Rakennusliiton Kyösti Suokas: ”EU:n ulkopuolinen työvoima alkaa valua kohti pohjoista”

7
Mainos
Rakennusliiton kovasanainen varapuheenjohtaja Kyösti Suokas arvostelee voimakkain sanavalinnoin Etelä-Suomessa toteutettua rakennusalan työlupien tarveharkinnan poistoa ja toteaa blogissaan EU:n ulkopuolisen työvoiman virtaavan jo nyt etelästä pohjoiseen, alueille, joissa tarveharkinta on yhä voimassa.

Etelä-Suomessa rakennusalan työlupien tarveharkinta on poistettu ja jo nyt nähdään, että EU:n ulkopuolinen työvoima alkaa valua kohti pohjoista. Alueille, joille ei lupaa ole myönnetty. Jos Juha Sipilä (kesk) ennättää ennen hallituksensa kuolinkorahdusta täyttää lupauksensa ja avata Suomen rajat koko maailmalle, voimme sanoa hyvää yötä.”

Suokas on huolissaan myöskin uuden Hanhikiven ydinvoimalan rakennusalalle tuomista jopa kymmenestä tuhannesta työpaikasta, jotka hänen mukaansa uhkaavat luisua entisen Neuvostoliiton alueelta tuleville tekijöille. Tätä ei hänen mukaansa voi estää enää kukaan, mikäli tarveharkinta poistettaisiin kokonaan.

”Kehitysmaiden työntekijöitä välittävät yritykset toimivat järjestäytyneen rikollisuuden tavoin”

Blogauksessa ay-jyrä kertoo myöskin kehitysmaiden työntekijöiltä perittävästä ”panttimaksusta”, joka vastaa kuulemma jopa vuoden palkkaa.

Mainos

”Jokainen maailman rakennustyömailla näkemäni kehitysmaasta tuleva työntekijä on joutunut antamaan ennen reissua työnantajallensa takuumaksun. Yleisesti yhden vuoden palkkaa vastaavan summan. Panttina ovat kotimaassa perheenjäsenet ja sukulaiset. Velka tekee työstä pakkotyön kaltaista ja tekijästä nöyrän. Olen tavannut satoja tällaisia velkavankeja, todennäköisesti enemmän, kuin rajojen avaamista vaativat poliitikot.”

Tämän lisäksi muunkinlaista hämäryyttä esiintyy halpatyövoiman uittamisessa kehitysmaista. Työantajien kerrotaan kiristäneen työntekijöitä sekä perineen kohtuuttomia maksuja majoituksista.

”Kehitysmaiden työntekijöitä välittävät yritykset toimivat järjestäytyneen rikollisuuden tavoin, monesti osa sitä ovatkin. Jo nyt meillä on oikeussalissa saakka tapauksia, joissa työnantaja on kerännyt maksamastaan palkasta osan takaisin ja laskuttanut yhdestä petipaikasta monen miehen huoneessa enemmän kuin keskustan yksiöstä.”

”Ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan pysyvä poistaminen synnyttäisi rakennusalalle kehitysmaiden työvoimaa Suomeen välittävän bisneksen. Lyhyessä ajassa EU:n ulkopuolisia työntekijöitä olisi jo entisten lisäksi tuhansittain, eikä näiden palkkoja pystyisi valvomaan kukaan. Eivät viranomaiset, ei Rakennusliitto.”

Suokkaan näkemyksen mukaan tarveharkinnan poisto, eli nykyisen kehityksen jatkuminen, merkitsisi esimerkiksi rakennusalalla toteutetun harmaan talouden kitkennän hukkaan heittämistä. Hän esittelee kirjoituksensa lopuksi myöskin mielenkiintoisen ajatuksen:

”Tekisimme aikahypyn vuosikymmeniä taaksepäin. Ansiokas työ rakennusalan harmaan talouden poistamiseksi vetäistäisiin alas vessanpöntöstä yhdellä huuhtelulla. Mutta ehkä tämä onkin Suomen poliittisen johdon tarkoitus. Luonnollinen jatke heinäkuun alusta vapautettaville pimeille asiakkaita huijaaville takseille. Ruotsin malliin tämäkin.”

Turun yliopiston professori on skeptinen uudistuksen suhteen

Turun yliopiston professori Matti Viren kertoi toukokuun puolessa välissä Vantaan sanomille tarveharkinnan poistoon sisältyvän omat riskinsä. Hänen mukaansa mahdollinen uudistus ei automaattisesti pelasta suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, vaan tulijoiden palkkatason jäädessä alhaiseksi, voivat veronmaksajat joutua maksumiehiksi hyötyjen valuessa työnantajille.

-”On monenlaista työperäistä maahanmuuttoa: sellaista, joka luo uusia tuotantomahdollisuuksia, ja sellaista, joka vain kannibalisoi olemassa olevia työpaikkoja.”

Toimihenkilöiden ammattiliitto STTK kannattaa tarveharkinnan poistoa ja on saanut monet sinikaulusliitot takajaloilleen sen vuoksi. Yleisesti ottaen karkea linjaus menee niin, että työnantajapuoli kannattaa, työntekijäpuoli vastustaa tarveharkinnan poistoa.

