioita vastustavaa mädätystä!

  7. Esimerksiksi Ilta-Sanomissa sanavapautta käsittelevässä artikkelissa oli keskustelu poissa käytöstä ; näin ”sanavapauden” päivänä .

    Ja sanavapauden aattona Ilja sai ”oikeutta” suljetuin ovin .

    Liittyvätkö tapaukset sikäli yhteen, ettei kukaan vain olisi kommentoinissa sanallakaan viitannut Iljaan ?

    Suomen ”sanavapaus” on paljon ”tutkimusta” huonommalla tolalla:

    Suomen ”perustuslaki” 118 § …Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Kansalaiset eivät siis saa ”julkaista” kokemiaan ihmisoikeusloukkauksia Valtakunnanoikeudessa.

    Tällaisen SYYTEILMOITUKSEN jätin jo 9. 12. 2005 Valtakunnansyyttäjänvirastoon .( archive.is/kimmoleaks.fi )

  8. Pikkuisen tuntui naivilta tuo YLEN uutisointi radiossa jossa kerrottiin että median työntekijöiden pitäisi antaa tehdä työtään rauhassa. Miten on MV-median ja muiden julkaisujen laita joissa tekijäitä ahdistellaan? Tai Vastarinta joka tuo julki yhteiskunnan epäkohtia ja heille vaaditaan rangaistusta sananvapaudesta.

    • Yle, Brysseliä kumartavien vallanpitäjiemme propaganda-torvi suoltaa samanlaista suomalaisten ja muiden eurooppalaisten valkoiseen kansanmurhaan tähtäävää propagandaa kuin Bilderberg-Erkon Brysselin Pravdakin:

      ”Ylen punaiset vapputunnelmat

      Vappu vierähti Suomessa rauhallisissa merkeissä ellei lasketa pari päivää aiemmin sattunutta ampumavälikohtausta Lempäälässä, jossa poliisin ampumalla taltuttama ”suomalais-englantilainen” mies menehtyi. Toisin kuin Ylen uutiset antaa ymmärtää, kyseessä ei ollut brittiläinen gentlemanni vaan negroidi Karibian saarilta. Koska aggressiivisen lyhytpinnaisesti käyttäynyt mies oli musta, sen kertomatta jättäminen leimaa tarpeettomasti valkoiset englantilaiset väkivaltarikollisiksi. Turha kuitenkaan pidättää hengitystä sen puolesta, että Yle pyytäisi anteeksi valheellisen stereotypian levittämistä.

      Vappupäivänä pidettiin jälleen paljon poliittisia puheita, joista äänekkäimmät kuultiin odotetusti vasemmistolaisilta puolueilta.

      Kansallismielisille [haastateltu Vantaan kaupunginjohtaja] Viljanen on tullut tutuksi poliittisesti korrektin sensuurin kannattajana ja suomalaisvihamielisen monikulttuurisuuden edistäjänä. Viljasen toimet virkamiesuralla ovat olleet niin raskauttavia, että monet pitävät häntä suoranaisena kansanvihollisena. Ohjemassa kävi selväksi, että juuri Viljaseen personoituu poliittisen virkamieskunnan vaalikausien yli jatkuva näkymätön valta, jota voi pitää suomalaisena versiona amerikkalaisesta Syvästä valtiosta (Deep state).

      Ohjelmassa paljastui sekin, että juuri Viljanen oli toinen juristeista, joka pääsi määrittelemään vuosituhannen vaihteessa tehdyn perustuslakiuudistuksen sisällön. Demarijuristit kuten Ritva Viljanen toivat uuteen perustuslakiin universaalikommunistisen yhdenvertaisuustulkinnan, joka takaa ilman Suomen kansalaisuutta maassa oleville samat oikeudet ja tulonsiirrot kuin maan kansalaisille. Tätä jos mitä voi pitää jo valtiopetoksena.”

      Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.fi/2018/05/ylen-punaiset-vapputunnelmat.html

  9. Globaalikapitalistien – vastakohtana kansallismielisille markkinatalouden kannattajille – Uuden Maailmanjärjestyksen tyrannian ja sen prototyypiksi pienten askelten taktiikalla kehitettävän EU-diktatuurin pääpropaganda-torvi, Bilderberg-Erkon Brysselin Pravda noudattaa ankaraa oman määritelmänsä mukaista poliittista korrektiutta ja siihen liittyvää tiukkaa SENSUURIA. Minkäänlaista tosiasioihinkaan perustuvaa ankaran luokan arvostelua ei suvaita Euroopan Unionia kohtaan – kuten esim. siitä, että Suomi liitettiin siihen sekä euroon petollisella menettelyllä, ks. http://jormajaakkola.fi/

    Ei suvaita totuuden kertomisesta rajoittamattoman maahantunkeutuja-invaasion todellisista syistä: ennenkaikkea Kalergi-suunnitelma, ks. http://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/ ja Yhdysvaltain maahanmuuttaja-sota eurooppaa vastaan päätoimijana Rotschild-agentti George Soros, ks. ”USA:s migrationskrig mot Europa skall också fördröja finanskraschen”, http://www.whitetv.se/en/gigantic-ponzi-scheme/1359-usas-migrationskrig-mot-europa-skall-ocksa-foerdroeja-finanskraschen.html
    – unohtamatta ihmissalakuljettajia, joiden toimia EU katsoo käytännössä läpi sormien vastakkaisista puheista riippumatta ja Suomessakin joukkoa korruptoituneita poliitikkoja, joilla on kytköksiä maahanmuuttoon liityvää tuottoisaa liiketoimintataa harjoittaviin yrityksiin.

    Uuden Maailmanjärjestyksen agendaan kuuluu mm. paitsi kansallisvaltioiden tuhoaminen rajoittamattomalla maahantunkeutuja-invaasiolla myös perinteisen perheinstituution hävittäminen, johon tähtää lehden suoltama kulttuurimarxistis-feministinen perversiopropaganda: homotusta, lesbotusta, transseksuaalisuutta, sukupuolettomuutta jne. Tämän esilletuontia ja kritiikkiä lehden harjoittama sensuuri ei salli.

    Pravdalla ja Ylellä näyttää olevan sama tavoite kuin Stalinin ohjeistamaa eurooppalaista kommunistista solutustyötä 1920–30-luvuilla rahoittaneella ja johtanella saksalaisella Willi Münzenbergillä, joka kiteytti Frankfurtin koulukunnan pitkäaikaisen operaatiosuunnitelman näin:

    ”Me teemme Lännen niin korruptoituneeksi, että se löyhkää.”

    Kulttuurimarxismi perustuun noihin kommunistisen Frankfurt-koulukunnan mädätysoppeihin.

    Edellä on mainittu vain muutamia joskin tärkeimpiä lehden harjoittaman sensuurin kohteita.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.