Mm. Oikeusministeriön ja Setan järjestämässä LGBT-fobia-seminaarissa keskustellaan sateenkaari-ihmisten oikeuksista

Oikeusministeriön koordinoima Rainbow Rights -hanke, Seta ja Euroopan komission Suomen edustusto järjestävät torstaina 17.5. IDAHOT-päivän, eli kansainvälisen homo-, bi- ja transfobian vastaisen päivän seminaarin. Seminaarissa keskustellaan sateenkaari-ihmisten oikeuksista ja moniperusteisesta näkökulmasta yhdenvertaisuustyöhön.

Eurooppasalissa Helsingissä torstaina kello 9.30-11.30 järjestettävän seminaarissa keskustellaan yhdessä viranomaisten, järjestöjen ja tutkijoiden kanssa, miten sateenkaari-ihmisten oikeuksien myönteinen kehitys tulisi koskea paremmin myös niin sanottujen vähemmistöjen vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Seminaarin puhujina ovat muun muassa kansanedustaja Jani Toivola ja yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien oikeudet ovat parantuneet Suomessa tasaisesti. Esimerkiksi tuoreessa eurooppalaisessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia koskevassa tilastossa, Rainbow Europe Indexissä, Suomi paransi sijoitustaan kahdella sijalla viidenneksi. Raportissa vertaillaan, miten eri Euroopan valtioiden lainsäädännössä ja viranomaistoiminnassa kohdellaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä.

Yhdenvertaisuuden edistämiseen liittyvässä työssä tarvitaan kuitenkin uutta tietoa ja keinoja tunnistaa yhdenvertaisuuskysymyksiä moniperusteisesta näkökulmasta. Moniperusteinen syrjintä tarkoittaa syrjintätilannetta, jossa henkilö joutuu syrjityksi monella eri kielletyllä syrjintäperusteella. Syrjityksi tulemisen syyt voivat ilmetä samanaikaisesti tai eriaikaisesti.

Oikeusministeriön Rainbow Rights -hankkeessa on parhaillaan käynnissä selvitystyö, jossa tarkastellaan vammaisten, etniseen vähemmistöön tai uskonnolliseen yhteisöön kuuluvien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajien syrjintäkokemuksia. Rainbow Rights -hankkeen tavoitteena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden yhdenvertaisuutta sekä kehittää yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden valtavirtaistamista. Hanke saa rahoitusta Euroopan Unionin perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuus -ohjelmasta (2014-2020).

IDAHOT-päivän miniseminaaria voi seurata verkossa osoitteessa https://www.facebook.com/euroopankomissiosuomessa

Lähde: Oikeusministeriö

11 thoughts on “Mm. Oikeusministeriön ja Setan järjestämässä LGBT-fobia-seminaarissa keskustellaan sateenkaari-ihmisten oikeuksista

  • 15.5.2018 at 17:20
    Permalink

    Miksi eivät mene pitämään seminaariaan saudi arabian mekkaan, kun ihailevat islamin ilosanomaa, kulttuuria ja sharialakia?

    Reply
  • 15.5.2018 at 17:27
    Permalink

    ”Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien” on pitkä ja ”LGBT” on kehno akronyymi. Rappioseksuaali on ytimekäs ja täsmällinen kuvaus.

    Reply
  • 15.5.2018 at 18:05
    Permalink

    Kertokaapas nyt MITÄ OIKEUKSIA heiltä puuttuu mitä muilla on.
    Keksiikö kukaan?
    Hirveä ÄLÄMÖLÖ TYHJÄSTÄ?

    Reply
  • 15.5.2018 at 18:23
    Permalink

    Nämä seksuaalivammaiset raiskaavat muun muassa termit ja käsitteet kulttuurimarxilaiseksi sekasotkuksi. Se, että joku ei pidä jostakin, ei täytä fobian lääketieteellistä määritelmää. Ikään kuin heillä jotka eivät perversseistä pidä, olisi jokin ongelma kun se ongelma on oikeasti perversseillä, ja heillä korvien, ei jalkojen välissä.

    Reply
  • 15.5.2018 at 18:52
    Permalink

    Homppelit ja musut kuuluu yhteen. Hyvä sateenkaariväki.

    Reply
  • 15.5.2018 at 20:05
    Permalink

    Mitä edistettävää perverssien oikeuksissa on. Johan he marssivat perse paljaana pitkin Helsingin katuja. Tiedän mistä lopulta kiikastaa. Perverssien pääsy kouluihin ja päivähoitopaikkoihin pitää saada estottomaksi ja kaikki entinen seksuaalisuus ja sen ilmentäminen pitää saada niin rivoksi, ettei kukaan itseään kunnioittava ihminen edes haluaisi enää elää Maa planeetalla.

    Reply
  • 16.5.2018 at 00:38
    Permalink

    Stalinin ohjeistamaa eurooppalaista kommunistista solutustyötä 1920–30-luvuilla rahoittanut ja johtanut saksalainen Willi Münzenberg kiteytti Frankfurtin koulukunnan PITKÄAIKAISEN operaatiosuunnitelman näin:

    ”ME TEEMME LÄNNEN NIIN KORRUPTOITUNEEKSI, ETTÄ SE LÖYHKÄÄ”

    Ks. ”FRANKFURTIN KOULUKUNTA: SALALIITTO RAPPIOON”,
    http://isovimma.blogspot.fi/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

    Nykyisin lähes joka tuutista, ml. koulut ja yliopistot, suollettu kulttuurimarxistinen propaganda pohjautuu noihin kommunistisen Frankfurt-koulukunnan kehittämiin mädätysoppeihin.

    Reply
  • 16.5.2018 at 04:39
    Permalink

    Oikeusministeriön käyntiosoite on Eteläesplanadi 10.

    Metallilaatassa on kirjoitusvirhe. Siinä pitäisi lukea Oikeusmurhaministeriö.

    Oikeusmurhaministeriö jota johtaa kansanpetturi ja sen alaosastot.

    Reply
    • 16.5.2018 at 09:01
      Permalink

      No sine on helppoa käydä lisäämässä sanaan ”oikeus” ne lainausmerkit…

      Reply
  • 16.5.2018 at 11:07
    Permalink

    Niiltähän on unohtunu tosta yhestä kohasta toi tärkein pointti.

    ”Syrjityksi tulemisen syyt voivat ilmetä samanaikaisesti tai eriaikaisesti tai tarvittaessa/tilanteessa hyötymisen kannalta takautuvasti, myös ilman todisteita tai todistajia.”

    Reply
  • 17.5.2018 at 15:25
    Permalink

    Miksi Nylkysuomi mainostaa homomädätystä?

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *