Reijo Tossavainen: Suomalaista saa solvata, mutta ei somalia. Onko se oikein?

16
Mainos

Tänään Ylen toimittaja Margit Alasalmi punavihreän agendansa mukaisesti opastaa meitä ymmärtämään, mikä on väärin ja mikä on oikein. Jutussa kysytään esimerkiksi, että mikä näistä vaihtoehdoista on kiihottamista kansanryhmää vastaan:

a) Suomalainen valkoihoinen Maija kirjoittaa blogiinsa: ”Ryöstely ja muu rikollisuus ovat somaleilla geeneissä.” 

b) Suomalainen valkoihoinen Matti kirjoittaa blogiinsa: ”Väkivalta ja vaimon hakkaaminen ovat suomalaisilla geeneissä.” 

Mainos

c) Somalitaustainen Mohamed kirjoittaa blogiinsa: ”Väkivalta ja vaimon hakkaaminen ovat suomalaisilla geeneissä.” 

Ylen mukaan ainoa oikea vastaus on vaihteohto a). Asiaa perustellaan näin:

Laki kieltää kiihottamisen kansanryhmää vastaan, kun tarkoituksena on halventaa tai pelotella tiettyyn ryhmään kuuluvia ihmisiä tai lietsoa väkivaltaa tai syrjintää kansanryhmää kohtaan. Tämä tapahtuu loukkaavan aineiston levittämisellä tai saattamisella yleisön saataville. Rangaistukset vaihtelevat sakoista kahteen vuoteen vankeutta, teon törkeässä muodossa neljästä kuukaudesta enintään neljään vuoteen vankeutta. Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tarkoitettu vähemmistöjen suojaksi. Suomesta ei löydy oikeustapausta, jossa olisi käsitelty kiihottamista enemmistöryhmää vastaan. Sillä, kenestä sanotaan, on siis ratkaiseva merkitys, ei sillä, kuka sanoo.

Laki on siis tarkoitettu vähemmistöjen suojaksi. Enemmistöllä ei siis ole tätä suojaa, esim. suomalaisia saa kuka tahansa solvata lähes miten lystää.

Mutta ovatko somalit vähemmistö? Suomalaisia on Suomessa ja maailmalla noin 6  miljoonaa. Somaleita on Somaliassa noin 15 miljoonaa, ja muualla maailmassa useita miljoonia.

Toinen esimerkki: Suomessa on suomenruotsalaisia 290.000 eli 5,3 % maan asukkaista. Siis vähemmistö. Ylen esimerkin perusteella suomalainen Matti ei voi sanoa, että ”ryöstely ja muu rikollisuus ovat ruotsinsuomalaisilla geeneissä.”  Sen sijaan suomenruotsalainen Börje voi sanoa, että ”ryöstely ja muu rikollisuus on suomalaisilla geeneissä”.

Helventaminen, pelottelu, väkivallan lietsonta ja syrjintä ovat siis sallittuja suomalaisia kohtaan. Järjetöntä.

Nykytulkinta sotii varmasti useimpien oikeustajua vastaan. Siitä taas seuraa vain vastakkainasettelun lisääntyminen. Ehkäpä se on punavihreän mukasuvaitsevaiston tarkoitus.

……………..

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saa uusia lukijoita. Annan sanan kiertää.

Mainos

16 KOMMENTIT

  1. Persujen perusasenne on perin vaarallinen. Heille on aina käynyt se, että kunhan suomalaisvastaisiksi mahdollisesti katsottavista jutuista ainakin periaatteessa voisi tulle seurauksia tai jopa tulisi, niin kaikki vihapuhejahti olisi muuten silloin ok. Sama juttu muissa kysymyksissä. No ei ihme, että nimenomaan ”uskonrauhan” alle luetuissa tai muka niihin liittyvissä,. Ajavathan he tunnetusti erään tahon etua. Vuoden 2011 vaaliohjelmassa he vaativat kiristyksiä sanavapausoikeuksiin esim. kriminalisoimalla ”liian harhaiset kirjoitukset”. ”Uskonrauha” tarvitsi myös lisää suojaa heidän mielestään. Eikä vain suomalaisten. He kannattivatkin vihapuhelakeja, vaikka olivat oppositiossa. Niiden perusteella mm. Magneettimediaa alettiin heti vainoamaan.

