Hallitus lupaa turvata maatalouden toimintaedellytykset hallituskauden loppuun saakka

Juha Sipilän hallitus lupasi lisätalousarvioesityksessään turvata maatalouden toimintaedellytykset niiltä osin, kuin hallitus voi niihin vaikuttaa. Lisää rahaa on luvassa mm. luonnonhaittakorvauksiin, jotka tullaan pitämään vuoden 2018 tasolla. Myöskin viennin edistämistä tuetaan 3,5 miljoonan euron potilla.

Luonnonhaittakorvauksien säilyttämisen arvioidaan vaativan 21,5 miljoonan euron määrärahalisäystä. Maa- ja metsätalousministeriön tiedotteen mukaan asiasta päätettiin jo tässä vaiheessa, jotta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman muutosesityksen valmistelulle jää riittävästi aikaa.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä korostaa tukien tärkeyttä maataloudelle mutta muistuttaa reilujen elintarvikemarkkinoiden tärkeydestä ”kannattavuuden aidolle parantumiselle”.

-”Hallituksen tekemä päätös luonnonhaittakorvauksen tason pitämisestä vuonna 2019 vuoden 2018 tasolla tuo vakautta ja turvaa viljelijöille vaikeassa kannattavuustilanteessa. Tulevaisuuden kannalta on keskeistä, että uuden ohjelmakauden valmistelussa pystytään tukitasot turvaamaan. Tuet luovat perustan kannattavalle maataloudelle. Kannattavuuden aito parantuminen edellyttää kuitenkin, että elintarvikemarkkinat toimivat reilulla tavalla. Reilumpia markkinoita edistävän elintarvikemarkkinalain on tarkoitus astua voimaan vuoden 2019 alusta.”

Hallitus päätti osoittaa 10 miljoonan euron lisämäärärahan siirrettäväksi Maatilatalouden kehittämisrahastoon (Makera). Lisäyksen jälkeen vuoden 2018 siirrot Makeraan olisivat hallitusohjelman mukaisesti yhteensä 49 miljoonaa euroa.

– Makeran 10 miljoonan euron siirto on osa edellisen vuoden vaikean katovuoden hoitoa. Tällä päätöksellä palautetaan Makeraan se määräraha, joka budjettiteknisistä syistä lainattiin viime syksynä energiaveron palautukseen.” Leppä jatkaa.

Elintarvikkeiden vientiä edistäviin toimenpiteisiin sekä elintarvikeyritysten kansainvälistymistä tukeviin hankkeisiin kohdennetaan hallituksen kaavailuissa, pääluokan sisäisenä siirtona 3,5 miljoonaa euroa. Näin sen mukaan turvataan ruokaviennin kasvua mahdollistavat toimet, kuten vientiselvitysten tekeminen uusiin vientimaihin sekä yritysten tukeminen myynnissä ja markkinoinnissa uusissa kohdemaissa.

Lähde: Maa- ja metsätalousministeriö

 

6 thoughts on “Hallitus lupaa turvata maatalouden toimintaedellytykset hallituskauden loppuun saakka

  • 30.5.2018 at 08:54
    Permalink

    Kukaan ei usko enää noihin satuihin. Hallitus on valehdellut niin paljon että se on menettänyt luottamuksensa.

    Ei voi kuin ihmetellä miksi maanviljelijät vuodesta toiseen äänestävät Keskustaa vaikka se kerta toisensa jälkeen tuhoaa juuri maanviljelijöiden taloutta, vei Suomen EU:hun ja ottaa velkaa kansalaisten nimiin. Ahon hallitus syöksi Suomen sellaiseen talouslamaan että melkein koko maa meni konkurssiin. Onneksi Viinanen pelasti Suomen. Mutta nyt Vanhasen ja Sipilän hallitukset ovat tuhonneet Suomen tulevaisuuden.

    …ja siitä huolimatta maanviljelijät ja heidän jälkejläisensä äänestävät taas kerran Keskustaa.

    Reply
    • 30.5.2018 at 16:07
      Permalink

      En minä ainakaan ole äänestänyt kepua vuosiin,ja enenevässä määrin moni muukin jussi miettii vaihtoehtoa,tosin ainut järkevä vaihtoehto on persut!

      Reply
  • 30.5.2018 at 18:26
    Permalink

    Mitä jos perkele heinähatut kokeilisi elää sillä tuotolla mitä tilalta tulee, jos ei onnistu niin olisikohan perkele aika lopettaa ja suunnitella oikeaa uraa, ei sitä helvetti minullekkaan yksityisyrittäjänä sada mitään tukia.

    Reply
  • 31.5.2018 at 09:49
    Permalink

    Sipilän hallitus lupaa turvata maatalouden toimintaedellytykset VAIN hallituskauden loppuun, tulevaisuudesta onkin jo päätetty muuta ja sitä ei ole syytä kertoa. Tämän ilmoituksen on tarkoitus luoda luottamusta, suomeksi sanottuna hämätä kohteena olevaa kansanosaa.

    EU:ssa on päätetty suomalaisen maatalouden alasajosta ja edelliset, erityisesti nykyiset vallassa olijat ovat niin EU:n myötämielisessä kiimassa, että siinä ei ajatella maamme ruuantuotannon huoltovarmuutta eikä muutakaan Suomen etua.
    Tässä taustalla on suurempi kokonaisuus, maatalous on vielä toistaiseksi yksityisten, eli globalistien vihollisten pyörittämää bisnestä ja nämä pitää saada vaihdettu globaaleihin suuryhtiöihin jotka tuottavat ruuan suomalisessa maaperässä niiden ehdoilla ja samalla tukien määrää tullaan nostamaan huomattavasti. Onhan luontevampaa maksaa kansainvälisille suuryhtiöille miljarditukia kuin miljoonatukia suomalaiselle tuottajalle.

    Harras toive ja pyyntö suomalaisille ruuantuottajille, vielä kun se on mahdollista, älkää äänestäkö enää nykyisiä suomalaisia suurpuolueta, Keskustaa, Kokoomusta, SDP:tä ja niiden kanssa häärääviä Vihreita ja Vasemmistoa.
    Antamalla äänenne kansallista etua ajaville, tekemällä näin, voitte vielä tulevaisuudessakin viljellä omia maitanne ja jättää ne tulevaisuudessa lastenne viljeltäviksi sukupolvi sukupolven jälkeen.

    Reply
    • 1.6.2018 at 10:23
      Permalink

      Hallitus jättää sponsoreilleen, sidosryhmilleen ja ulkomaisille käskyttäjilleen mieluisia porsaanreikiä, hyvin huomattu.
      Kaikkeen hallituksen tekemiseen on syytä suhtautua kuin lelusalakuljettajan Aleppon kadulle tipauttamaan nukkeen, koskaan ei tiedä milloin se räjähtää silmille…

      Reply
  • 31.5.2018 at 18:48
    Permalink

    Paska on yritys (maatalous), jos ei ilman sponsorointia pystyssä pysy. Eihän turve-yrittäjillekään makseta tuollaisia tukiaisia.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.