Kadoksissa ollut 11 vuotias poika löytyi Helsingissä

Helsingin poliisi tiedotti aiemmin tänään 11 vuotiaan pojan kadonneen koulureissulleen. Kokonaisuudessaan poliisin tiedote kuului seuraavasti:

”Poliisille tulleen ilmoituksen mukaan 11-vuotias poika on lähtenyt aamulla kouluun mutta ei ole tullut kotiin Roihuvuoreen sovitusti kello 21 mennessä. Poika on vaaleaihoinen ja ruskea tukkainen ja vaatetuksena musta huppari, mustat housut ja punainen lippis. Mukana pojalla on myös punainen potkulauta.”

Nyt kateissa ollut poika on kuitenkin löytynyt. Poliisin tietojen mukaan poika löytyi kaverinsa luota yökyläilemästä. Poika vain oli unohtanut kertoa asiasta äidilleen, eikä yökyläilyn tarjonnut perhekään syystä tai toisesta kysynyt oliko pojalla lupaa vierailuun. Asian saaman nopean ja laajan julkisuuden takia ystävän äiti oli ymmärtänyt että yökylässä olevaa poikaa etsitään ja ilmoitti asiasta hätäkeskukseen.

Poliisi kiittää tiedotteessaan kaikkia, jotka osaltaan auttoivat pojan löytämisessä.

Lähde: Poliisi

2 thoughts on “Kadoksissa ollut 11 vuotias poika löytyi Helsingissä

  • 10.5.2018 at 17:28
    Permalink

    Olipa hyvä ettei ollut pedofiilillä ”yökylässä”.

    Reply
  • 10.5.2018 at 18:07
    Permalink

    Tässäkin tuodaan esille kuinka vika olisi siinä, että vanhemmat, sivulliset tai valtio olisi lyönyt laimin ”velvollisuuttaan” jatkuvasti valvoa itselleen alamaista ihmistä. — Tällainen jatkuva valvonta ja vastuun siirto yksilöltä järjestelmälle tuhoaa yhteiskunnan; tekee kansalaisista järjestelmän orjia.

    Tällaista käyttäytymistä vastaa on USA:ssa syntynyt liike ”Let Grow”-kansalaisliike. Yhdessä osavaltiossa on jo onnistuttu muuttamaan lakia ja vireillä on monia uudistuksia.

    — linkki — letgrow (piste) org/our-mission/

    Mielestäni oikea menettely tässä tilanteessa olisi olut selittää lapselle tilanne ja antaa hänen tehdä omat johtopäätöksensä. — Lähes varmasti hän olisi soittanut kotiin. — Nyt lapselta ei kysytty mitään. Hänet jätettiin järjestelmän armoille.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.