  2. Juuri tässä asiassa globalistit eivät sitten olekaan globalisteja, sillä maailmanlaajuisesti ajateltuna suomensukuiset ovat naurettavan pieni ja uhanalaisuuden kriteerit kevyesti täyttävä vähemmistö, jonka säilymiseen täytyisi kiinnittää erityistä huomiota.

    Ja jos suomensukuiset halutaan välttämättä hävittää tältä pallolta, niin eikö siihen ole sitten miellyttävämpää tapaa kuin tämä nykyinen?

  3. Saakos vähemmistön edustajat Börje, Aslak tai Miranda sitten sanoa somalista, että ”väkivalta on somaleilla geeneissä”. Mikä vähemmistö siis kelpaa? Esim romani-Miranda voi olla jopa tummempi, kuin joku irakilainen. Romanit ovat lukumäärältäänkin paljon pienempi vähemmistö.

    Tasa-arvo ei toteudu niin kauan, kuin täysin suomalainen, esim adoptoitu musta saa syntyessään ”helpotuskortin” käyttöönsä. Valkoinen suomalainen ei saa mitään apukortteja käyttöön, joten olemme jo syntyessämme alempiarvoisemmassa asemassa. Vietnamilaisethan eivät näitä rasistikortteja ottaneet käyttöönsä, vaikka olisi tarjolla. Eivät näet kehtaa. Romanit ja somalit kyllä kehtaavat.

    • Hyvä näkökulma! Jatkoksi vois pohtia, että vähemmistöillä on intressi heruttaa etuja ja jos jokin vähemmistö siinä onnistuu, muut vähemmistöt nauttivat voitosta. Saas nähdä koska vähemmistökielet (somali, arabia, venäjä, jne) tulevat ruotsinkielen tai saamen asemaan Suomessa? Siihen lienee tunkua, onhan jotkut vähemmistöt koko ajan ylen ohjelmissa kertomassa totuuksia ja erityisesti viisauksia. Tuleeko Suomesta ”Pohjois-Euroopan Sveitsi”

  4. En näe pointtia, miksi näitä itsestäänselvyyksiä kerrotaan kansallismielisille ja kansalilsmielisillä sivuilla. Kyllä ME tämän ongelman tiedostamme. Turhaan todistella, kuinka suomalainen on alempiarvoinen. Aiheeseen vähänkään perehtyneet ovat tienneet tämän jo ajat sitten.

    Sen sijaan olisikin elintärkeää alkaa opettamaan nuorille näitä asioita – nuorten kielellä. Ei ne nuoret lue mitään MV-lehtiä, kun nuo vastamediat on niin out ja niitä joka tuutissa halvennetaan. Tosin moni ”kansallismielinen” huutaa ympäripyöreää n**keriä ja latoo tappouhkauksia, niin luuletteko että fiksut nuoremme edes haluaa lukea MV:tä yms niinkauan kuin agenda on rasistinen.

    Halla-Ahon linja, eli asiallinen käytös, faktat, viisaat sanat ja toimivat argumentit – näillä pötkii pitkälle! Turhaan meitä valveutuneita on valistaa. Tämä on lähinnä vertaistukea meille jotka kamppailevat jo valmiiksi verenpaineensa kanssa!

    • Halla-aho on päässyt pitkälle, koska on Israelin ystävä. Mutta tämä taas on ristiriidassa sen kanssa, että haluaa suomalaisille sananvapautta ja mamutusta rajoitettua

  5. Äänestyskopissa on mahdollisuus kääntää asiat järjelliselle tolalle. Jospa pikku hiljaa jopa nukkuvat äänestäjät alkaisivat heräillä. Kevään 2019 vaaleissa olisi taas mahdollisuuus vaikuttaa valtakunnan tilaan.
    Ainoa äänestys kelpoinen puolue on se joka erottaa välittömästi Suomen Eu jäsenyydestä ja yhteisvaluutta eurosta, karkoittaa laittomat maassa oleskelijat ja saman tien kaikki vuoden 1989 jälkeen maahan loisineet kehitysmaalaiset jälkeläisineen,
    Myös suomenruotsalaiset tulisi karkoittaa Ruotsiin ja ottaa heidän omaisuutensa valtion haltuun, sillä suomenruotsalaiset ovat riistäneet ja raastanet suomalaisia tuhat vuotta.
    Myös puhdistus oikeuslaitoksessa ja poliisissa tulisi suorittaa perusteellisesti. Samoin kokoomus, keskusta, SDP, vihreät ja vasemmistoliitto tulisi kieltää terroristi järjestöinä.
    Valitettavasti Suomesta ei löydy tarpeeksi riuskaa puoluetta, joten lähinnä perussuomalaiset ovat ainoa järkevä vaihtoehto, mutta sen olisi saatava kaikki keskeiset ministerisalkut. Mieluiten kaikki.

