Taksiyrittäjille keppiä- Taksien autoveroalennus poistuu vuoteen 2022 mennessä

Taksien nykyinen 4 800 euron autoveron alennus poistuu vuoden 2022 heinäkuuhun mennessä.

Autoveroetu alenee kolmessa vaiheessa. Veroedun määrä on 1.7.2018-30.6.2019 välisenä aikana taksiliikenteeseen ensirekisteröitäviltä ajoneuvoilta enintään 3 000 euroa, 1.7.2019-30.6.2020 välisenä aikana 2 400 euroa ja 1.7.2020-30.6.2022 välisenä aikana 1 200 euroa. Veroetua ei enää myönnetä heinäkuusta 2022 lähtien.

Esteettömyysvaatimukset täyttävät samoin kuin koulu- ja päivähoitokuljetuksiin hyväksytyt vähintään kuuden matkustajapaikan taksit tulevat kokonaan autoverottomiksi. Myös matkailuautojen autoveroetuun tulee muutoksia. Autoverottoman matkailuauton painoraja nousee 2500 kiloon.

Laki tulee voimaan 1. päivänä heinäkuuta 2018. Muutos liittyy taksialan sääntelyä laajasti uudistavan liikennepalvelulain voimaantuloon. Taksiyrittäjät, joilla on nykyisen taksiliikennelain mukainen taksilupa, voivat yhä hankkia taksin nykyisellä 4 800 euron veroedulla, jos auto rekisteröidään ennen uuden lain voimaantuloa.

Lähde: Valtiovarainministeriö

3 thoughts on “Taksiyrittäjille keppiä- Taksien autoveroalennus poistuu vuoteen 2022 mennessä

  • 17.5.2018 at 19:37
    Permalink

    Ottamatta sinänsä kantaa taksiautoilijoiden huojennuksiin. Tämä tulee tietysti vaikuttamaan tariffeihin. Syynä tähän ovat tietysti matut, jotka tarvitsevat perkeleesti lisää rahaa.

    Reply
    • 18.5.2018 at 09:49
      Permalink

      Taksit menee huonommiks ja lisäks pedataan pöytää matutakseille, sillä ne paskiaiset saa ilmaset autot veronmaksajien piikkiin.

      V.tun suvakit.

      Reply
  • 17.5.2018 at 21:59
    Permalink

    Ilmeisesti autoveroa ei olla korvaamassa millään bernerin/ollilan vakoiluhimmelillä? Vai onko toiveajattelua?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.