Nykysuomi siirtyi uusiin käsiin- Uuden omistaja viesti lukijoille

6
Mainos
Nykysuomen omistaja ja päätoimittaja Petri Perta
Tänään, 1.6.2018 Nykysuomi.com siirtyi uudelle omistajalle, allekirjoittaneelle. Aivan alkuun monikaan asia ei muutu. Uusi journalistinen linja otetaan käyttöön asteittain ja se tulee näkymään lukijoille monipuolisempana sisältönä sekä tulevaisuudessa jopa entistä laajempina aihekokonaisuuksina.

Nykysuomi jatkaa riippumattomalla linjalla ja tulee tulevaisuudessakin puhumaan niistäkin asioista, joista valtamedia on taipuvainen vaikenemaan. Vaikeatkin aiheet tullaan käsittelemään kuten median on niitä käsiteltävä: objektiivisesti, puolueettomasti ja useammalta kuin yhdeltä syrjältä.

Julkaisu ei tulevaisuudessakaan valikoi uutisia sen mukaan, sopivatko ne johonkin agendaan tai sensuroi itseään mielipahan välttämiseksi, vaan uutisointi tulee edelleen olemaan rehellistä, suoraa sekä, kuten sanottua, riippumatonta. Nykysuomi ei ole yhdestäkään poliittisesta puolueesta tai muusta vastaavasta instanssista riippuvainen, eikä uutisoinnin tarkoitus ole kavereiden hankkiminen, vaan tiedonvälitys kansalle jolla yksiselitteisesti on oikeus tietää. Median velvollisuus on turvata tuota oikeutta ja päinvastoin kuin valtamedian tarkoitushakuiset agendajulkaisut, Nykysuomi todella on olemassa Teitä, lukijoita varten.

Kuinka lukija voi auttaa Nykysuomea?

Media ei elä ilman lukijoita ja juurikin siksi Te olette avainasemassa puhuttaessa Nykysuomen tulevaisuudesta. En voi pakottaa ihmisiä lukemaan julkaisua, mutta voin tarjota lukijalle monipuolista ja rehellistä uutisointia ilman twistiä, ilman poliittista agendaa ja ilman kirjoittajien omia mielipiteitä. Te voitte varmistaa julkaisun olemassaolon myöskin tulevaisuudessa lukemalla ja jakamalla Nykysuomen artikkeleita, suosittelemalla julkaisua muille ja seuraamalla Nykysuomea sosiaalisessa mediassa.

Mainos

Nykysuomi on läsnä mm. facebookissa ja youtubessa, joita seuraamalla pysyt varmasti ajan hermolla niistä asioista, jotka kansalaisen on hyvä tietää. Mainittujen kanavien lisksi Nykysuomi tulee aktivoitumaan myöskin VK:ssa sekä twitterissä. Kaikki nämä kanavat ovat kuitenkin turhia ilman Teitä, joten pyydänkin jokaista hakeutumaan Nykysuomen pariin, käytät sitten mitä palvelua tahansa, tai käytätkö sosiaalista mediaa ensinkään.

Tottakai lukijoilla on mahdollisuus vaikuttaa myöskin julkaistavaan sisältöön. Nykysuomi ottaa mielellään vastaan sekä juttuvinkkejä, että valokuvia mielenkiintoisina pitämistänne aiheista. Lähettäkää siis juttuvinkkinne, artikkelinne tai valokuvanne osoitteeseen nykysuomi.vihje@gmail.com, mikäli tunnette, että jokin asia on joko käsitelty vajavaisesti tai lakaistu maton alle ja tahtoisitte tuoda asiaa esiin.

Mitä Nykysuomi tarjoaa yrityksille?

Nykysuomi tavoittaa tällä hetkellä noin 50 000- 100 000 lukijaa viikossa. Oli yrityksesi toimiala sitten mikä tahansa, tällainen näkyvyys konkretisoituisi varmasti uusiksi asiakkaiksi ja siten positiiviseksi kassavirraksi.