Lähde: Rakennusliitto, Vantaan sanomat

 

Mainos

7 KOMMENTIT

  1. Onhan se virrannut jo pari vuotta. Suomen VOK:it on järjestäneet loppuelämän ilmaista ylläpitoa odotteleville loisille maatilojen peltikatto- ja muita talkoita. Isännät ovat saaneet ruokapalkalla tilojaan rempattua ja hyvillä mielin ovat myhäilleet säästöjään.

    Niin että on sitä ”rakennusvoimaa” ollut jo pari vuotta täälä.

  2. Tässä tapauksessakin on etiikka ja nk. ihmisoikeudet ovat kaukana. Kyseessä on silkka ihmiskauppa kuten nk. SPR:n pakolaispolitiikassakin, jota se harjoittaa sädekehä punapäänsä yläpuolella.
    Kokoomus etunenässä kapitalistisessa syystä, tietenkin pääpirun EU:n ”hyveiden” mukaisesti kannattaa alastonta ihmiskauppaan verrattavaa nk. työntekijöiden riistoa, joka ei ole pelkästään aiheuta vatsanväänteitä kehitysmaalaisten puolesta, vaan samalla tuo työvoimapoliittinen kehitys tulee johtamaan myös suomalaisten duunareitten uloshinnoitteluun alalta kuten jo virolaiset raksamiehet ovat jo tehneet etelän rakennustyömailla mukaan lukien vielä ent. Itä-Euroopan maiden työmiehet, jotka asuvat maakuopissa (siis aivan totta!!!) orjaehdoilla, joka pyörii aivan samalla periaatteella kuin jo vuosia kestänyt kerjäläisbisnes, joka kesäisenä näkynä ”sulostuttamassa” katukuvaa polpon tietenkin keskittyessä kansallismielisten ja ”natsien” kokoamiseen putkaan Helsingin katukuvasta, koska HE HÄIRITSEVÄT tuon punikkikaupungin monikulttuurista ja homoperäistä auvoa.
    Halpatyövoimasta, jonka perään kapitalistit kuolaavat kuin iso koirat, tulee johtamaan siihen samaan kuin esim. Kiinassa (yhä kehitysmaa) ja muissa matalaotsaisten yhteiskunnissa, joissa kaikki työnjälki on ”juosten kustua” matalasta koulutustasosta ja noissa yhteiskunnissa olevista olemattomista laatuvaatimuksista ja rakennus -standardeista aina lujuusvaatimuksineen ja esim. sementin laatuvaatimuksista. Tuolloin seinät ja kokonaiset rakennukset kaatuvat itsestään yksinkertaisesti ihmisten päälle joko hetikohta tai sitten vuoden parin päästä. Esim. Suomessa jo nykyään rakennuksille määritelty kestoikä kaiketi tark. sitä, että ylipäänsä kasassa pysyy on 30-vuotta. Siis talo. Tämän todisti ja sanoi raksanainen, joka kyllästyneenä nykymenoon kertoi siitä YouTubessa. Hän myös kertoi nykyään Suomen rakennustyömaat ovat kuin Baabelin tornin rakentajia, jossa työmiehet/-naiset eivät edes ymmärrä toistensa puhumaa kieltä. Sillä tuskinpa etenkin Itä-Euroopasta kotoisin oleva alaluokka englantia osaa, puhumattakaan edes ”rakennus -englantia”. Monista halpatyövoiman saavutuksista on lukuisia karmaisevia elämän päättymis esimerkkejä on pilvinpimein LiveLeakissa. Että kunhan paratiisi -hanke tästä vielä etenee, saamme kokea kauppakeskusten ja muiden julkisten rakennusten kattojen luhistumisen sisään tai kantavien seinien puuttumisen tai päin peetä tehtyjen ”ratkaisujen” tuloksena ihmisuhrien ja -raatojen kaivamisen sortuneiden rakennusten raunioiden alta aivan kuten WWII aikana esim. Lontoossa ”surinapommien” tekemien tuhojen jälkeen.

  3. Sipilä myy Suomen ulkomalaisille, tosin valehteli oman talonsa antamisessa ”nuorille”mies pakolaisille: Idea tosin tuli vaimolta, mahtoi pettyä ukkoonsa uskonveljien ”painostuksessa”.

  4. Esimerkiksi Kaliforniassa (USA) on meneillään aivan valtava rakennusbuumi. Paikallisilla ei ole mitään asiaa rakennustyömaille. Meksikolaiset tekevät työt.

    Tonttipula on huutava. Rakennusliikkeet jopa sytyttävät maastopaloja ja näin ajavat ihmiset pois kodeistaan. Sitten viranomaisten avustamana ostavat tuon ”joutomaan” pilkkahintaan.

  5. Jos olisi olemassa nappi jota painamalla tämä planeetta räjähtäisi tuusan paskaksi, en epäröisi sitä painaa.
    Saankohan nyt syytteen kiihottamisesta ihmiskuntaa vastaan?

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.