    • Heti kun äänet on laskettu ja vaalitulos julistettu äänesi on käytännössä mitätöity.

      Sama kuin huutaisi mustaan aukkoon avaruuteen.

  6. Haistokoot tämä Mäntymää ruskean paskan. Se oliko tuo vihapuhetta, ottakoot ja tönkikööt hän itse sen selville.

  7. Kirjoitin Facebookiin että ”Ryssä saa kyllä sanoa, mutta sanopa Neekeri?”
    Heti meni FB tili kiinni viikokosi.
    Sen jälkeen se pantiin kokonaan kiinni.
    Oli viime vuonna kaksikymmentäviisituhatta tykkäystä sivullani Facebookin oman ilmoituksen mukaan.
    Kommentointini on ollut koko ajan tiukan hanurihallitustamme, Bobrikovia ja Orpon Onnelaa vastustavaa kriittistä juttua.
    Kolehmaisen Kennelin ja johtajakoira Forssin tuska ja hysteria kritiikin lisääntymisen vuoksi johtaa äärettömän tyhmiin ylilyönteihin sananvapauden rajoittamiseksi.
    Some on vienyt voiton ylivoimaisesti.
    Odotamme vain vallanpiotäjien aloittamia pidätysaaltoja ja kansallismielisten patrioottien ja aktivistien pidättämisiä.
    Iljan ja MV lehden ajojahti on satanut suoraan supisuomalaiseen laariin ohi Brysseliläisen paskakaivon.

  8. Suomessa 2 ”eduskuntaa” on päättänyt, että suomalaiselta saa jopa VARASTAA ja suomalainen ei omaa perustuslaillista omaisuudensuojaa tai suomalainen EvLut ei omaa uskonnonvapautta; vaan uskon takia saadaan syrjiä jopa ”oikeuslaitoksessa” .

    Tämä väite vaatii perustelut: Suomen ”perustuslaki” 118 § …Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.(Suomi on siis kastijärjestelmä; jossa kantasuomalaisten riistoa EI saa julkisesti käsitellä Valtakunnanoikeudessa.)

    8.9. 2005 jätin Porin poliisille rikosilmoituksen lainsäädännöllisestä syrjinnästä LAPSIA; hetero-aviomiehiä ja pienrittäjiä kohtaan ( SYYTEILMOITUS Valtakunnansyyttäjänvirastoon 9. 12. 2005 ).

    PL 118 § ei siis ole vahonko; vaan valtiopetos tämänkin asian tutkinnan esteeksi .

    EOA ”päätös” 876/2/05 …poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa.

    Olen siis ihmisoikeudeton ( PL 118 §) Suomen kansalainen, koska 2005 päätin vaatia 3 ihmisryhmän lainsäädännöllisen syrjinnän lopettamista .( ihmisoikeudettomat ryhmät manittu edellä).

    Lisää todisteita archive.is / kimmoleaks.fi

  9. Tuossa kuvassa naiset(oletettavasti) ovat pukeutuneet sinisiin kokovartalo kortsuihin.

    Toisessa ääripäässä feministit hehkuttavat että hyvä – ei synny lisää epätasa-arvoisia mukuloita!

    Toisin kuin feministit, nuo naamioasuihin puetut juhdat saavat kyrpää – ainakin pakolla.

    Kuka tietää, ehkä noiden kaapujen sisältä kuoriutuu lisää feministejä? He kun ovat varmasti saaneet tarpeekseen pakollisesta kyrpähyrrästä.

    Lännen feministien suurin haave on kuulemma päästä nussimaan raavasta miestä. Jos feministi kertoo sen toiselle feministille, hänet karkoitetaan näiden tasa-arvoisten tissiliisojen yhteisöstä.

  10. Miksi Tossavainen tahtoisi herjata somaleita? Tosinhan se Tossavaisen lukijoiden tapana on, herjailla vaikkapa Husua ja Suldaania ja somalinaisia, joitakin julkisuudessakin.

    Toisaalta lässyttävät, että kyllä suomea puhuva ja töitä tekevä mamu saa Suomessa olla. Sellaista skitsofreniaa, juuri heitä sitten eniten nämä tossavaiset ja mv-lehdet kiusaavat ja herjaavat.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.