Rakennusliiton johtajan mielestä valtakunnansovittelijan sidonnaisuudet näkyivät työriidan sovittelussa

Valtakunnansovittelija Minna Helteen sidonnaisuus Teknologiateollisuuteen näkyi Rakennusliiton puheenjohtajan Matti Harjuniemen mukaan selvästi keväällä rakennusalan työriidan sovittelussa.

Harjuniemi vieraili Helteen toimistossa useaan otteeseen kevään aikana. Hän kirjoittaa asiasta rakennusliiton blogissaan. Harjuniemi muistuttaa, että rakennusalan työehdot on viime vuosikymmeninä sovittu alan kesken.

-”Sovittelijaa ei ole pyydetty apuun, koska neuvottelutaito, järki ja tunteet riittävät molemmilla.”

-”Tällä kertaa jo neuvottelujen alkuvaiheessa työnantajapuoli kuitenkin ilmoitti olevansa valmis sovittelijan puheille. Neuvottelut eivät raha-asiassa edenneet. Rakennustuoteteollisuudessa työnantajat ajoivat palkkojen alennusta.”

Harjuniemi oli 6. huhtikuuta olimme sitten neuvottelupäällikkö Kimmo Palosen kanssa sovittelijan puheilla. Vastapuolelta istunnossa oli kolme edustajaa, jotka ilmoittivat ”olevansa sidottuja yleiseen linjaan”.

-”Me ilmoitimme omat esityksemme. Minna Helle totesi: ”RT on sidottu, heillä ei ole lupaa muuhun”.

-Näin olen kirjoittanut omiin muistiinpanoihini. Siinäpä se sovittelu sitten oli. Tämän jälkeen osapuolet ovat käyneet Bulevardilla huhtikuussa kaksi kertaa. Viesti on ollut käytännössä sama.

Teknologiateollisuus ry:n väistyvä toimitusjohtaja Jorma Turunen kirjoittaa avoimesti liittonsa kotisivulla (5.5.2018), että hän kävi pestuuneuvotteluja valtakunnansovittelijan kanssa kevättalven aikana.

Huhtikuun lopulla sitten ilmoitettiin, että Helle siirtyy Teknologiateollisuus ry:n työmarkkinajohtajaksi.

-Jorma Turunen ja Minna Helle eivät näe tässä minkäänlaista eettistä ongelmaa. Rakennusalalla kuitenkin alkaa vuorenpeikkojen tanssi. Alan on pysäytettävä se itse.

Toistaiseksi valtakunnansovittelijana työskentelevä Helle kommentoi asiaa twitter-tilillään ja julisti puolueettomuuttaan neuvotteluissa.

Rakennusliitosta on kuulunut kovia jyrähdyksiä viime aikoina. Esimerkiksi lauantaina liitosta kerrottiin kentältä kantautuneen tietoja, että työllistymisen ehtona olisi ollut liitosta eroaminen.

Lähde: Rakennusliitto

2 thoughts on “Rakennusliiton johtajan mielestä valtakunnansovittelijan sidonnaisuudet näkyivät työriidan sovittelussa

  • 7.5.2018 at 10:12
    Permalink

    Toivottavasti edes joku merkittävä korruptiobarometri tarttuisi tuohon(kin). Varmaan yhdessäkään todellisessa sivistysvaltiossa tuollainen kähmintä ei menisi sukkana läpi.

    Reply
  • 7.5.2018 at 20:28
    Permalink

    Tämähän päättyy siitä, että raksamiehen on itse maksettava ”pääsymaksu” ja maksettava oma palkkansa, joka käytännössä toimiikin niin, että joistain kunnassa tai kaupungin työsuhteessa olevasta henkilöä on kehotettu perustamaan yritys, jonka nimissä hän tekee samaa työtä kuin ennen työsuhteessa ollessaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.