Hallitus selvittelee ”irtisanomislain” laittoa uusiksi

-”Laki on mielletty julkisuudessa irtisanomislaiksi, eikä aivan syyttä. Nyt etsimme uusia välineitä avoimeen, hyvään ja kehittävään yhteistyöhön työtekijän ja työnantajan välillä.”

Näin kommentoi YT-lakiin mahdollisesti tehtäviä, toistaiseksi selvityksen alla olevia muutoksia työministeri Jari Lindström taloussanomille. Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut työryhmän selvittämään asiaa ja muodostelemaan ehdotuksen uuden lain sisällöstä marraskuuhun 2018 mennessä.

STTK:n johtaja Katarina Murron  ja oikeustieteen kandidaatti Rauno Vanhanen selvittävät ensialkuun sen, millaisia vaikutuksia nykyisellä YT-lailla on ollut yritysten työllistämiseen ja voidaanko sitä edistää edistää.

Ammattiliitto PRO ehti ottaa kantaa asiaan jo eilen:

”Selvityksen tulee ottaa kanta siihen, ovatko lain soveltamisala ja soveltamisalarajaukset tarkoituksenmukaisia. On selvitettävä, minkälaisia asioita yhteistoimintamenettelyn piiriin tulisi sisällyttää ja minkälaisia menettelytapoja pitäisi soveltaa erityyppisiä asioita käsiteltäessä.”

Tämän lisäksi PRO:n mukaan tulee selvittää, tuleeko irtisanomisiin liittyvät neuvottelut pitää osana YT-lakia, vai löytyisikö niille sopivampi paikka muusta osasta lainsäädäntöä. Suomessa on tänäkin vuonna aloitettu useita yt-neuvotteluita, jotka ovat joko realisoituneet tai joissa henkilöstön vähennystarve on useampia satoja työntekijöitä. Esimerkiksi takavuosien talouden lippulaiva NOKIA sai maaliskuussa yt:nsa päätöskeen ja kilometritehtaalle joutui 353 työntekijää.

Lähde: PRO, TalSa

 

5 thoughts on “Hallitus selvittelee ”irtisanomislain” laittoa uusiksi

  • 5.5.2018 at 08:42
    Permalink

    Juudas työministerinä on pahinta mitä palkansaaja voi ajatella.
    Hallituksen valehtelun määrä ylittää joka päivä edellisen päivän valehtelun mitan. Hallituksen valehtelu on jo mittaamattoman ylise vuotavaista.
    ” Avoimeen, hyvään ja kehittävään yhteistyöhön työnantajan ja työntekijän välillä” Suomennettuna-työnantaja saa diktaattorin vallan suhteessa työntekijään. Luvassa on kahden euron minimituntipalkkoja, ilta, yö ja sunnuntai lisät poistuvat. Samoin juhlapyhä lisät. Työmäärät nostetaan äärirajoille, työtunnit päivää kohti vähintään 16 tuntisiksi, Irtisanominen hoituu sanomalla: ”Olet erotettu”.
    Nainen voi säilyttää työpaikkansa s***iä vastaan ynnä muuta kivaa mitä vain työnataja keksii. Sillä työnantajalla on hallituksen ja poliittisenpoliisin kaikki tuki, samoin oikeuslaitoksen.

    Suomi on taantunut aikaan josta olemme saaneet lukea historian lehdiltä ja kuulla isoisoisien ja isoisoäitien karuina kertomuksina.
    Kansalaiset olemme sodassa.

    Reply
  • 5.5.2018 at 10:55
    Permalink

    Olen aina ollut irtisanomisen vapaalla kannalla ja olen edelleen. Miksi ihmeessä kenenkään on pakko pitää ketään työsuhteessa jos kyseinen ihminen ei, mistä tahansa syystä, ole oikea henkilö?
    Pelkästään naamaan kyllästyminen riittää potkuihin. Taloon tullessa ihminen on mahdollisesti aivan eri henkilö kuin muutaman vuoden kuluttua, meillä on taipumus muuttua ja joskus se muutos on huonompaan suuntaan, miksi sellaista ei saisi potkia pellolle vaan pitää maailman tappiin aiheuttamassa ristiriitoja työyhteisössä?

    Ajatellaan pienenä esimerkkinä, entinen Persusuomalaisten puheenjohtaja t. Soini, ihminen joka käänsi takkinsa joka asiassa ja aiheutti eripuraa yhteisössään toimimalla vastoin kaikkea sitä vastaan mitä oli äänestäjilleen luvannut. Asettakaa tälläinen mielipuolinen työpaikalle ja miettikää, pitääkä tälläistä vain sietää ja yrittää tulla toineen hänen kanssaan, EI!

    Fakta on, että kukaan ei laita ulos hyvää työntekijää kuin pakosta/hyvästä syystä. Kukaan ei myöskään uskalla palkata ketään muuhun kuin määräaikaisiin työsuhteiisiin juuri sen vuoksi, että työntekijästä ei pääse eroon jos tilanne sitä vaatisi.

    Itse olen tehnyt koko elämäni vain määräaikaisia työsuhteita ja ikää on jo yli 50, jonkinlaisella kokemuksella uskallan olla tätä mieltä.

    Reply
  • 5.5.2018 at 12:25
    Permalink

    Lindström ja hallituksen muut kuvittelevat myös että kun turvapaikka päätöstä odottava turvapaikan hakija saa työpaikan odotusaikana tekee työtä niin ei rupea terroristiksi. Samalla väittävät sosiaaliturvan tekevän terroristiksi. Rekrytoijat kerää terroristit porukkaansa oli työssä tai ei. Saavat leimattua sosiaaliturvan suomalaiset saajat lisää. Halpatyövoimaksi eli orja työhön haluavat kaikki ulkolaiset. Ihan niin kuin se olisi porvarihallitukseltamme jalo teko. Ja vielä ulkomainen työvoima muka vielä kiittäisi siitä hallitustamme ja ikuisesti tyytyisi olemaan valkoisen eliitin palvelija.

    Reply
  • 6.5.2018 at 06:43
    Permalink

    Mikähän palkintovirka tuolle kokoomuksen ja EK:n sätkynukelle on luvattu. Nämä toimet ovat kuin paluuta entiseen aikaan jolloin työtekijöillä ei ollut mitään oikeuksia. Heh, on ajat muuttuneet siitä kun mm. Turun telakalla lyötiin perseet penkkiin pienemmästäkin syystä. Tuo mielialalääkkeitä popsiva sätkynukke saa vielä paljon pahaa aikaiseksi.

    Reply
  • 6.5.2018 at 22:15
    Permalink

    Lindström kaavailee varmaankin irtisanomissuojan heikennyksiä kanta-asukkaille ja parannuksia vetelehtiville matuille, jos rahaa maasta löytyy niin paljon, että heidät saadaan kyörättyä työmaallle.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.