Nykysuomi tarjoaa varsin kohtuuhintaista mainostilaa yrityksille ja miksi ei muillekin instansseille, jotka itseään syystä tai toisesta tahtovat markkinoida. Pyydä siis tarjous ja kerro, millaista budjettia olet kiinnostunut käyttämään tavoittaaksesi Nykysuomen lukijat.

Nykysuomesta yrityksesi saa markkinoinnin osalta joustavan ja monipuolisen yhteistyökumppanin. Tämän lisäksi kasvava lukijakunta mahdollistaa alati suuremman väkimäärän tavoittamisen. Ota siis yhteyttä, niin katsotaan millaisia palveluita Nykysuomi.com voi sinulle tarjota.

Lopuksi…

Nykysuomesta kasvaa hyvää vauhtia alati merkittävämpi media kotimaisella mediakentällä. Julkaisu ei ole kaikkein rakastetuin etenkään valtaapitävien tai valtamedian silmissä, mutta ei tätä heitä varten julkaistakaan. Nykysuomi saa osakseen paljon aiheetontakin kritiikkiä ja haastankin Sinut, lukijan näpäyttämään toimitusta välittömästi kynsille, mikäli havaitset harhaanjohtavaa tai lähteiltään vajavaista uutisointia. Ylipäätään kaiken muunkin palautteen voi lähettää osoitteeseen nykysuomi@gmail.com.

Kommentoinnin osalta Nykysuomi siirtyi omistajanvaihdoksen myötä ns. ”kaksinkertaiseen moderointiin”, eli käytössä on sekä automaattinen että manuaalinen moderointi. Valitettavasti julkaisun olemassaolon varmistamiseksi on keskustelua pystyttävä muokkaamaan niin, ettei joko tahalliset tai tunnepuuskien vallassa kirjoitetut asiattomuudet pääse vaikuttamaan Nykysuomen toimintakykyyn ja olemassaoloon. Maailma on ikävä kyllä siirtynyt aikaan, jona todenpuhumisesta on tullut rangaistavaa ja poliittisen korrektiuden ylläpitoa harjoitetaan viranomaisvoimin ja varsin aktiivisesti.

Kiitän jo etukäteen jokaista lukijaa ja jokaista somettajaa käyttämästänne ajasta ja artikkeleiden jakamisen vaivasta. Kuten sanottua, Nykysuomi ei elä ilman Teitä.

Kiittäen ja kunnioittaen:

Petri Perta/Nykysuomen omistaja ja päätoimittaja

 

Mainos

6 KOMMENTIT

  1. Norton valittaa koko ajan nykysuomen sivusta, ei ollut ennen uutta omistajaa samaa vikaa, joten täytynee jättää sivut väliin kun ei uudella omistajalla näköjään ole mitään osaamista pitää sivujaan turvallisina.

    • Kiitos ilmoituksestasi. Asiaa tutkitaan parhaillaan. Kyselyiden perusteella Avira ja F-secure eivät ole reagoineet sivuun mitenkään. Selvitellään…

  2. Zemppiå uudelle vetäjälle. Nykysuomi on laatu julkaisu ja siitä on hyvä jatkaa. Aina voi toki hieman parantaa niin kuin nytkin tarkoituksena on.

  3. Onnea ja menestystä!
    Nykysuomen kaltaista totuusmediaa tarvitaan, jotta kansalaiset saavat oikeaa uutistietoa, jonka pohjalta jokainen voi luoda oman mielipiteensä. Valtamedia kun tuottaa vain ja ainoastaan kulttuurimarxilaisuudella mädätettyä agendajournalismia, jolla yritetään muokata mielipiteitä punavihreään uskontoon.

  4. Eteenpäin -varmaa on ainakin se ettei tämän EU-sontakasan aikana uutisaiheet lopu kesken jos niihin vaan pääsee käsiksi. EU-mafian riistosta raportoiminen kannattaa nostaa yhdeksi Nykysuomen kärkihankkeista koska sillä osa-alueella ei ainakaan tarvitse kilpailla valtamediaksi itseään kutsuvien propagandajulkaisujen kanssa. Suomalaiset on saatava heräämään ja ymmärtämään miten suuri puhallus tässä maassa on meneillään.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.